Lapsena löysin vanhempien kirjahyllystä 1800-luvun lopulla tehdyn havainnollisen Reinin kartan. Siitä tuli heti suosikkilukemista. Ties kuinka monesti tein kartan avulla mielikuvitusmatkan Mannheimista Kölniin. Maantiede tuli tutuksi, mutta myös saksankieli. Kun saksan opetus koulussa alkoi, kysyin opettajalta mitä tarkoittaa "Eisenbahn". Ihmettelin näet että mikä ihmeen "jäärata" siellä joen kummallakin reunalla oikein kulki. Nolous iski moukarina kun opettaja naurahti ja sanoi: "Rautatie". Höh, olinhan toki tuon rauta-sanankin tiennyt, mutta jotenkin vain jäähän jämähtänyt...
Mielenkiintoista on nyt katsoa, miten kullakin alueella vallitsevat tietyntyyppiset paikannimet. Esimerkiksi Mannheimista Mainziin on melkoinen joukko -heim ("koti") -päätteisiä nimiä itse Mannheimista Oppenheimiin (atomipommitutkijan suku lienee tuolta peräisin), mutta esimerkiksi päätteet -stein tai -au ovat harvinaisia. Tokihan sieltä kumminkin Oppau löytyy, sekä myös muinaiseen hallintoon tai omistukseen liittyviä -hof tai -hausen-päätteisiä nimiä. Ja onpa joukossa vielä Hofheimkin.
Kartan alkupää on ehkä piirretty aikaisemmin kuin loppuosa, sillä itärannan rautatie alkaa Mainzin tienoilla kuin tyhjästä, mutta sen jälkeen sitä voikin seurata joen rannassa loppuun asti. Kun karttaa vertaa nykyisiin Googlekarttoihin, voi rautatien ja sen tunnelien avulla helposti huomata miten rantoja on jälkeenpäin täytetty antamaan tilaa rantateille, satamille ja asutukselle. Välttämätöntä tämä on ollut jostakin Bingenistä pohjoiseen päin, jossa mahtava joki on kapeimmillaan ja vuolaimmillaan koko Sveitsin ja Pohjanmeren välisellä juoksullaan.
Tuo laivureille vaarallinen väylä on tietysti myös joen parasta turistialuetta. En tiedä, ovatko kartan punakynämerkinnät isoisäni vaiko isoisoisäni tekemiä, sillä molemmat matkustelivat myös Reinin tienoilla. Toki myös äitini puolelta hänen tätiensä joukosta löytyisi muutama kaukomaiden sankarimatkailija...Yllä olevassa kartassa on maineikkaita rantakallioita ja kareja, joiden ympärille on jo kauan sitten syntynyt romanttisia tarinoita. Oberweselin rannassa ovat Die sieben Jungfrauen, seitsemän kivijärkälettä, joiksi Schönburgin seitsemän linnanneitoa muutettiin heidän tehtyään kosijoille ilkeitä temppuja. Neidoista pohjoiseen samalla rannalla ovat mm. Rheinfelsin linnanrauniot lukemattomien kaltaistensa joukossa. Ne kertovat kukin tarinaansa jopa varhaiselta keskiajalta, jolloin Rein oli kahden kielen ja kulttuurin rajalla.
Kuuluisin kallioista on tietysti Lorelei, jonka nimen merkitystä myös on etsitty yli tuhannen vuoden takaa. Tässä kuvattuun karttaan se on vielä merkitty vanhahtavassa muodossaan Lurlei. Yhden teorian mukaan 'lur' tarkoittaisi kuiskausta, ja 'lei' frankkilaisromaanisen juuren kautta kalliota. Kalliosta tulikin muinoin pieni vesiputous ja se yhtyneenä aaltojen kanssa olisi antanut kalliolle kuiskaavan nimen.
Kaikenlaisia kääpiöitä kallion onkaloissa oli tarujen mukaan elänyt, kunnes Clemens Brentano teki 1801 romaaniinsa Godwi balladin neidosta joka heittäytyi rakkaustuskissaan kalliolta alas. Aiheeseen tarttui 1824 sitten itse Heinrich Heine, jonka kuuluisa Lorelei-runo levisi Amerikkaan asti (Mark Twain), ja jota laulettiin useallakin eri sävelmällä. Tämä tarina ei siis ole kovin vanhakaan, mutta tehokas se oli. Ja tänään koko seutukunta on yhtä loputonta loreleita. Kaikki vähäkin mikä voidaan tehdä turistien houkuttelemiseksi on jo tehty, muun muassa komea matkailuhotelli suoraan kallion päälle.
Reinin vesi oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten niin myrkyllistä, että muuan valokuvaaja kehitti siinä negatiivejaan. Kun vesi vielä tästä paranee, saamme varmaan nähdä vielä Seitsemän kivineitsyen ja Lorelein esittämässä polskimisnäytöksiä yhdessä sisarpuoltensa reinintyttärien Woglinden, Wellgunden ja Floßhilden kanssa... Missä joki, siellä vedenneidot!
(Jatkuu...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti