perjantai 10. syyskuuta 2010

Kirjallisuuden opetuksesta - uusi tunnistustehtävä

Dafnis kai Khloë -romaania käsittelevään juttuuni lähetti nimimerkki Anonyymi kommentin, jonka haluan tässä julkaista näkyvämmin:

Harmi että koulujen lukuohjelmat pitävät nykyisin sisällään ns.helppoa lukemista. Karkeaa ja suoraa tekstiä jossa ei anneta edes mahdollisuutta mielikuville. Esimerkiksi kouluissa suosittu Häräntappoase herkuttelee kirosanoilla,sekä kirjoitustyyliltään hyvin suoralla,puhekieleen verrattavissa olevalla muodollaan. Kaunopuheisuus on siis siitä hyvinkin kaukana.

Kieltämättä olisi hyvä ajatus saada myöskin vaihtoehtoista luettavaa,kuten yllämainittu Longoksen romaani. Tällainen kirjallisuus kun antaa lukijalle mahdollisuuden käyttää omaa mielikuvitustaan tarinan kehittyessä sekä kosketusta erityyppiseen kertomistapaan vaikka tätä mahdollisuutta jotkut kriitikot ehkä pitävätkin vanhanaikaisena tai jopa naurettavana. Sivistystähän on oppia katsomaan laaja-alaisemmin,myöskin kirjallisuuden saralla.


Anonyymi on oikeassa. Moni on minulle kertonut juuri Häräntappoaseesta, miten ankarasti sitä oli vihannut, ei sen pakollisuuden vuoksi, vaan Anonyymin esittämistä syistä johtuen. Kirjallisuuden opettajilla (sellaisiahan kaikkien aineiden opettajien pitäisi tavalla tai toisella olla) on kyllä yleensä suuria vaikeuksia oppilaille tarkoitetun kirjallisuuden valinnassa. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että peruskoulun yläasteella ja vielä lukiossakin oppilaiden henkinen taso vaihtelee rajusti, ja synkimpien arvelujen mukaan myös lukutaidossa on suuria, ehkä jopa hälyttäviä puutteita.

Vähän väliä näkee vieläkin keskusteltavan Kalevalan ja Seitsemän veljeksen poistamisesta lukuohjelmasta. Sellainen olisi kovin typerää, ja kertoo ehkä jotain myös tavasta tarjoilla niitä. Kalevalassa ja Kantelettaressa on kuulemma sanoja joita nykynuori ei voi ymmärtää. Mitä siitä? Sehän on yksi kielemme hienoista ominaisuuksista! Sitä paitsi luulisi yhtenä koulun tavoitteena olevan sana- ja sanontavaraston lisäämisen. Mutta totta on myöskin, että kaikille näitä kirjoja on turha tarjota. Ehkäpä selkokielisetkin kirjat täyttävät paikkansa, sillä lukeminen ylipäänsä on tärkeä asia, se kehittää tärkeitä "lihaksia" siinä kuin mikä tahansa fyysinen treenauskin.

Dafniksen ja Khloën jatkoksi tehtävä vähän samasta aihepiiristä:

Nuorukainen saapui rantaan, irroitti tytön vaatemytyn ja heitti sen varovasti rannalle. Ui sitten alemmaksi ja heitti sinne omat pukineensa.
"Sielläkö sinä vielä olet?" huudahti hän toisen rannan ruoikkoon - huudahti, vaikka oli koko ajan toivonut että niin olisi.
"Niin", vastasi tyttö. "Minä en muistanutkaan lähteä - minusta oli niin hauskaa katsella kun sinä uit."
"Tulisinkohan minä sinua vastaan - jos se tuntuisi turvallisemmalta ...?"
"Kyllä se tuntuisi", tyttö vastasi.
Häntä ei enää yhtään kainostuttanut, vaikka nuorukainen katsoi aivan suoraan. Hän tunsi sitä salaista riemua, mitä ihminen tuntee astuessaan arkimaailman rajojen yli sadun ja seikkailun maailmaan, jossa kaikki on luvallista ja pyhää ja jossa se tunne, että heitä on k a k s i omia salatuita teitään kulkemassa, on kuin puhdistava ja yhteensulattava tuli.
Nuorukainen ui nopeasti tyttöä kohti.
"Niinkuin Vedenneito ruoikossa!" huudahti hän ihastuneena, keskeyttäen uintinsa.
"Ja Ahti aalloissa!" vastasi tyttö riemusta säteilevin silmin, heittäytyen uimaan.


