On yleisesti tapana, että jonkun kysyessä elämänohjeista yritetään löytää joku riittävän arvovaltainen ohjeen antaja. Jotkut löytävät ohjeensa Raamatusta tai muista pyhistä kirjoista, jotkut länsimaisilta tai kiinalaisilta filosofeilta. Näin varmistetaan se, että oma lukeneisuus ja oma syvällinen ajattelukyky käy ilmi riittävän edullisessa valaistuksessa.
Minun tärkeimmät elämänohjeeni ovat tulleet vähän toisenlaisesta suunnasta. Ensimmäisen on sanonut kolmevuotias neiti Kati Kirstinä, jonka puheita hänen äitinsä julkaisi hellyttävänä runokirjana 60-luvun lopulla. Se kuuluu näin:
"Kimmo ei tottele
omaa äitiä,
ku se ajattelee.
Sit se tekee
niinku se itte tykkää."
Neiti Kirstinän uskaliaan rohkea manifesti vaatii seuraajaltaankin kovaa luonnetta. Joku nais- tai miespuolinen täti saattaa pillastua jopa tästä maininnastakin.
Toisen elämänohjeeni antoi Teekkarien autokoulun opettaja "Lurjus" vuonna 1962. Hän johdatti minut ensimmäisellä ajotunnilla heti Helsingin pahimpaan kolariristeykseen. Siinä risteytyy kuusi katua, eikä liikennevaloista silloin vielä oltu kuultukaan Töölössä.
Aloin hamuilla jarruja, mutta silloin kuului vierestä:
"Krhmmm tota... Risteysajon sääntö numero yksi on: SEKAAN VAAN!". Hiukan myöhemmin "Lurjus" lisäsi: "Nääs ei noi saa ajaa sun päälles, se on laissa kiällettyä!"
Sekaan vaan! Jos muut olivat oppineet ajamaan siinä risteyksessä, miksen minäkin? Jos joku muu oli oppinut minkä tahansa muun asian, vaikkapa derivoinnin tai virkkaamisen, miksen minäkin sitä oppisi?
Kiitos, "Lurjus"! En tullut kysyneeksi oikeaa nimeäsi, mutta opetit minulle enemmän kuin kaikki filosofit yhteensä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti