Meillä ei ole äänitteitä keskiajan, barokin, klassisismin tai varsinaisen romantiikan musiikin ajalta. Sen sijaan meillä on runsaasti äänitteitä 1900-luvun alusta tähän päivään asti. Niistä käy ilmi, että esitystavat ovat vaihdelleet jyrkästi vuosikymmenten mittaan. Erot 20-30-lukujen Bachin, 50-60-lukujen Bachin ja 80-90-luvun Bachin välillä ovat joskus niin suuret, että voisimme jopa kysyä onko säveltäjä ollenkaan sama. Maku on muuttunut, huomionherättämisen ja myynnin keinot ovat muuttuneet, mutta yksikään esitys ei voi vaatia itselleen autenttisuutta.
Samalla tavalla meillä on 20-luvun, 50-luvun ja 90-luvun "keskiaikaista" musiikkia. "Keskiaikainen" musiikki näyttää kaiken aikaa muuntuneen, samalla tavoin kuin muoti yleensäkin. Samaan aikaan on ollut tapana vaatia ankaraa muodinmukaisuutta myös uuden musiikin tekemisessä. Eri aikakausien tavoin rakennettua musiikkia ei ole saanut yhdistellä keskenään. Satun itse tuntemaan nämä vaatimukset niistä mustelmista ja boikoteista joita olen saanut osakseni 60-luvun alusta alkaen.
Me elämme merkillistä aikaa, jolloin kaikki menneisyyden taiteista irti saamamme on yhtäaikaisesti tiedossamme ja käytettävissämme. Kaiken kohtuullisuuden nimissä Frescobaldi, Bach ja Mozart ovat yhtä suuresti nykymusiikkia kuin Berio tai Messiaen.
Taiteilija on huomannut, että jonkin tietyn lajin ilmaisu onnistuu parhaiten käyttämällä jonkin tietyn ajan tapaista tekniikkaa. Siis hän käyttää tuota tekniikkaa, ellei ole alistunut vallitsevien makutuomareiden vaatimuksiin. Jos hän haluaa yhdistellä useamman lajin ilmaisuja, hän saattaa käyttää usean ajan tapaisia tekniikoita, uusimmat mukaan lukien. Syntyneen teoksen taiteellinen vaikutus ja pätevyys piilee siinä, miten hyvin taiteilija on onnistunut piirakkansa leipomaan. Täysin sivuasia on, sattuuko jokin yksityiskohta tuomaan mieleen jonkin menneen ajan, toinen detalji jonkin toisen ajan.
Taideteos ei ole manifesti, ei julistus, ei filosofinen tutkielma, eikä myöskään ratkaistava ristisanatehtävä. Se on itseensä sulkeutuva olio, jolle taiteilija on kehittänyt vain sille ominaiset lainalaisuudet. Taideteos saattaa näennäisesti olla ristiriidassa vallitsevan totunnaisuuden, maun tai muodin kanssa, jos siinä esiintyy harvemmin koettuja rakennustapoja tai niiden rinnastuksia tai yhdistelmiä.
Jos säveltäjä kirjoittaa sonaatin tai sinfonian 1700-luvun lopun keskimääräiseen "tyyliin", teos ei välttämättä ole kovin mielenkiintoinen, ellei siinä ole poikkeuksellisen lennokasta tai hienoa teemallista aineistoa. Jos hän tällaista teosta kirjoittaessaan kuitenkin tulee ajatelleeksi, miten vastaan tulevia kysymyksiä olisi ratkottu vaikkapa 1860-luvulla tai 1930-luvulla, hän saattaa tuottaa hyvin mielenkiintoisen teoksen, joka kaiken lisäksi vastaa erinomaisesti niitä "ainutkertaisuuden" tai "uutuuden" vaatimuksia, joita taiteelta on 1800-luvun lopulta alkaen totuttu odottamaan. Tällöin teos on eittämättä "uutta musiikkia", vaikka yksikään sen detaljeista ei toisikaan mieleen Ligetin tai Messiaenin tai muiden "modernistien" käyttämiä ilmaisutapoja.
Helpommin välittyvän kuvataiteen puolelta esitän tässä vain kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen on Kuutti Lavosen työ "Gabriel kuiskaa Marialle", josta heti välittyy hieno renessanssitaiteen henki:
Toinen on yllättävämpi. Venäläinen S. Juchimov on kuvittanut Tolkienin "Sormusten herraa" ikonitaiteen tavoin. Tässä on varsin puhuva esimerkki aikakausien kohtaamisesta, "Gandalf ja nazgul":
Meidän parhaat graafikkomme ja akvarellistimme Kaskipurosta ja Marjatta Hanhijoesta vaikkapa nuoreen Asta Pajuseen asti ovat ylläpitäneet hyviksi koettuja taitoja ja ilmaisukeinoja kaikin puolin moderneissa töissään. Kannattaa googlata. "Modernismi" on suuntauksena kuollut, mutta se on silti jättänyt käyttökelpoisia aineksia varhaisempien taidekausien tapaan. Taide voi hyvin, kunhan se pitää monipuolisesti yllä historiallisia juuriaan, ja kunnioittaa täydellisyyteen pyrkivää taitoa - ja hylkää kovaäänisen humbuugin julkisuuskeinojensa joukosta.
Tämän hetken taiteilijoilla on mistä valita, koska olemme kuin linssin kautta käyneiden ja eri suunnista ja aikakausista tulleiden säteiden polttopisteessä. Kaikki tuntemamme mennyt taide on tänä päivänä läsnä, tätä päivää, ja vapaasti käytettävissä. Ties minkälaisia mestariteoksia saamme tulevaisuudessa nähdä, kunhan tämä tosiasia on lopullisesti ymmärretty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti