Vielä kerran helkavirsistä: miten niitä tutkittiin 1800-luvulla

Sunnuntaina 24.5.26 oli taas helkajuhla. Kun helkavirsien sävelmä ja sanat ovat luonnollisesti aikojen myötä hiukan muuttuneet, kuten muistinvarainen perinne aina muuttuu, leikin C.A.Gottlundia, ja laulatin joitakin kulkueen keskivaiheen tyttöjä - he ovat suurin piirtein yläasteella tai sinne tulevia. Ja kas, hiukan ovat heidän muistissaan sävelmän muutamat yksityiskohdat muuttuneet, hiukan yksinkertaistuneet, verrattuna joidenkien vuosikymmenten takaisiin esityksiin.

Näin tapahtuu luonnollisella tavalla. Nuoret neidot eivät välttämättä ole musiikkiluokkien oppilaita, eivätkä välttämättä lue nuotteja. Kun Jyväskylän seminaarissa vuosituhanten vaihteessa opetettiin helkasävelmää, ja juuri valmistunut opettaja Armiida Manner 1903-94 palautti sen Ritvalaan, sävelmä oli oppitekoinen. Sen "oikeata" vanhaa muotoa voi vain arvata, ja sekin on saattanut aikojen vieriessä muuttua.

Siitäpä sitten listaan lyhyesti miten helkajuhlaa ja sen virsiä muinoin tutkittiin. Nykysilmin kaikki tapahtui hiukan puolinaisesti:

1824    Carl Axel Gottlund oli saanut kuulla Ritvalan helasta jo 1814. Vuonna 1824 hän lopulta saapui itse paikalle. Hän tuli Lammin ja Tuuloksen suunnalta Ritvalaan perjantaina 16.7.1824 aamupäivällä, ja kirjoitti tuolloin muistiin helkavirsiä ja helanhuutotapoja. Iltapäivästä aina sunnuntain iltapäivään 18.7. Gottlund vietti Lotilan kartanossa tuomari Gustaf Adolf Blåfieldin vieraana. Illaksi hän jälleen saapui Ritvalaan, jossa hänelle järjestettiin pienimuotoinen helkakulkuenäytös. Yötä myöten Gottlund sitten matkusti Hämeenlinnaan. Gottlund mainitsee nimeltä muutamia laulajia. "Ne Soriammat ja hilpiämmät neijot joukossa suattovat lauluillansa kuin peämiehet niitä toisia, joista oli mainittavat: Kaisa Mikkola [21], Hedda Yrjöntytär [Kaisti, 16], Kerttu Juhanantytär [Iso-Eerola, 18], Tiina Eerikkintytär [Anna Kristiina Moijanen, 14] ja Maija Nikkilä [32]".

1825   6.11. Gottlund kirjoittaa tuomari Blåfieldille kysyen tarkempia tietoja Forselius tai Forsselius -nimisen papista, jonka kerrottiin kannelleen helkajuhlista.

1826   16.6. Blåfield vastaa, ettei ole saanut tarkempia tietoja. 1.7. Turun tuomiokapitulin notaari Carl Hällfors vastaa Gottlundin kirjeeseen, ettei tuomiokapitulin papereissa ole mitään Ritvalan helkaa koskevaa, mutta että Sääksmäellä kyllä oli vv. 1735-41 toiminut pappina John.Joh.Fonselius.

Gottlundin "Otavan" toisen niteen ne arkit, joihin sisältyi Ritvalan helkakuvaus, painettiin elokuussa.

1929   22.9. Voipaalan Odert Gripenberg vastaa Gottlundille, että hän on tavannut Maija Nikkilän ja kirjoittanut tältä muistiin helkasävelmän.

1830   Adolf Ivar Arwidsson kiittää kirjeessä Gottlundia "Helasta", johon lupaa tutustua.

1831   Huittulan kylän koleratapauksia tutkinut Elias Lönnrot kävi 20.11. Ritvalassa, ja kirjoitti muistiin helkavirret.

1832    Lönnrotin kirjoitus Ritvalan helasta julkaistaan Helsingfors Morgonbladissa 1.6. ja 4.6.

Gottlundin "Otavan" 2. osa ilmestyy elokuussa.