Mahdolliset kommentit ja arvaukset pyydän lähettämään edellisessä jutussa kuvattuun vihjeelliseen tapaan, jotta mielenkiinto ei sammuisi liian aikaisin.

15 kommenttia:

  1. Edelleen vastaansanomatonta logiikkaa! Ja kirjailijanimi: Evankelista. Puolustusrakennuksen nopea vesi. Kirja: Ihmisäänellä tehty musiikki. Polttavan veren väristä. Putkilokasvin sukuelimestä.

    Kirja on hiukkasen naiivi, mutta parhaimmillaan tuore ja valloittava. Ja koska on jo 105 vuotta sitten julkaistu, se on myös netissä kokonaan.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys.

    Aiheesta jälleen hieman poiketen..

    Yllätyin oikein tosissani kun huomasin että käytit edellistä kommenttiani keskustelun avauksessasi. Tämä tietysti on hyvin positiivinen asia :) sillä juuri tämäntyyppistä keskustelua ihmisten kesken kaivattaisiinkin. Yksi heittää alkusoiton ja muut kertovat mielipiteensä,toki jokainen perustellen omansa ja mikä tärkeintä,tahdikkaasti. Parhaimmillaan keskustelu johtaa taas aivan uusiin aiheisiin ja näkökulmiin.

    Niin kirjallisuuden,taiteiden kuin monien muidenkin asioiden saralla on monia taiteilijoita ja vielä useampia niiden annista nautiskelijoita. Kaikilla vain kun ei ole sama tyyli (onneksi) eikä kaikilla samanlaisia mieltymyksiä. On totta että kaikesta/kaikista ei tarvitse pitää mutta kaikkia täytyy sietää. Mutta asiallinen perustelu niin pitämisestä kuin pitämättä jättämisestäkin on aina paikallaan.

    Esimerkki: Ollessani viikko takaperin taidenäyttelyn avajaisissa,silmiini osui eräs paljon muitakin katselijoita mietityttänyt teos.
    En näin julkisesti voi taiteilijaa tai teosta mainita koska en missään tapauksesssa halua loukata ketään. Arvostan toki jokaisen omaa näkemystä taiteista ja tässä on siis myöskin omani:

    Suhteellisen isokokoisessa kuvassa selkeästi eläinkunnan asukit lähes teurastivat ihmiskuntaa.
    Henkilökohtainen mielipiteeni olikin ensimmäisenä ahdistus sekä kummastelu miten tämänkin voisi nähdä taiteena. Mutta myöhemmin mietin,että eräänlaisena vaihtoehtoisena arvosteluna voisi kyseistä teosta pohtia tarkemminkin. Juuri sen aiheuttaman keskustelun vuoksi.

    Aihe sinällään ei ollut huono,jos miettii että kuvan tarkoituksena oli tulla huomatuksi. Suurin osa itseäni miellyttävistä teoksista ovat yleeensä jollain tapaa koskettaneet joko henkilökohtaisella tasolla elämääni tai olleet muuten ns.miellyttäviä katsella.
    Tämä ei ollut aiheensa vuoksi niitä.
    Kuvan värit olivat levottoman kirkkaat sekä maalaustyyli lähempänä hieman naiivia,yksinkertaistettua kuvaa kuin pikkutarkkaa ja realistisuuteen pyrkivää perinteistä. Kuvassa vilisi lukuisia yksityiskohtia sekä tunnelma oli lievästi sanottuna sekava sekä agressiivinen. Eläimet tappamassa ihmisiä mitä julmemmilla tavoilla,verta ja vihaa kuvaksi maalattuna.

    Mutta keskellä olikin katseenvangitsijaksi kuvattuna,apinan raivon kohteeksi joutunut puolialaston nainen. Tämä tietysti alkuun herättää mielenkiinnon ja lopulta katsoja näkee muutkin osa-alueet teoksesta,miettien niiden tarkoitusta.
    Nerokasta,omalla tavallaan.

    Tässä kohtaa se oma ajattelu pääsi joutuisasti valloilleen kun mietiskelin,mikä tästä teoksesta tekee taidetta,eihän se ole edes kaunis. Mutta ehkäpä kyse olikin juuri siitä,mikä sen tarkoituksena on olla:
    Ajatuksia herättävä.

    Ps. hieman koomista ehkä,mutta näyttelyn henkilökohtainen suosikkini oli juuri samaisen taitelijan eräs toinen teos...

    T: Aku

    VastaaPoista
  3. Jaha, olit siis Voipaalassa... Minusta tuo taulu meni aivan liian raivokkaasti yli, ja katseenvangitsijanainen tuntui puhuvan jopa eri kieltä kuin itse taulu. Olen nähnyt sen satukirjakuvan 1800-luvun lopulta, joka ehkä innoitti Mahleria säveltämään 1. sinfoniansa surumarssin. Siinä saaliseläimet kuljettavat surusaatossa metsästäjää... Mielestäni tämä kuva puhuttelee tehokkaammin kuin tuo kuvaamasi teos. Liika kiihkeys vie protestilta tehon.

    VastaaPoista
  4. http://www.youtube.com/watch?v=kEPERXpOqiU&feature=related

    VastaaPoista
  5. Viikonloppuviettovihjeeksesi, taas ulkopuolella aiheen, muttei aihepiirin:

    http://www.joensuunkirjallisuustapahtuma.fi/?page_id=2

    VastaaPoista
  6. Kiitos, en pääse... Mielenkiintoista. Myös se, että Leena Landerilla on näköjään uusi mies, Hannu Raittila... :)

    VastaaPoista
  7. Kalevalasta ja Veljeksistä...totta puhut Mooses...

    Järkytyin, kun vanhin tyttäreni tuli ylioppilaaksi, eikä hän kertaakaan lukenut ko. kirjoja, kun ei vaadittu.

    Opetan alakoulussa. Meillä on sekä Kalevalat että Veljekset.

    Itse olen luettanut Seitsemän veljestä pari kertaa kuudennella luokalla. Luetun jälkeen oppilaat tekivät kirjoitelman kirjasta.

    Useinmiten oppilaat kirjoittivat, että "alku oli vähän vaikeaa vanhojen sanojen takia, mutta sitten se imaisi..." Oppilaat tajusivat Seitsemän veljeksen idean loistavasti.

    Olon jo pitkään ajatellut, että äidinkieli oppiaineena pitäisi jakaa kahtia:
    - äidinkieli
    - kirjallisuus

    Kirjallisuuden osuus voisi olla vaikka kaksi viikkotuntia. Molemmista annettaisiin oma numero.

    Kun aloitin maikan hommat v. 1980, oli kaksi äidinkilen oppiainetta. Silloin kirjallisuuteen kuului lisäksi kaikki luova, myös kirjoittaminen ja draama. Muu sälä kielioppeineen jäi äidinkielen kontolle.

    Kirjallisuuden opetus nykykoulussa on "helppoheikkimeininkiä".

    VastaaPoista
  8. Kirjallisuuden opetus nykykoulussa on "helppoheikkimeininkiä".

    Johtuisiko siitä, että kirjallisuus on tuotteistettu jo kauan ennen kuin WSOY ryhtyi siitä puhumaan?

    VastaaPoista
  9. Kirjallisuuden opetus nykykoulussa on "helppoheikkimeininkiä".

    On vai? Suosittelen vilkaisemaan esimerkiksi Wsoyn Äidinkielen käsikirja -sarjan tehtävävihkoja 3 ja 8 ja ko. vihkosissa esiteltyjä tekstitaidon tehtäviä kirjallisuudesta. Milloin aiemmin kirjallisuutta on analysoitu vastaavalla tasolla peruskoulussa tai lukiossa?

