Koska nykyään saa Mannerheimistakin kirjoittaa myös positiivisesti, eivätkä lotatkaan enää ole pelkkiä fasistihuoria, uskaltanen paljastaa kauan vaiettuja salaisuuksia omasta 30-lukulaisesta menneisyydestäni. Olen nimittäin entinen suojeluskuntapoika, ja olin sitä jo ennen kuin minulla edes oli nimeä! Ampumataidostani en ole kovin varma, sillä en muistaakseni koskaan ehtinyt käydä suojeluskunnan harjoituksissa, enkä tiettävästi ole pitänyt käsissäni ilmakivääriä raskaampaa asetta. Myöhemmin käy kuitenkin ilmi, että hädin tuskin kävelemään opittuani jo harjoittelin kotijoukoissa liikkuvaa sodankäyntiä.
Alla on kuva Helsingin suojeluskunnan Ikämiespataljoonan esikunnasta tulleesta virallisesta virkakirjeestä, jonka sisään äitini oli ahtanut sairaalaan saamansa onnittelukirjeet ja -laput. Kuoresta käy myös ilmi syntymäpaikkani, joka onneksi ei tuottanut minulle samanlaisia noloja tilanteita kuin eräälle toiselle pojalle. Kun opettaja häneltä kysyi syntymäpaikkaa, hän ei kehdannut sanoa että "Naistenklinikalla", vaan ilmoitti että "Stadionilla"! Mehiläisen sairaalan osoitetta ei vanhaan hyvään aikaan tarvinnut edes kadunnimellä sotkea...
Kuoren sisällä oli sitten tuo virallinen ilmoitus ensimmäisistä ampumaharjoituksistani, jonne tiettävästi olin kuitenkin estynyt menemästä. Syynä lienee se, ettei minulle kuuden päivän ikäisenä vielä oltu saatu hankituksi siviilipukua, ja että evääni olivat vielä enemmän tai vähemmän sänkyyn sidottuna toipilaana.
Ajan hengessä olin kuitenkin tiiviisti mukana. Isän matkatuliaisina Saksasta sain joukkueellisen massasta tehtyjä sotureita. Ne olivat vihertäviä, joten kai oli kysymys Wehrmachtin sotilaista. Mukana oli myös ruskehtava-asuinen ylipäällikkö Adolf Hitler, jonka oikea käsi liikkui ylös alas. Valitettavasti jo ensimmäisenä päivänä kättä ruumiiseen sitonut kuminauha jostain kumman syystä katkesi, ja käsi irtosi. Kyllä hyvän saksalaisen laatutavaran olisi pitänyt kaksivuotiaan varovaisessa käsittelyssä kestää!
Kahden ja puolen ikäisenä keskityin tuohon aikaan (kevät -39) niin suosittuun liikkuvaan sodankäyntiin, jossa voimanlähteenä toimi ensi alkuun äitini.
Noina vakaviksi muuttuvina aikoina oli tähdellistä, että koko kansa nuorimmista lähtien harjoitti herkeämätöntä valppautta:
Mutta aina oli oltava myös valmiita kohottamaan yleistä mielialaa leppoisan paraatimarssin avulla:
Mahtavia kuvia! Jos olisit nämä julkaissut joskus 70-luvulla niin ei todellakaan olisi kunnian kukko laulanut.
VastaaPoistaSinulla on ollut ERITTÄIN hieno konepistoolin näköispainos. Puhumattakaan mammakäyttöisestä hyökkäysvaunusta.
VastaaPoistaAns kattoo ny, miten se maailman pyörä taas vierähtelee... Kun sanotaan että mikään nettiin pantu ei sieltä häviä...
VastaaPoistaMutta 70-luvulla silloiset uskovaiset sättivät minua ankarasti siitä että jatkuvasti kartutin kirjastoani mielenkiintoisilla tai mahdollisesti joskus tarvittavilla kirjoilla. Se kuulemma paljasti porvarin minussa - hyvät ihmiset käyttivät julkisia kirjastoja!
VonPee, eikös ollutkin! Kypärä kyllä oli vähän raskas, sen muistan. Hyökkäysvaunun pyöriä käytettiin sitten rauhan aikana 40-luvulla mäkiautojen pyörinä. Ne olivat hyvin arvokkaat ne pyörät, eikä niitä saanut vielä mistään kaupasta, kuten ei kuulalaakereitakaan.
VastaaPoistaKyllä vaan oli. Tuolla koopeellä olisi vielä 70 luvulla ollut pihan kingi. Kaverilla oli sarvikypärä, mutta meidän pyssykät olivat kömpelöitä itsetehtyjä puunpalasia. Arvaat varmaan, kuka oli jehu?
VastaaPoistaJostain syystä emme mekään saaneet mäkiautoon osia. Johtuisikohan äideistä?
Hienoja kuvia. Noista vuosista joutuu yleensä katsomaan kuvia, jotka ovat virallisia " pönötyskuvia" .
VastaaPoistaHarvoin näkee ajan kuvaa ja tunnelmia välittäviä hetken leikkauksia arjesta ja ihmisten touhuista.
Jälkikäteen hellyttäviä kuvia, mutta meidän muiden on hyvä muistaa, että tuo pikkupoika oli monta vuotta hengenvaarassa.
VastaaPoistaAnonyymi, poika oli toki hengenvaarassa, mutta johtuiko se a) hänestä itsestään, b) hänen vanhemmistaan, c) suomalaisista yleensä, vaiko d) eräistä jotka uhkasivat hampaisiin aseistettuina rajan takana, ja joiden tuloon valmistauduttiin?
VastaaPoistaLapsuudessani oli yleistä, että lapsilla oli pyssyt ja leikittiin sotaleikkejä. Nykyään ei saa olla enää kouluissa lumisotasillakaan. Minuakin, vanhaa mummoa, kiellettiin taannoin heittelemästä koulun pihalla lumipalloja.
VastaaPoistaMinulla on kyllä ollut kädessä muutama pyssy ja olen ampunutkin isopistoolilla ja haulikolla.
Eräs anomummu
Anomummu Annie, mestariampuja! :)
VastaaPoistaLumipallokielto koulujen pihoilla johtunee opettajien pelosta joutua vastaamaan jos pallo osuu jotakuta pahasti. Toisaalta merkillistä ettei nahkapalloa keväisin pelätä, eikä edes pesäpalloa, sanoo nimim. "Pesäpallosta päähän saanut ja hetken virvoiteltu"...
KR: Kuvat ovat ihastuttavia ja selkeita.
VastaaPoistaPaastiin mutkien kautta myos pesapalloon. Itsekin sain pesapallosta ohimooni,ekaluokalla kansakoulussa. Jouduin kahden pesapalloa heitteleva kollon linjalle vahingossa. Nama olivat sellaisia, joita muutoinkin sai pelata valitunnilla. Mahtaakohan siita ollut koitunut mitaan vammaa?
Mutta mita sisaltyy tahan:
"...poika oli toki hengenvaarassa, mutta johtuiko se a) hänestä itsestään, b) hänen vanhemmistaan, c) suomalaisista yleensä, vaiko d) eräistä jotka uhkasivat hampaisiin aseistettuina rajan takana, ja joiden tuloon valmistauduttiin?
Ajattelisin vaihtoehtoa d) silla tuo nyt ylipaataan uhkasi koko maatamme, mutta voivathan muutkin olla mahdollisia. Ajan huomioonottaen veikkaisin siis d).