1833    25.7. Lönnrot kirjoittaa K.N.Keckmanille, ja lähettää tälle helkavirsien sävelmän Gottlundille annettavaksi. Lönnrot ei kirjoittanut sävelmää muistiin Ritvalassa, vaan pani sen paperille muistinsa mukaan.

1845    August Fredrik Reinhold Blåfield Jutikkalasta (19-vuotias), Gustaf Blåfieldin veljenpoika, ryhtyy kirjoittamaan helkavirsiä muistiin. Tarkoituksena oli, että Hämäläis-Osakunta kustantaisi vihkosen, ja sitä jaettaisiin kansalle vanhan kauniin tavan vireillä pitämiseksi. 22-sivuinen vihkonen julkaistiin kuitenkin Blåfieldin omakustanteena 1846 yhdessä ylioppilas, sittemmin rovasti Antero Wareliuksen kanssa. Tutkimus on osoittanut, että tekstit ovat lähes identtiset Gottlundin ja Lönnrotin versioiden kanssa.

1862   H.A.Reinholm käy Ritvalassa helkakauden päätyttyä. Hän kertoo kuulleensa, että väkeä oli ollut paikalla niin paljon, että "tanhuan aita väkijoukolta oli rikottu".

1864    heinäkuussa Reinholm käy uudestaan Ritvalassa.

1879-80   A.A.Borenius käy Ritvalassa kesäkuussa -79 ja syyskuussa -80. Hänen muistiinpanonsa ovat tarkat ja huolelliset. Hänen tiedonantajiaan olivat jo vanhaan polveen kuuluneet Vekan Riika, Vähän-Eerolan vaari, Ison-Eerolan emäntä, Hirkmanska, Topon Anni ja Ranta-Rikiina. Vuosina 1879-80 ei helkaa huudettu, eikä hänkään siis -79 nähnyt juhlaa omin silmin.

1881     

A.O.Heikel oli tutkijoista ensimmäinen, joka vieraili Ritvalassa helluntaina. Hän julkaisi Uudessa Suomettaressa 26.7. artikkelin, josta on peräisin kuuluisa ja murheellinen kuvaus helanhuudon rappiosta. Muuten Heikel pani Huittulan puolella muistiin suuren määrän tansseja ja leikkejä, ja sai siellä kokea myös helkatulet. Gottlundin jälkeen siis kului 77 vuotta, ennenkuin asiantunteva tutkija oli paikalla helluntaina - ja helkajuhla oli silloin jo kuollut! Gottlundin valtava ansio oli tämän ilmiön löytäminen ja julkistus, Lönnrotin ansio oli tekstin tarkka tallentaminen ja "lopullinen" julkaisu. Nykyajattelun mukaan tämä on kuitenkin melkoisen haparoivaa tutkimukseksi. Vuoden 1880 tienoilla juhla oli jo "kuuluisa", ja seminaareissa opetettiin sävelmää Boreniuksen nuotinnuksen mukaan viimeistään pari kymmentä vuotta myöhemmin. Jyväskylässä P.J.Hannikainen harjoitutti virsiä, ja niitä esitettiin ainakin 1903. Kun Ritvalaan perustettiin kansakoulu 1903, sinne tuli opettajaksi 22-vuotias, Hattulan Mervestä kotoisin ollut ja Jyväskylästä opettajaksi juuri valmistunut Armiida Manner. Hänen intonsa tarttui kylään, ja Ritvalassa laulettiin taas helkavirsiä 1904. Vaikka opettaja Manner sitten hetimiten muutti pois, perinne pysyi hengissä, ja jatkuu. Vuonna 1989 lausui Päivölän Helkajuhlaseminaarissa Hannu Antila: "Kun englantilaiset ja ranskalaiset sotivat satavuotista sotaansa, Ritvalassa lienee huudettu helkaa. Kun tutkimusmatkailijat löysivät uusia mantereita, Ritvalassa laulettiin. Oli isot ja pikkuvihat, oli sodat ja melskeet - Helkajuhlaa vietettiin. Amerikkalaiset menivät Kuuhun, Ritvalasta ei ehditty; oli Helkajuhla. Tältä pohjalta ei ole vaikea ennustaa, mitä Ritvalassa tehdään yhdentyneessä Euroopassa vuonna 2000." Näin toivon tapahtuvan myös tämänhetkisen sodan ja pelon jälkeen.