Runon ruhtinaatkin osaavat tiivistää

Kun olen ihaillut kansanrunojen lyhyttä ja yksinkertaista tapaa sanoa paljon, on aiheellista muistuttaa, että myös ammattirunoilijoiden joukossa on niitä jotka tämän taidon hallitsevat. Aletaan vaikka itse Runebergista.

Otan kaksi lyhyttä runoa sarjasta Idyll och epigram. Ensin numero 4:

Gossen hann till femton år — och trodde
ej ännu, att kärlek fans i verlden,
och han lefde fem år till — och trodde
ej ändå, att kärlek fans i verlden.
Kom så oförtänkt en bildskön flicka,
som på några timmar honom lärde,
hvad han under tjugu år ej fattat.

Ja sitten numero 16:

Trenne råd gaf modern åt sin dotter:
att ej sucka, att ej missnöjd vara
och att icke kyssa någon gosse. —
Moder, om din dotter icke felar,
icke felar mot det sista rådet,
skall hon fela mot de första båda.

Ja sitten yli sata vuotta myöhempi esimerkki. Runo nimeltä Maalari Aaro Hellaakosken postuumista kokoelmasta Huomenna seestyvää (1953):

Kokonaisen päivän elin
maisemaa,

janoavin silmin koskettelin
puita, kukkulaa,

illansuussa vasta kuvan tehden:
koivunlehden.

Jokaisessa näistä on yhteisiä tekijöitä, esimerkiksi niiden mietelmänomaisuus. Mutta olennaista on, että kaikissa ensin kerrotaan jokin asetelma muutamalla rivillä, ja lopussa käännetään koko asetelma äkkiä nurinnarin. Poika eli 15 vuotta, eli 20 vuotta, eikä tahunnut että maailmassa on jotain sellaista kuin rakkaus. Sitten tulee tyttö ja opettaa parissa tunnissa sen mikä ei ollut mennyt kaaliin kahdessa kymmenessä vuodessa. Tai äiti opettaa tyttärelle kolme asiaa, joiden yhteismitattomuus käy ilmi viimeisellä rivillä. Tai Hellaakosken tapauksessa: Mahtavat makronäkymät, kokonainen maisema — mahtava aika, kokonainen päivä — ja tulos: mikrodetalji lyhyessä tuokiossa.

Vieläkin tiivistetymmin voidaan kertoa suuria asioita. Sellaisen mestari oli Tuomas Anhava. Kokoelmassa Runoja 1961 on tällainenkin helmi ison aarteiston joukossa:

Kymmenentuhatta laulua
lensi aamupäivällä tästä ylitse.
Minä muutan pois.

Ensimmäiset kaksi riviä ovat helpot ymmärtää. Lintujen syysmuuttohan siinä on menossa. Kolmas rivi kääntää asetelman tavalla tai toisella ylösalaisin. En muista Tuomaan asuntoja, oliko hän jo tuolloin Tehtaankadulla vai vasta sinne muuttamassa. Saman tekevää. Tuomaskin muuttaa. Tai aikoo muuttaa. Tai pitää muuttamista mahdollisena. Tai hän samaistuu lintuihin, lintuko olen vai minä, tai onko minä lintu. Tai pahanilkinen tulkinta jonka joskus kuulin: "Semmoinen meteli noista linnuista — minä kyllä lähden tästä!". Mutta aivan sama, tulkitsi miten päin vain. Ei runo ole matemaattinen tehtävä jolla on vain yksi ratkaisu. Eikä se ole arvoitus johon on yksiselitteinen vastaus. Tulkinnasta viis, tärkeintä on että runo niinsanotusti kolahtaa, jättää vaikka suun auki kuin häpnaadilla lyötynä!

Tällaista tekevät tosi mestarit.