    Se, mitä tarkoitatte todella, on se, että opetussuunnitelma on laajentunut ja samaan aikaan vaatimustaso on noussut. Sehän voi johtaa kaikesta vähän kaikkea jos sitäkään -opetukseen.

    VastaaPoista
  10. No, kunhan edes lukisivat, ja mieluiten paljon. Teoretisointi on sitten erikseen - minusta se on joskus vähän yliarvostettua. Ei kirja ole mikään arvoitus joka pitää ratkaista, kunhan nyt edes lukee sen...

    VastaaPoista
  11. "Niinkuin uisimme unhotuksen virrassa, jatkoi nuorukainen. Jossa
    kaikki entinen katoo, kaikki huono ja katkera huuhtoutuu pois ja me
    muutumme kappaleiksi sitä samaa luojan luontoa, joka ympärillämme
    iloitsee."

    Voi kun edelleenkin osattaisiin kirjoittaa näin pehmeästi sekä samalla lempeästi mielikuvitustamme kutittelevalla tyylillä siitä kaikkein vanhimmasta ja kauneimmasta tunteesta!

    T: Aku

    VastaaPoista
  12. Kari, miksi nuorten pitäisi lukea ja nimenomaan kaunokirjallisuutta? Oikein opettajanakaan en tunnista tämän asian itseisarvoa, jos sitä ei perustella mitenkään. Vanhemmille sukupolville asia on itsestäänselvyys mutta niin oli YYA-sopimuskin :) Näitä asioita pitäsi pohtia perusteellisemmin...

    VastaaPoista
  13. Dom, tässä Hiidenkivestä valaiseva artikkeli, jossa todetaan miten sekaviksi koulujen kirjallisuudenopetus ja ylioppilastehtävät ovat menneet:
    http://www.hiidenkivi-lehti.fi/SmallNews.aspx?id=702

    Kysyt miksi pitäisi lukea, ja nimenomaan kaunokirjallisuutta. Toisille ei tarvitse selittää, ja toisille ei kannata, vanhaa ilkeyttä lainaten. Ja mistä ihmeestä sait vielä vetäistyksi YYA-kortinkin tähän asiaan? Outoa kaiken kaikkiaan...

    VastaaPoista
  14. Ei kannata ja ei tarvitse? Toimii varmasti oppilaille selityksenä...Kysehän oli itsestäänselvyyksien pohtimisesta, ne kun eivät usein ole lopulta itsestäänselvyyksiä, kun niitä oikein pohtii. Siksi kysyin, miksi.

    Artikkeli, johon viittaat pohjautunee Rikaman väikkäriin, jossa todettakoon, on omat, melko sukkana läpimenneet väärinkäsityksensä ja tiedonpuutteensa. Sanotaanko näin, että väikkäri ei puhu nykyajan koulutodellisuudesta silloinkaan, kun se on puhuvinaan siitä.

    Toiseksi kyse oli siitä, miksi nykyään ei lueta ja jos luetaankin, miksi luetaan väärin ja väärää. Kysymys on itsessään väärä; kouluissa luetaan aivan oikeita asioita, koska ops niin määrää. Kokonaan toinen kysymys onkin se, onko opsissa mitään järkeä. Koulua ja opettajia ei kannata tässä syyllistää, he kun eivät opsia laadi.

    Kokemukseni pohjalta kannatan lämpimästi ennen kaikkea hyvin kirjoitetun popularisoidun tiedekirjallisuuden (en tarkoita siis scifia) luetuttamista. Se edesauttaisi esim. loogisesti rakennetun ja argumentoidun, syy-seuraussuhteita huomioivan ajattelun ja kirjoitustaidon kehittymistä puhumattakaan tiedonkarttumisesta.

    VastaaPoista
  15. Kenties joku oppilas - en sano: jotkut, saisi kaunokirjallisuutta lukiessaan ahaa-elämyksen: tietokonepelimaailman ulkopuolellakin on siis elämää, jänskää!

    VastaaPoista