Tämä kirjoitus on julkaistu Valkeakosken Sanomissa. Julkaisen sen tässäkin, vaikka teksti toistaa paljon täällä jo aikaisemmin kirjoitettua.
Kirkon ympärille kehitetty kuohunta on ehtinyt sotkea toisiinsa niin monta ristiriitaista näkökulmaa ja toimijaa, että olennaisimmat kysymykset ovat jääneet jalkoihin. Tilanne joukkoeroineen on huolestuttava, vakava ja lopulta myös vaarallinen.
Monilta on jäänyt huomaamatta, että surullisenkuuluisaa televisiokeskustelua on käytetty aivan toisten tavotteiden hyväksi kuin on annettu ymmärtää. Aktiiviset uskonnon vastustajat, "taistelevat" ateistijärjestöt ja niihin kuuluva eroakirkosta-sivusto ovat häikäilemättä käyttäneet tekosyynä kirkon piirissä olevia erimielisyyksiä, ja iskeneet suoraan kirkkokansan kimppuun.
On naamioiduttu ihmisoikeuksien ja inhimillisyyden valepukuun. Ketunhäntä kainalossa vilkkuen on muka vaadittu homoseksuaaleille kirkollista tasa-arvoa, ja kun vähemmistö seurakuntalaisista on ollut tätä vastaan, on houkuteltu ihmisiä eroamaan kirkosta. Näin on pyritty varmistamaan, etteivät sukupuoliset vähemmistöt ainakaan tule saamaan "tasapuolista" kohtelua kirkon piirissä. Sehän ei varsinaisten toimijoiden kannalta ollut tarkoituskaan.
Näin on samantien pyritty varmistamaan, että vapaamielisemmin suhtautuvan enemmistön osuus kirkossa pienenee, ja se jää yhä selvemmin vanhoillisten käsiin. Tätä kautta käy myös helpommaksi vaatia, että kirkon ja yhteiskunnan väliset sopimukset on purettava. Tästä onkin perimmältään ollut kysymys. Kristillistä kulttuuriperintöä edustava kirkko on suistettava ulos yhteiskunnan toiminnasta, ja sitä myöten itse kristinusko ja sen vaikutusmahdollisuudet.
Näin toimiessaan uskonnon viholliset jättävät tahallaan huomaamatta, että uskonnollinen tyhjiö täyttyy hyvin nopeasti, ja pahimmassa tapauksessa toisella, kristillistä etiikkaa ja sen ihmisarvokäsitystä paljon kielteisemmällä tavalla.
Jos kirkko menettää yhteiskuntasopimuksensa ja suuren osan jäsenistöstään, sen taloudelliset mahdollisuudet ylläpitää suunnattoman arvokasta kiinteistömassaansa vähenevät olennaisesti. Erityisen huonosti käy kirkon yleisinhimillisen huoltotoiminnan. Molemmat lisäävät painetta valtion osuuden suunnattomaan paisuttamiseen.
Ateistinen propaganda sisältää erinäisiä infantiileja piirteitä, mikä selvästi käy ilmi usein esitetyistä viittauksista "joulupukkiin" tai "satuolentoihin". Useimmat vanhemmat tunnistavat sen epätoivoisen raivon jolla 7-vuotias katkerana huutaa: "Ei ole mitään joulupukkia!" Ei olekaan sillä tavalla kuin hän on asian aikaisemmin kuvitellut. Toisella tavalla joulupukki kuitenkin on, ja vanhemmat tietävät hyvin, että ellei olisi, hänet olisi syytä vikkelästi keksiä.
Sama koskee tavallaan myös kristinuskoa. Itse asiassa on olemassa ainakin yhtä monta kristinuskoa kuin on kristittyäkin. Joillekin on luontaisinta ajatella asiaa hyvin konkreettisesti, toiset saattavat abstrahoida uskonnon äärimmilleen, mutta yleisin ajattelutapa lienee näiden ääripäiden välillä.
Ei ole kovin järjellistä takertua pieniin käsityseroihin, jos samalla vahingoitetaan suurempia asioita. Näitä suurempia asioita ovat kristillinen etiikka Jeesuksen lauseista lähtien, rakkaus, armo, ihmisarvo ja hyvyys. Tältä pohjalta kasvanut kirkko (ja koko länsimaalainen perinteemme) on suunnaton arvo sinänsä. Sen puolustaminen on tuhannesti tärkeämpää kuin yksityiskohtiin takertuva yksittäisten oppikysymysten ympärillä käyty riitely.
Kirkon sisällä on palautettava rauha. Sukupuolisten vähemmistöjen on syytä ottaa järki käteen: heidän asemansa on kaiken aikaa parantunut. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin muodostaa riittävän suuri, tietoinen ja monipohjainen kansanliike kirkkomme puolustamiseksi.
Ehdotankin nyt, että tulevien eduskuntavaalien ehdokkaat ilmaisevat selkeästi kantansa yhteiskunnan ja kirkon suhteista. Itse edellytän, että tukemani ehdokas ilmoittaa yksiselitteisesti, ettei tule esittämään eikä kannattamaan mitään suunnitelmaa, jolla kirkkoamme voitaisiin kammeta pois yhteiskunnan keskiöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti