Ajatusta voi kehitellä kyllä pitemmällekin. "Mitään yliluonnollista ei ole olemassakaan!", sanovat - mutta entä jos jokin kummallinen tapahtuma onkin sitten luonnollinen? Muuttaako se jonkin merkillisen tapauksen tuiki arkipäiväiseksi mitättömyydeksi, jossa ei ole mitään kummastelun aihetta? Yhdellä tapaa katkera ja pettynyt 7-vuotias on kyllä oikeassa: hänen oma kuvitelmansa pukista oli ollut selvästi väärä. Mutta toisella tapaa joulupukki on hyvinkin olemassa, ja ellei olisi (ajattelee 7-vuotiaan isä), hänet olisi pikaisesti keksittävä.
Jumalan tai jumalien olemassaolon kohdalla tämä 7-vuotiaan ongelma käy yhäkin selvemmäksi. Itse asiassa Jumalan määritelmään jo kuuluu, että hän tai se on ymmärryksen tuolla puolen, eikä antaudu määriteltäväksi. Henkilö joka väittää, ettei Jumalaa ole, on sikäli ehdottomasti oikeassa, että hänen kuvittelemaansa olentoa todella ei liene olemassa. Tuskin myös sellaistakaan Jumalaa, jonkalaista hän kuvittelee toisten kuvittelevan. Mutta näin pitkälle tultaessa huomataan äkkiä, että "jumalankieltäjä" ei ole vielä sanonut aiheesta oikeastaan mitään, ei siinäkään tapauksessa että hän äkkäisi virheensä ja määrittelisi "Jumalan" miksi tahansa kuviteltavissa olevaksi olioksi. Jo muinoin ymmärrettiin, että ihmisen jumala on ihmisen näköinen, härän jumala härän näköinen...
Kummitusten osalta asia ei olekaan yhtä yksinkertainen. Meidän ei oikeastaan tarvitse edes tuhlata aikaa "yliluonnollisen" määrittelemiseen. Voimme aivan yhtä hyvin lähteä siitä, että kummittelulle on luonnolliset syyt, joko fyysisen ympäristön ilmiöt, harha-aistimukset - tai että kummitukset ovatkin luonnollisia olioita. Kummitushavaintoja on ollut niin runsaasti joka puolella ja kaikkina aikoina, ja näitä kokemuksia on hyvin monesti myös ollut jakamassa useita toisistaan riippumattomia henkilöitä, että ajatus kummituksista on syytä ottaa hiukan vakavammin kuin on ollut tapana.
Voipaalan kartano Sääksmäen keskiaikaisen kirkon ja Rapolan suuren muinaislinnan välimailla on ollut eräs kummitteluhavaintojen keskuksista Hämeen sydämessä. Voipaalassa on esiintynyt kahdenlaista kummittelua. Harmaa- tai ruskeapukuisesta naisesta on ollut havaintoja ainakin 1900-luvun ensi vuosista lähtien, mutta paljon yleisempiä ja laajempien havaitsijajoukkojen koettavissa ovat olleet jonkinlaiset riitelevien ja kolistavien ihmisjoukkojen äänet suuren puurakennuksen sisällä. Näistä asioistahan ei luonnollisesti paljon puhuta; kukapa haluaisi itselleen hörhön ja höynäytettävän maineen? Mutta tiedän, että lukemattomat talossa työskennelleet ihmiset ovat kokeneet merkillisiä tuntemuksia niin menneinä aikoina kuin nykyäänkin, ja ainakin kahdessa eri tapauksessa osallisena on ollut koira, jonka käyttäytyminen molemmilla kerroilla oli kertomuksen mukaan vähintään erikoinen.
Kartanon suuri puinen päärakennus kätkee alleen ainakin kahden aikaisemman päärakennuksen jäänteitä, ja sen seinäpanelien alla kulkee ilmavirta läpi talon. Laaja eteläfasadi kuumenee auringonpaisteessa, pohjoisfasadi pysyy varjossa ja viileänä. Rakennuksessa on näinollen erinomaisia mahdollisuuksia äänien ja kolinan syntyyn. Mielenkiintoinen ja paikalla tutkimaton on infraäänien, alle 20 hertzin matalien taajuuksien mahdollinen osuus. Netissä kerrotaan monista kokeista 18 ja 17 hertzin taajuuksilla, jotka kuulemma ovat tuottaneet sekä harhanäkyjä että yleistä ankeuden tunnetta.
Minusta olisi varsin outoa kuitata näin runsaasti "kummittelu"materiaalia synnyttänyt historia ylimielisellä tuhahduksella. Jotakin kartanossa tapahtuu, olipa se sitten "luonnollisesti" ja fysikaalisesti selitettävissä, tai jättääpä vaikka pienen pienen mahdollisuuden tulkita itse kummittelukin jotenkin "luonnolliseksi". Ihminen on kautta historian pruukannut olla hiukan enemmän oikeassa siinä minkä hän myöntää ehkä mahdolliseksi, kuin siinä minkä mahdollisuuden hän ehdottomasti kieltää.
Tämän kaiken sanoin väittämättä kuitenkaan itse asiasta yhtään mitään.
Kuva Voipaalasta: Laura Uimonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti