Lassi Nummi

Tuskailen parhaillaan kirjoituksen kanssa, jonka lupasin laatia Lassi Nummen muistokirjaan. Tuskailen sen vuoksi, että aihetta kirjassa käsittelevät monet ansioituneet tutkijat ja kirjallisuudentuntijat, ja pelkään pahoin että se mitä minä osaan ystäväni runoista kertoa on jo kyllästymiseen asti muualla kerrottu.

Kynnys osallistua arvovaltaiseen julkaisuun tuntuu kompastuttavan korkealta, mikä huonosti käyden näkyy myös tekstistä. Vaistomaisesti sitä ottaa arvokkaan asennon, puhuu juhlallisesti, ja se vähä minkä oikeasti pystyisi asioista sanomaan tuntuu häviävän jonnekin rivien väliin.

Mutta se on minun murheeni. Lukijoiden iloksi liitän tähän kaksi Lassin nuoruudenrunoa 1950-luvulta, ajalta jolloin mieheen tutustuin ja hänen runoihinsa leimauduin. Ensimmäinen on kokoelmasta Vuoripaimen, joka itse asiassa julkaistiin jo 1949. Vahvasti kiinalaisessa ympäristössä kuvakieleltään liikkuvan kirjan suloisimpia runoja on tämä klassisista klassisimpaan aiheeseen liittyvä laulelma:

MUTTA KUN OLEN RUNONIEKKA

Mutta jos olisin maalari!
Mutta jos olisin taitava maalari! —
Heti siveltimelläni maalaisin
    mitä laaksossa äsken näin!

Mutta jos olisin piirtäjä!
Mutta jos olisin kirjainten piirtäjä! —
Sata rytmin riviä laatisin siitä,
     min laaksossa äsken näin!

Mutta kun olen runoniekka,
mutta kun olen vain runoniekka, —
vain kepeitä säkeitä neidosta laulan,
     min laaksossa äsken näin!

Toinen, vahvan eroottinen runo on kokoelmasta Taivaan ja maan merkit (1956), jota pidän Aaro Hellaakosken viimeisten teosten ja samana vuonna 1956 ilmestyneen Eeva-Liisa Mannerin kirjan Tämä matka ohella 50-luvun merkittävimpänä runokirjana. Siihen liittyy mestarillinen 14-osainen sarja Chaconne, sekä esimerkiksi joukko "madrigaaleja", joista tämä runo on yksi:

OLET MINULLE RAKAS

Sinun tukkasi on ihana vaalea pilvi.
Kevyt kultainen pilvi, joka laskeutuu
kietomaan
lumenkuultavaa vuorta.

Katso, olet minulle hyvin rakas.

Ja kaikki lehvät suhisevat samaa laulua:
sinun jokainen jäsenesi on minulle rakas.

Sinun rintasi ovat kaksi kevyttä aaltoa.
Sinä istut kuin kuningatar. Kuin puu sinä hengität, kuin oksat
niin elävät kätesi ja kasvosi.

Minä olen ohikulkija.
Pian minun on noustava ja jatkettava kulkuani
maailman ääriin.
Tai mentävä, asuttava hiljaa
auringonlaskun majoissa.

Avaa huntusi, avaa!
Minä tahdon suudella murheeni sinun kaikkiin jäseniisi.

Pian, ennenkuin joen vesi on viileää!

Minä tahdon mennä kaukaiselle metsäaukiolle
liikkumattomien lehvien keskelle
rukoilemaan taivaansinistä madonnaa satakielen laulaessa
illan ja aamun välisessä hämärässä.