perjantai 2. joulukuuta 2011

Hullunkuriset ja poliittisesti vähän epäkorrektit perheet


Joskus sodan loppuvaiheissa tai sen jälkeen sain Hullunkuriset perheet -pelikortit, joissa perheet edustivat humoristisesti eri kansakuntia lippuineen. Ankarasti googlailemalla löysin keskustelupalstan jonne joku oli lähettänyt yhdistelmän kahdesta perheestä. Kuvasta selviää yksi syy miksei tästä mielestäni erinomaisesta korttipakasta löytynyt useampia tärppejä. Saksalaisperheellä oli maan 30-luvun lippu, joka tänään tietysti on vaarallista ja kaihdettavaa hys-hys-kamaa, eikä pelkkää historiaa tai ajankuvaa.

Minusta nämä kortit olivat hauskoja ja hyvin piirrettyjä. Vitsiä löytyi piirroksista itsestään, mutta myös eri maita koskevista standardimielikuvistakin. 1930-luvun maailmassa oli luonnollista, että suomalainen Vilho oli talollinen, että hänen emäntänsä hiihti lottapuvussa, ja että jo pelkästään Berliinin olympiakisojen tulosluettelon vuoksi poika Olavi oli juoksija. Lotista kai jo saakin puhua, vaikka luulen synkästi että sellaisen kuvaaminen lasten pelikorteissa juuttuisi tänäänkin sensuuriin...

Aina löytyy ihmisiä loukkaantumaan mistä tahansa symbolista joka liitetään johonkin kansallisuuteen. Minusta isä Saksalaisen ja hänen perheensä kuvaaminen makkaran kautta on pelkästään hauskaa ja asiallistakin. Mitäpä muuta sitten? Millainen perhe olisi Immanuel Saksalaisella, filosofilla? Ludwig van Saksalaisella? Tai kreivi von Saksalainen-Zeppelinillä? Tai oikeastaan... sepä perhe voisi ollakin hauska. Poika leikkisi raketilla, tytär leijalla, ja äiti olisi vaikka ilmalaivan lentoemäntä?

Muistini mukaan isä Italialainen oli tenori, ja isä Ranskalainen räätäli tai muuten muotialalla. Erityinen suosio oli hänen sievällä tyttärellään Marianne Ranskalaisella: hänen korttiaan pojat pitivät kädessään niin kauan kuin pystyivät...

Muistanenko oikein, että isä Unkarilainen oli kuvattu lammasturkkeineen pustalla? Ja oliko isä Englantilainen lordi ja Sir? Ainakin isä Amerikkalainen oli Wall Streetin miehiä rahatukkoineen.

Näillä korteilla me pelasimme vielä 1950-luvun puolivälissä innokkaasti, kunnes ne kokivat lasten pelikorttien luonnollisen kohtalon ja katosivat loppuun kuluneina. Mutta olisipa hauska nähdä nuo kortit uudestaan! Tällaisia korttisarjoja voisi aivan hyvin julkaista uudelleen näinäkin kouristuneen poliittisen korrektisuuden aikoina, aivan puhtaasti nostalgiasyistä. Sama koskee muitakin muinaisia pelikortteja, silläkin uhalla että sana 'musta' on koettu rasistiseksi jos se on sanan 'pekka' edessä.

Tietäisikö joku, onko näitä korteja vielä tallessa, ja olisiko niitä mahdollista julkaista uudelleen? Edes yksityiseen käyttöön?

(Tämän jutun kirjoitin juhliakseni ankaran olkapäätulehduksen lievää parantumista, ja sen on suorittanut suurella ja hirmuisella vaivalla pääosin vasen käteni. Kaikki kunnia sille, vaikka se ei ehtinytkään oppia oikean tavoille kokonaan. Kursorin jahtaaminen hiirellä oli turhauttavaa, hyvä kun hammasharja onnistui osumaan enemmän hampaisiin kuin poskiin, muista paljon isommista vaivoista nyt puhumattakaan. Taas kerran tuli hyvä muistutus siitä, kuinka onnellinen saa olla kun tärkeimmät ruumiinosat vielä suostuvat toimimaan niinkuin on tarkoitus!)

2 kommenttia:

  1. Miulla ois just tuo pakka kotosalla, löytyi vanhasta lipastosta. Liekö arvokas ?
    aki.lottonen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Miulla on just tuo kyseinen pakka, löytyi vanhasta lipastosta. Liekö arvokas ?

    VastaaPoista