torstai 1. heinäkuuta 2010
Heinäkuun ensimmäinen. Kesä on kohta ohi.
Tänään on heinäkuun ensimmäinen päivä. Kello on 9 illalla. Taivas on kuuman päivän jäljiltä vielä melkein kirkkaan sininen. Cumulusten jäänteet, pienet valkoiset pumpulipilvet ovat nekin katoamassa.
Heinäkuu olisi kuukausista ihanin, kesän täyttymys. Kiireisimmät kasvit tuottavat jo hedelmää, mutta varsinainen ketojen ja tienvierusten loisto on parhaimmillaan. Kellokukat kukkivat ja mesiangervot tuoksuvat huumaavasti. Ja on lämmintä! Mutta minulle heinäkuu on kuukausista tuskallisin.
Ensiksikin: Vanhuksen takaraivossa takoo aina, tuskin havaittavasti, mutta joskus selvemmin: "Entäpä jos tämä on viimeinen heinäkuuni?" Vieläkö pitäisi ehtiä jonnekin, tehdä tekemätöntä, vai pelkästään olla paikallaan?
Toiseksi: Heinäkuu on kuukausista lyhin. Tänään totean, että heinäkuuta on jäljellä enää 30 päivää. Huomenna enää 29 päivää. Siinä laskiessa heinäkuu hupeneekin sukkelaan, ja se loppuu hädin tuskin alettuaan.
Kolmanneksi: Kesän alkaminen merkitsee myös sen lopun alkamista. Juhannuksesta päivä jo lyhenee, ja moni kaltaiseni sanookin syksyn alkavan juhannuksesta. Kevät on minulle ajoista paras! Maaliskuulla lumen sulaminen ja aurinkoiset päivät lupailevat jo jotakin. Huhtikuussa merkit ovat jo selvät: kohta on toukokuu, ja kevät täysimmillään. Mutta sitten, yllättäen mutta vääjäämättömästi, onkin jo kesäkuun ensimmäinen päivä, ensimmäinen virallinen kesäpäivä, jota ihmetellessä se äkisti onkin jo ohi. Tänään koko kesäkuu on jo ohi. Ja oikeastaan siis kesäkin.
Aaro Hellaakoski keräili väitöskirjansa aineistoa Puulan ympäristöstä ja Saimaan alueelta, metsistä, mäiltä ja rannoilta. Hän kiteyttää kokemuksensa heinäkuusta täydellisemmin kuin kukaan muista runoilijoista:
Luokse tullen, luota mennen
liukuu heinäkuu.
Eilinen lie ollut ennen,
huomen unohtuu.
Edes suuri runoilija ei voi pysäyttää aikaa. Kohta on se aika josta Hellaakoski sanoo seuraavat tuskaiset sanat:
Suvi oli hienotunteinen.
Hyvästeittä se lähti,
heti kun syttyi kuumeinen
ensimmäinen tähti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti