tiistai 14. helmikuuta 2012

Kuntaliitosten imperialismia

Puhuin viimeksi kuntaliitoksista ja niiden paljastamista vallanhimon ja egonkorostuksen purskahduksista. Mainitsin Tampereen, jolle näyttää olevan ominaista suunnaton itsekeskeisyys. Sille on historiallinen syykin. Aikansa se vaati Hämeen läänin pääkaupungin asemaa, koska se oli isompi kuin Hämeenlinna. Sitä se ei saanut. Niinpä se päätti hyljätä koko Hämeen, ja perustaa ympärilleen oman maakunnan. Sen nimeksi tuli aluksi Tammermaa, mutta se paljasti liian selvästi mistä oli kysymys. Niinpä nimeä häveliäästi muutettiin, ja maakunnasta tuli Pirkanmaa.

Menneinä vuosina on tehty paljon suunnitelmia Pirkanmaan kehittämiseksi. Niinpä haluttiin tehdä luettelo kulttuuripalveluista Pirkanmaalla. Aivan merkillistä oli, että mm. käsi- ja taideteollisuus puuttuivat, "koska Tampereella ei sellaista opetusta ole". Mutta Ikaalisissa on arvostettu ja kuuluisa tällainen koulu! Mikä Ikaalinen? Jossain landen perukoilla? Listassa ei yleensäkään mainittu muita kuin tamperelaisia kouluttajia ja taiteilijoita. Vaikka ympäristön kunnissa ja kaupungeissa on omasta takaa runsaasti tekijöitä, tarkoitus olikin parantaa tamperelaisten työllisyyttä ja johtavaa asemaa heidän "maakunnassaan".

Enää ei tamperelaisille riitä edes Pirkanmaa. Koko maakunta on liitettävä Tampereeseen, ja tästä trendistä mainio ja kuvaava esimerkki on viranomaisten terminologian muutos. Enää ei papereissa lue edes "Etelä-Pirkanmaa" (johon kuuluvat Valkeakosken lisäksi varsin monet naapurikunnat), vaan nyt tämän seudun nimi on "Tampere E"! Kiitos vain kovasti...

Pienemmässä mittakaavassa samaa nähtiin täällä, kun valta keikahti ja Sääksmäki liitettiin siitä irronneeseen Valkeakoskeen. Tulin paikkakunnalle vähän liitoksen jälkeen, ja totesin ettei kaupungin johto lainkaan pitänyt sanan "Sääksmäki" käyttämisestä. Siitä - ihan totta - erityisesti huomauteltiin. Ja, kuten kerroin, kaupungin johtohenkilöt julistivat Sääksmäen nimen katoavan kartalta.

Olin 70-80-lukujen vaihteessa kutsuttuna kaupunginjohtajan virka-asuntoon, jossa läsnä olivat uusi ja vanha kaupunginjohtaja, sekä korkea puoluejohtaja, kaupungin historian kirjoittaja. Keskusteltiin kaupungin tunnettavuuden ja matkailun parantamisesta. Herrat esittivät yhä Sääksmäen nimen välttämistä, koska Valkeakosken nimen esiintymistä tiedotusvälineissä seurattiin suurella huolella. Maininta Sääksmäestä olisi silloin tilastoista pois. Sääksmäen silta tai Sääksmäen kirkko olivat todellisia kiviä kengässä.

Sitten tuli illan tähtihetki. Esitettiin, että alueen ja koko Hämeen kuuluisin kansanperinne ja -juhla Ritvalan helka pitäisi siirtää kaupungin keskustaan torille. Kaupunki saisi siitä näkyvyyttä, ja juhlaa päästäisiin nykyaikaistamaan. Minä siihen, että eivät ritvalaiset anna helkaa pois. Poliitikot: "Määrärahapoliittisilla toimenpiteillä siitä kyllä selvitään". Minä: "Mutta kun ne tekevät sen ilmaiseksi!". Asiasta ei päästy yksimielisyyteen, ja kesti muuten kauan ennenkuin edes liikennettä Ritvalan raitilla saatiin ohjailla sen verran, ettei neitojen kulkueen tarvinnut väistää ohi kiitäviä kuorma-autoja ojaan saakka.

Ritvalassa asia kostettiin. Helkajuhlaesitteeseen liitetyssä kartassa päämaantie vei nuolin Helsinkiin ja Tampereelle. Sääksmäki oli keskellä isoin kirjaimin. Valkeakoskesta ei näkynyt häivähdystäkään...

Tuon kokouksen osanottajista on hengissä kaksi. Toinen ei muista sellaista kokousta olleenkaan. Toinen muistaa.
Hannu Antilan kuvassa helkaneidot yhä kulkevat Sääksmäen Ritvalan kyläteillä. Aikoinaan helkajuhla haluttiin siirtää Valkeakosken torille. Ehkä vielä tulee päivä jolloin tamperelaiset pomot päättävät kaapata koko höskän Pyynikille?

3 kommenttia:

  1. Kiitoksena näistä sun hienoista teksteistäsi annan tämän linkin: http://www.shorpy.com/ ellet jo satu tietämään. Siellä on arkistossa aivan uskomatonta kamaa! Jatka samaan malliin!

    Tän kommentin voi poistaa sitten.

    VastaaPoista
  2. Minä inhoan Tamperetta jo muutenkin, se on yksi rumimmista kaupungeista mitä tiedän.

    VastaaPoista
  3. Mikä Pirkanmaa? Rajakaupunkihan Tampere on:
    http://www.rmattila.com/images/reissut/tampere_08/

    VastaaPoista