sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Vienti- ja matkailualbumi vuodelta 1921


Vanhempieni jäämistössä on valtaisa määrä esineistöä ja paperitavaraa edellisten sukupolvien ajoilta. Suuret määrät kirjeitä ja muita dokumentteja 1800-luvulta odottaa läpikäyntiään. Isoisästäni Walter Rydmanista ehdin jo elämäkerrankin kirjoittaa, mutta yhä tulee vastaan myös häneltä periytyvää aineistoa.

1918 isoisäni fuusioi perimänsä suuren Albion-Lamppumakasiinin ja wieniläishuonekalujen kaupan Stockmann-konserniin, ja oli sen jälkeen tiiviisti mukana maan liike-elämän johdossa. Vuonna 1920 järjestettiin Helsingissä Suomen ensimmäiset kansainväliset messut, jotka olivat vastasyntyneen tasavallan suuri ja hyvin isänmaalliseksi koettu tapahtuma. Maan parhaat arkkitehdit suunnittelivat messurakennelmia, ja itse Sibelius johti avajaiskonsertin. Kansainvälisen kaupan yhteydet luotiin näinä herooisina vuosina, ja niihin kuuluu oheisjulkaisuna myös foliokokoinen albumi FINLAND * SUOMI, johon ehdin vasta äskettäin tutustua.

Albumin julkaisi 1921 FINSKA FÖNSTERGLASKONTORET - FINSKA BUTELJAGENTUREN, joka joutui nopeasti ottamaan uusia painoksia - minulla siitä on 3. painos. Albumin pääkieli on - arvatenkin hyvin uudenaikaista tuolloin - englanti, kakkoskieli ruotsi, ja vasta kolmoskielenä saksa. Suomeksi on kirjoitettu vain kuvien selitykset, edellisten kielten jälkeen.

Albumin alussa ja lopussa on viisi sivua mainoksia, pääasiassa siis englanniksi ja ruotsiksi, osa saksaksi, ja niiden yhteyteen on sijoitettu tullitilastoja vuodelta 1920. Sen mukaan ankaran pulan vielä vaivaama Suomi oli vienyt paperia (130000 t), paperimassaa (233000), vaneria (12900) ja tervaa (21700 tynnyriä). Suomeen oli tuotu rikkiä (29000 t), suolaa (67600), glaubersuolaa (19000), lipeää (1000), soodaa (4520), alumiinisulfaattia (3500, kalsiumhypokloriittia (3120), hartsia (1670), pellavaöljyvernissaa (140), kookos-, pähkinä- ja palmuöljyä (2100) ja kalaöljyä 47 y).

Suuressa, kahteen kertaan (englanniksi ja saksaksi) julkaistussa ilmoituksessa vienti- ja tuontifirma Alinko Handels A/B (Baltiska Handels A/B) kertoo vievänsä yllä mainittuja puuteollisuustuotteita, ja tuovansa kemikaaleja ja öljyjä teollisuuden käyttöön. Yllä mainittu tullitilasto liittyy juuri tähän reklaamiin. Firma sijaitsi Eteläranta 12:ssa, komeassa rakennuksessa joka yhä seisoo paikallaan.

Toinen suuri ilmoitus oli FÅA:n eli Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön englanninkielinen luettelo laivareiteistä Hulliin, Kööpenhaminaan, Lübeckiin, Stettiniin (Tallinnan kautta) ja Tukholmaan. Myös Pariisissa FÅA:lla oli toimisto. Muita ilmoittajia olivat mm. Gutzeit, Enso, Kaukas, Paloheimo, SOK, Hans Koch (autoja ja traktoreita) ja Siemens, sekä valo-ja elokuvausfirma Podworsky. Tässä kaunis pienempien reklaamien sivu:

Pääosan albumista täyttävät kuitenkin suuret maisemavalokuvat, joiden tarkoitus on näyttää maailmalle kaunis ja kulttuuriltaan vanha suomalainen miljöö kaikkine turisteja ehkä kiinnostavine erikoisuuksineen. Kuvista 22 oli Suomen Matkailijayhdistyksen signeeraamia, vailla kuvaajan nimeä, ja 16 itsensä Signe Brandérin ottamia. Osa Signen kuvista on signeerarru vuoteen 1907, jolloin hän kiersi maata ja kuvaamassa mm. Suomen sodan taistelupaikkoja. Mercatorin tuon aikainen painotekniikka ei ehkä päästä kuvia täyteen loistoonsa, mutta kauniita ne silti ovat.

Tässä on Matkailijayhdistyksen kuva Kolilta:

Kuten Matkailijayhdistyksen reklaamista tai merkistä näkyy, Suomella olivat jo Tarton rauhan nostalgiset rajat, ja monet kuvat ovatkin meidän nyt menettämiltämme alueilta, kuten Suursaarelta ja Viipurista. Julkaisen tällä verkkosivulla joitakin albumin kuvista lähiaikoina. Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.

1 kommentti:

  1. "Lacta, King of All Separators"

    Tuossa on taas hieno kirjan nimi! Panen sen entisten nimien joukkoon (yhtaan kirjaa en ole viela kirjoittanut, voin sitten valita sielta).

    Upeita kuvia tuossa albumissa on. Odotan niita muitakin menetetyilta alueilta.

    VastaaPoista