Naisenkuvia - tieteellinen tutkielma 1950-luvun hameista

Silläkin uhalla että minun arvellaan muka jotenkin olevan kiinnostunut naisista, jatkan hamelinjalla. Paljon väitellään siitä, onko helmankorkeusindeksillä jotain korrelaatiota talouden kanssa. Toisten mielestä se on puhdas urbaanilegenda, toisten mielestä asiassa on rahtusen verran perää. Tarkimmat tutkijat näkevät helmatrendeissä parin kolmen vuoden viivästymisen. Tässä on yksi kaavio:


Toinen kaavio on vähän simppelimpi mutta selkeämpi:

Yhtä mieltä näytään olevan siitä, että helman korkeus lisääntyy nousukauden aikana ja laskee lama-aikana. Ikäänkuin naiset, nuo syvällisesti olevaisuutta elävät luontokappaleet, jotenkin vaistoaisivat ajanhengen. Laman aikana suojaudutaan nilkkoja myöten, peitellään sitä vähäistäkin jäljellä olevaa pääomaa. Nousukaudella taas ollaan valmiimpia vaikka tuhlailemaan tuota silmäniloa. Olen tarkkaillut tässä mielessä miniöitäni ja muita lähisuvun nuoria naisia, ja tullut kovin hämmentyneisiin ajatuksiin. Yhtenä hetkenä he pukeutuvat miniminiin, seuraavana hetkenä taas kietovat alaruumiinsa nilkkoihin asti ulottuvaan hameeseen. Joko heidän taloutensa tuulet riepottavat väkkäränä milloin myötäiseen, milloin vastaiseen, aivan kuin Bischofshofenin hyppyrimäessä, tai sitten heidän syklinsä ovat kvartaaleita paljon lyhempiä...

Minä kiinnitin ensihuomioni naisiin 1950-luvulla, jolloin heidän hameensa olivat pehmeästi heilahtelevia alushamein tuettuja kartioita. Kellohameiksi niitä taidettiin sanoa, vaikka "kellomuoto" minusta edellyttäisikin vähän mustalaisempaa hameenleikkausta. Mutta pyöreyttä hameen yläosaan saatiin leveän vyön kuromalla ampiaisvyötäröllä, jollainen Audreylla oli siellä Rooman lomallaan. Varmemmaksi vakuudeksi liitän hänen screentest-kuvansa tähän uudestaan - kai sitä nyt joku jaksaa toisenkin kerran katsella.

Joiltakin muotisivuilta löysin tällaisia 50-luvun tyylisiä hameita jotka ilmiselvästi oli kopioitu Audreyn päältä, mutta tärvelty hassuilla puudelinkuvilla, joiden muka piti olla suurinta muotia Englannissa tuohon aikaan.


Koska nuo 50-luvun hameet edustavat minulle nuoruutta ja kauneutta, ja ovat sen vuoksi leimautuneet näteimmiksi näkemistäni, vyörytän varmemmaksi vakuudeksi vielä kolme itse ottamaani kuvaa noin vuosielta 1957-58. Kaksi ensimmäistä ovat Jyväskylän kesästä. Nykyinen professori Teivas Oksala nautiskelee ylioppilasneitosten läheisyydestä ensimmäisessä, ja toisessa on Seppo Nummi tulevan vaimonsa Auli Uraston kanssa.


Kolmannessa kuvassa on tyttöjä Järvenpään kotimusiikkiviikolta. He soittivat ilmeisesti SYK:n orkesterissa, joka kerran osallistui kaikessa loistossaan tuolle nostalgiantäyteiselle leirille. Olisinpa kiitollinen jos joku heidät tästä kuvasta sattuisi tunnistamaan!

Toivon, että lukijat eivät ole erehtyneet luulemaan, että pelkkää sovinistisikaisuuttani olen tässä julkaissut nättien nuorten naisten kuvia. Muistutan siis vielä, että kysymys on helmanpituutta koskevasta talousteoreettisesta pulmasta. Varsinaisen talousosion olen jättänyt jutusta pois, koska oletan että lukijoilla on riittävä käsitys 50-luvun talouskehityksestä täällä ja muualla.