Nyt Helsingin Sanomain omituinen ja pahamaineinen kaikkien alojen "asiantuntija"raati on saanut tehtäväkseen erotella jyvät ja akanat suomalaisesta muotoilusta. Tulos on luettavissa HS-Teeman designnumerossa. Ensin myönteiset huomiot.
Aivan kohtuullista on minun mielestäni ylistää sellaisia asioita kuin astiankuivauskaappi, Fiskarsin sakset, räsymatto tai pärekori. Myös Reino-tossut ja Rukka-sadetakit saivat käytännönläheistä kiitosta. Toimitus oli tehnyt arjen muotoilusta oman juttunsa, jossa esiteltiin ansiokkaat Ido-vessanpönttö, Oraksen hanat, Kontio-saappaat, Jopo-polkupyörä, pakastinrasiat, Abloy-avain ja Fazerin sininen.
Mutta sitten se negatiivisuuden hyökyaalto! Näyttää siltä että varsin suurella osalla raadin jäsenistä on aivan valtava halveksunta ns. korkeataidetta ja "herrasväen kotkotuksia" kohtaan. Joskus toimitukselta on lipsahtanut julkikin näitten kirjoittamia pläjäyksiä, jotka suuresti muistuttavat nettikommentaattorien pohjasakan esityksiä. Viha ja ylimielisyys pärskyy läpi kaikista tosiasioista ja paremmasta tiedosta välittämättä.
Mitä arvossapidetymmästä tai kuuluisammasta henkilöstä on kysymys, sitä kiihkeämpää on hänen mustaamisensa. Alvar Aalto saa tässä taas kerran mitä ansaitsee. Tosin hänen koko tuotantonsa pääsi hyvällä listalla peräti neljänneksi, lumihiutale-heijastimelle toki hävinneenä, mutta huonolla puolella Aallon kuuluisa maljakko, Aalto-jakkara, Finlandia-talo ja Stora Enson talo saivat kosolti haukkujia. Ei ihme, että myös toinen mestariarkkitehti Reima (ja Raili) Pietilä on haukuttujen listalla Mäntyniemensä kanssa. Samaan roskikseen heitetään myös Stefan Lindforsin, Heljä Liukko-Sundströmin, Oiva Toikan, Pentikin ja Aarikan tuotanto sekä Vuokon mekot ja Jokapoika-paita.
Eihän se mitään, jos joku rakennus tai vaate tai esine ei jotakuta miellytä. Sehän on pelkästään luonnollista. Mutta että niitä kohtaan nousee sappea ja vihaa... Tuntuu siltä että Hesarin herrasväen joukossa on monia, joille suomalaisuus sinänsä ja menestynyt suomalaisuus eritoten ovat mitä vastenmielisin asia. Löytyisikö syy sittenkin henkilöhistoriasta? Siitä että jonkun muun menestyminen on oman maineen tiellä? Eri alojen taiteilijoita näistä synkistelijöistä näyttää valtaosa olevan.
Olen aivan nuoresta pitäen ihmetellyt sitä, että taiteen vastaanottamisessa asteikko nollasta ylöspäin ei kelpaa. Siinähän kävisi ilmi asian ydin: joku teos jättää vastaanottajan kylmäksi, ei puhuttele, ja saa arvion joka on lähellä nollaa. Toinen teos taas täyttää vastaanottajan suurella ihailulla ja onnella, ja saa arvion joka on lähellä asteikon toista päätä, olipa sitten kymppi tai ääretön. Tämä ei kelpaa, vaan vastaanottoasteikkoon on haluttu liittää myös negatiivinen osa. Kovin moni on innostunut perin juurin pahastumisesta, ja haluaa arviossaan käyttää negatiivista asteikkoa. "Säälittävää skeidaa". "Tällaista ei saa tehdä". "Pois silmistä ja julkisuudesta moinen".
Ja nyt ei siis ole kysymys taiteeksi ilmoitetusta kissantappamisesta tai muusta etiikan tai moraalin kannalta arveluttavasta, vaan aivan tavallisen taiteen tai tuotteen arvostelusta. Mistä nuo loputtomat vatsahapot saavat alkunsa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti