maanantai 14. toukokuuta 2012

Kuusi kirjaa

Bloggeri Roope Dessutom pohdiskeli taannoin kesäkirjojen valintaa. Lähetin hänelle listan ensiksi mieleeni tulleista lempikirjoista. Lukijoitten iloksi tai ihmetykseksi julkaisen listani tässä.

1) Marguerite Yourcenar: Hadrianuksen muistelmat (1951, suomensi Reino Hakamies)
Hämmästyttävän syvälle menevä tulkinta Rooman arvoituksellisen ja suuren sivistyskeisarin elämästä ja ajattelusta. Erityisen merkittävä on myös kirjan jälkilause, jossa tämä Ranskan akatemian ensimmäinen naisjäsen käy läpi lähteitään, ja kommentoi tulkintojansa.

2) Joel Haahtela: Elena (2003), vuoden 2003 Finlandia-ehdokas. Suurenmoisen kaunis ja arvoituksellinen pienoisromaani, lyhyistä impressioista koostuva, mutta mukaansa viekoitteleva tarina rakkaudesta ja sen arvoituksellisuudesta.

3) Samuel Josef Agnon: Uskollisuuden vala (xxxx, suomentanut Jussi Aro 1966). Israelilaisen nobelkirjailijan unenomaisen mielikuvituksellinen kuvaus ystävyydestä ja rakkaudesta.

4) Jean Giono: Mies joka istutti puita (1953). Poikkeuksena muista suomenkielinen Wikipedia ei kirjoita aiheesta mitään, mutta esimerkiksi saksankielisessä on erinomainen esitys aiheesta. Laajan novellin päähenkilö on paimen joka on päättänyt palauttaa Provencen kuiville ylängöille niiden vehreyden. Kaunis kirja!

5) Marcel Pagnol: Isäni kunnian päivä (1957, suomennos ilmestyi 1964). Omaelämäkerrallinen lapsuudenkuvaus, josta on tehty aivan hellyttävä elokuvakin. Sitä tosin ei tehnyt filmiguru Pagnol itse, vaan Yves Robert.

6) Longos: Dafnis ja Khloē, ehkä noin 300-luvulta. Unelmien Muinais-Kreikan lehdoissa kasvaneiden paimenten romaani, joka tiettävästi oli suuren salaneuvos von Goethen yöpöydällä hänen viimeisinä aikoinaan. Suomennos on muistaakseni Sirkka Ruotsalaisen 80-luvulta. Sitä minulla ei ole. Ravelin unohtumaton musiikki (Dapnis & Chloë) soi mielessä taustalla kun kirjaa lukee.

Listasta puuttuvat mm. Seitsemän veljestä ja Kalevala, mutta niitä ei lasketa, ovat liian itsestäänselviä. Mutta sanottakoon taas kerran, että minun mielestäni kauneinta mitä suomenkielellä koskaan on kirjoitettu on Veljesten viimeinen luku.

4 kommenttia:

  1. Paljon olen elämäni aikana lukenut, mutta silti liian väähän tai vääriä kirjoja eli olen vain liian tyhmä ymmärtääkseni lukemaani. Mutta veljeksistä olen samaa mieltä kanssasi: maailman parasta suomenkielistä kirjallisuutta!

    Iisi

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen valinta tuo Jean Giono. Ranskalaisessa Wikipediassa on kirjasta loistava artikkeli, se on sitä ranskalaisen älyn säkenöintiä parhaimmillaan. Pitäisikö harkita soveltaen kääntämistä ja adaptaatiota suomlaiseen kulttuuriin? Artikkeli on saanut osaksdeen suositelty-artikkeli määreen.

    VastaaPoista
  3. Ykkösenä oleva on minustakin tosi hyvä! Ei mikään turhake. Se on hämmästyttävän hyvä!

    VastaaPoista
  4. KR

    JG:n puukasa oottaa tuossa yöpöydällä hetkeä jolloin on aika herkutella. Suosituksesi on kuultu jo joskus kun kauneuskirjoista oli kyse.

    Pistän alkupätkän ystäväni SS:n ex-kulttuurikintoimittajalta, Immulta:

    PUUT JA HEIDÄN ISTUTTAJANSA

    Jean Giono:
    Mies joka istutti puita
    Suom. Tuukka Kangasluoma

    Ainoa tapa hallita luontoa on totella sitä. Luontohan ei ole hyväntahtoinen. Levottoman piittaamattomasti se saa kaiken toimimaan tarkoituksenmukaisesti.

    William Shakespeare sanoi sen näin:


    Elämämme, ihmisten ahdisteluista, / nyt löytää puiden kielet, / soljuvien purojen kirjallisuuden, / kivien saarnat ja kaiken hyvyyden.

    Muunkinlaista luonnonkauneuden hyödyntämistä on. Niin monet pääkonttorit ja tehtaat on rakennettu kauneimpien vesireittien varrelle.

    Jean Giono oli ainakin kahdessa mielessä poikkeuksellinen kirjailija. Ensinnäkin: hän syntyi Manosquen kaupungissa Provencessa 1895 ja siellä myös kuoli 1970. Käytännöllisesti katsoen hän eli koko elämänsä siellä, loitolla Pariisin kirjailijatihentymästä.

    Toiseksi: hän oli tinkimätön pasifisti. Toisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana hän istui useita kuukausia vankilassa. Mutta ei häntä, juuri pasifismin vuoksi, hyväksynyt vastarintaliikekään.

    Suotta ei Giono sanonut: Puhtaasti intellektuellit mietiskelyt ovat riistäneet kaikkeudelta sen pyhän vaipan.
    Gionolta on suomennettu kaksi romaania, Maailman laulu ja Husaari katolla.
    ...
    jatko:
    http://immu.suntuubi.com/?cat=9

    VastaaPoista