Silmänkääntäjän viisauksia

Pietari Hannikainen kirjoitti vuonna 1838 näytelmän Silmänkääntäjä. Siinä pikkutilallinen Jussi Oluvinen lähtee kaupunkiin, ja oppii hienomman maailman tapoja - ja oppii elättämään itsensä uudella tavalla. Kas näin Herra Oluveliiniuslander selittää herraskaisen elämän perusteet vaimolleen Liisalle:

OLUVINEN. Hahaha! Sinulla on vähemmän ymmärrystä kuin kaksiöisellä
vasikalla. Kuuletsen nyt, kuin yhellä sanalla selitän sinulle koko
asian selvemmäksi keväistä päiväpaistetta: Kaupunkiin näetsen muinen
tuli Kuninkaallinen ulkomaan Suutari, nimeltä Beklin. Koko mailma nyt
tahtoi teettää kenkänsä ja saappaansa sillä. Mutta kaupungin entiset
Suutarit jäivät jouten, ihan jouten, Liisaseni! Tuostapa nyt Suutarit
ajattelemaan ja sitä tekisivät vielä nytkin, jos ei eräs älykäs mies
heitä olisi pelastanut. Suutari Pylkkönen keksi näetsen yhtaikaa koko
salasuuden ja ilmoitti sen mailmalla. Hän, näetsen, eräänä yönä hävisi
kaupungista ja koko näkyväisestä mailmasta, mutta sen siaan ilmestyi
uusi, vieläki kuninkaallisempi Suutari Pylkkeliin. Alappas tuiskuttaa
työtä tällekin. Ahaa, liini! kiljaisivat kaikki Suutarit kuin yhdestä
suusta, siinäpä se onki temppu. Pikemmin kuin sumu päivän nostessa,
hävisivät samassa kaikki entiset Suutarit ja toiset toistansa
muukalaisemmat ja kuninkaallisemmat ilmestyivät niiden siaan, joita nyt
jo on yhden verran kuin Musti nimisiä koiria.

LIISA. Mutta Jussi! virsuakaan et osaa tehdä, sen vähemmin sinusta
olisi Suutariksi.

OLUVINEN. Ei tässä osaamisesta ole puhettakaan. Näetsen, Liisa!
samatenkuin Suutarit, muuttuivat viimen muutki ammattimiehet
Ulkomaalaisiksi, sikäli kuin Sorvari Surrander, Uunintekijä Tegel,
Viinankauppias Ruus, Yövartiat Remusteen ja Skrikhalsiander ja muut
sellaiset tulivat ulkomaalta sinne; ja sen nyt jo meiän Mustiki
ymmärtää, että sellaiset nimet, kuin: Palovinerus, Räkänenander,
Korvapuustius, Rahvelianus, Punssioni, Romtotilander, Pohmelius,
Sepeliin, Mustileen, Kortpeliander ja Tyhjäkerskonius ja lukemattomat
muut sellaiset, että ne muka elättävät miehensä, vaikka karpeettomalla
kalliolla.

LIISA. Voi, Jussi parka! nyt näen, ettet enää ele ymmärryksessäsikään.
Ethän osaa mitään ammattia, pait kyntämistä ja siihenkin olet laiska.
Nyt olemme hukassa.

OLUVINEN. Hahaha! Liisa! Et sinä sitäkään ole kuullut, etteivät ihmiset
kysy kenenkään oppia ja ettei oppi tee ketään herraksi, mutta nimi, se
näetsen on pääasia. Ihmiset ovat jo ennen mailman alkua keksineet sen,
että kaikki ulkomaalaiset ovat viisaita ja oppineita; ja koska kaikki
asiat ja kaikki kappaleet tunnetaan nimistänsä, niinkuin kissat ja
koirat ja muut raavaat, niin tunnetaan muukalaisuuski nimestä, vaan
muukalaisuudesta ihmisen oikea arvo. Sentähen näetsen kaikki, jotka
muuttavat nimensä muukalaiseksi, tulevat herroiksi, ja sentähen kaikki
muukalaiset nimet ovat herrasnimiä ja kaikki suomalaiset talonpoikasia,
joita ei auta opit eikä muut viisaudet. Ymmärsitkö nyt?

LIISA. Ah, Jussi, nyt ymmärrän. Sinä muutat nimesi ja tulet herraksi ja
minä, Jussi! minä tulen rouvaksi--Ah Jussiseni! minä olenki aina
herrassäätyä enemmän rakastellut.

-----------

Tällä sitaatilla ei tietenkään ole paradigmaattista konnektiota edes mutatis mutandis viimeaikaisten blogieni kanssa. Siinä kontekstissa sitä ei tietenkään tule edes intertekstuaalisesti yrittää tulkita. Sitaatti on tässä pelkästään huvin vuoksi. Todistaakseni asian kontekstivapaasta yhteydestä siteeraan tähän loppuun saksalaista kasvatusopillista tutkimusta jossa todetaan:

"Die verwendeten kontextfreien Regeln können als Sonderform kontextabhängiger oder kontextsensitiver (context sensitive CS gegen context free CF) Regeln angesehen werden, bei denen der Kontext gleich Null ist." (Julkaistu kirjassa nimeltä Dummdeutsch).