Ensimmäisinä on kaksi sommittelultaan hyvin saman tapaista vesimaisemaa. Taidetta opiskellut Brandér tiesi miten sommitella: hän antoi kuvaelementtien tasapainottaa toisiaan diagonaalien avulla, niin että vesi maakielekkeitten välissä näytti kulkevan ensin vasemmalta oikealle, ja sitten kääntyvän lähes suorakulmaisesti takaisin kohti horisonttia. Ensimmäinen kuva on Getasta Ahvenanmaalta, toinen monimutkaisempi Saimaalta. Kuvat suurenevat klikkaamalla, mutta rasteri tulee valitettavan nopeasti häiritsemään nautintoa:
Täsmälleen sama sommittelun idea on Lempäälän kanavaa esittävässä kuvassa, mutta käännettynä. Erittäin monissa kuvissa Brandér on sijoittanut ihmisiä antamaan mittakaavaa ja korostamaan perspektiiviä. Niin tässäkin: kanavanlaidalla seisovat nuoret tuovat mukaan paikkakuntalaisten näkökulmaa. Tälle kuvalle pitäisi nyt etsiä nykyajan vastine; sellaista en vielä ole löytänyt - pitänee käydä itse paikan päällä.
Lisäys 1.2.11:
Ystäväni historiantutkija Ari Sirén lähetti viestin: "Branderin kuvaamaa Lempäälän kanavaa ei enää ole. 1950-luvulla kanava uudistettiin täysin, uomaa levennettiin ym. Toki tuo mutka on olemassa, mutta maisema on aivan toisenlainen".
Neljännen kuvan Brandér on ottanut Isonkyrön Orisbergin kartanon läheltä. Kuvan paikantaminen on nykyisten ilmakuvien ja kartan avulla helppoa. Jälleen kuvaajamestari on ottanut ihmisperspektiivin mukaan. Valkoinen venhe soutajineen seisoo paikallaan tyynessä vedessä turvallisen lähellä kapeaa nientä joka erottaa toisistaan pikku lahden ja järvenselän. Sommittelussa piilee yhä perspektiivin litistämien diagonaalien leikkiä; toisaalta kuvan elementit jakavat suorakulmion sivut hyvin tarkoin kahtia. Näin syntyy suuri osa tuon kuvan rauhallisuudesta ja pysähtyneisyydestä, jota tyyni vedenpinta vielä korostaa. Huomatkaa isot kivet kuvan reunoilla! Ne ikäänkuin naulitsevat kuvan paikoilleen, ja toimivat tavallaan raameina sille.
Olisi hauska tietää, ovatko näiden kuvien negatiivit tallella, ja onko niitä julkaistu paremmalla tekniikalla. Ja jos on, missä?
Brandér samoin kuin Inha kyllä osasivat kadehdittavan hyvin noiden klassisten sommittelujen tekemisen kuviinsa. Asiaa ehkä edesauttoi silloisen kuvauskaluston kankeus ja rajoittuneisuus. Kuvan ottaminen kaluston pystytyksineen oli sellainen puolen tunnin projekti, ehkä pidempikin. Eipä niitä sitten räiskitty mutu-tuntumalla vähän sinnepäin, kuten nykyään on tapana.
VastaaPoistaTotta, kuvanteko oli hankalaa tuolloin, ja siinä oli aikaa myös miettiä mitä tekee. Asenteetkin olivat toiset, kaunista piti tehdä niinkuin maalaritkin tekivät. Ja halvin makasiinirakennuskin piti symmetrialla ja koristeilla saada silmää miellyttäväksi, kuten Helsingin tuhoutuneista rautatiemakasiineista saattoi nähdä. Tänään on vähän toisin, anything goes, eikä rakennuksiakaan pystytetä kuin 20-30 vuotta kestäviksi. Kertakäyttökulttuuria, 'slit och släng'.
VastaaPoistaSigne merkitsi Helsinkikuviinsa huolellisesti kuvauspaikan, kuvakulman ja muistaakseni vielä polttovälinkin. Kun sitten tehtiin näitä "ennen-nyt" -kirjoja, nykyinen kuvaaja ei välittänyt perspektiivistä ja kuvakulmasta tuon taivaallista, kunhan oli sinne päin...