Sanat menettävät merkityksensä

Lehdet jaksoivat päivätolkulla kirjoittaa viimeisimmästä televisiogaalasta, jossa tapahtui kaikenlaista kohua aiheuttanutta tolkuttomuutta. Entisajan gaaloihin osallistui yhteiskunnan yläluokkaa, niiden tunnelma oli soveliaan hillitty, pukukoodit sisäistettyjä, ja käytös arvokasta ja soveliasta. Tänään gaala tarkoittaa käytännössä tasan päinvastaista. Entisajan hienoksi mielletty käsite on demokratisoitu viimeisen päälle. Yläluokan hillityn charmin tilalle on tullut hillitöntä melskettä, yltiöpäistä komeilua ja katsojakunnan barbaarisinta osaa miellyttämään tarkoitettua sekoilua.

Vanhanajan sirkuksista tuo komeilu ja liiottelu taitaa olla peräisin. Jossain vaiheessa liiottelevan komeapukuisen sirkustirehtöörin ylväät puheet saattoivat olla tahallisen kiemuraisia parodioita yläluokan esiintymisistä, joita sitten näytöksissä vellova rahvas pääsi ikäänkuin luvallisesti hohottelemaan ja pilkkaamaan. Tänä päivänä gaalat eivät parodioi mitään, tai jos parodioivat, niin sitten itseään. Parodia on unohtunut, ja siitä on tullut normi jolla ei ole vastakohtaista ja selvästi miellettyä taustaa. Demokratisointi on viety loppuun, valtaa pitää δημος, "rahvas, väkijoukko", myös "roskaväki" (aikaisemmin "hallinnollinen alue").

Näin on käynyt lukemattomille käsitteille. Alkuaan hienoiksi tai ylväiksi ymmärretyt käsitteet ovat vähitellen pudonneet alaspäin, arvatenkin yhteiskunnallisen paineen työntäminä. Harvatpa suomalaiset enää tietävät miten arvokkaita muinoin olivat sellaiset sanat kuin "ukko", "äijä" tai "ämmä". Joissain kaukaisissa murteissa tai eestinkielessä saattaa vielä olla kaikuja jäljellä näistä vanhoista merkityksistä. Sana "pateettinen" on englantilaisen kulttuuripaineen vuoksi menettänyt korkealentoisen ja tunneperäisen sävynsä, ja alkanut Euroopan mantereellakin merkitä "säälittävää" ja "surkeaa".

"Mr. Tchaikowsky, your symphony is pathetic"
"Mr. Beithouven, your sonate is so fuckin' pathetic!"

Murheellista.

Yksi sanojen merkitysten romahduttamiseen syyllistyvä sakki on iltapäivä-, viihde- ja sensaatiolehtien toimittajakunta. Kun joka päivä on päästävä huutamaan kovempaa kuin kilpailijat, sanojen nopea kuluminen on väistämätöntä. Kohusta on tullut niin tavallinen ilmaus, että sen voi jo sijoittaa mihin yhteyteen tahansa. Usein sen avulla yritetään innostaa ihmisiä reagoimaan, eli aiheuttamaan "kohua", mutta turhaan. Kunpa kerrankin pääsisi murjaisemaan kohutoimittajalle, että "kohu sulla on housuissas!"...

Toimittajien ja kauppiaitten ansiosta shokki tai rahvaanomaisemmin sokki ei oikeastaan enää tarkoita mitään, mikä saattaa suuresti ärsyttää lääkäreitä ja ensiapuhenkilökuntaa. Kuolleen jääkiekkoilijan tuttavat ovat shokissa (onko ambulanssi tilattu?), on shokkihintoja ja shokkipaljastuksia (ei ihme että ambulanssin tulo saattaa viivästyä!), ja toimittajien märässä unessa lehdissä on pelkkiä shokkiuutisia...

Kuolemantapasten yhteydessä on tavallista, että läheiset romahtavat, väittää media, vaikka todellisuudessa he yleensä vain surevat, itkevät ja ovat muuten lohduttomia. Jos ihminen todella romahtaa, siinä tarvitaan pikaista hoitoa. Jatkuvassa käytössä sana menettää sisältönsä, eikä ostoskeskuksen katon romahtaminen enää tunnukaan sen ihmeellisemmältä.

Jossain vaiheessa kertomakirjallisuutta oli kolmea lajia: romaaneja, viihderomaaneja ja lukuromaaneja. Viihderomaanilla tarkoitettiin että lukija viihtyy sen parissa, ja että siitä sen vuoksi oli riisuttu kaikki turha ja monimutkainen psykologisointi ja henkilöluonnehdinta. Kuka nyt muka viihtyisi jonkun Dostojevskin parissa? Lukuromaani pyrkii viestittämään, että kirjaa todella voi ihan lukea, koska siitä kaikki pitkät virkkeet ja sanat ja muut vaikeatajuisuudet on poistettu, ja präntti on tavallista isompaa kooltaan.

Yleisenä sääntönä voisi ehkä pitää, että mitä houkuttelevamman ja mairittelevamman ja komeilevamman tuntuinen joku ilmaus on, sen varmemmin sillä tarkoitetaan jotain halpaa, epäpätöistä rihkamaa. Tässä yhteydessä mainostajien käyttämä sana "ylellinen" tarkoittaa juuri samaa. Itse asiassa suosikki-ilmaisu "katu-uskottava" on jo alkanut merkitä avoimesti sitä mitä siitä alitajuisesti ja kirjainten väliltä tuleekin mieleen: sitä että vastaantulija on väkivaltaisen ja holtittoman tuntuinen, ja että siltä suurella todennäköisyydellä tulee saamaan turpiinsa, ellei väistä ajoissa.

Katu-uskottava vastaantulija näyttää siltä kuin se huutaisi herkeämättä: "Vähän respektii!"

Ihan todella, kyllähän todellinen respekti tänään on tuiki harvinainen ilmiö.