keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Sanat menettävät merkityksensä

Lehdet jaksoivat päivätolkulla kirjoittaa viimeisimmästä televisiogaalasta, jossa tapahtui kaikenlaista kohua aiheuttanutta tolkuttomuutta. Entisajan gaaloihin osallistui yhteiskunnan yläluokkaa, niiden tunnelma oli soveliaan hillitty, pukukoodit sisäistettyjä, ja käytös arvokasta ja soveliasta. Tänään gaala tarkoittaa käytännössä tasan päinvastaista. Entisajan hienoksi mielletty käsite on demokratisoitu viimeisen päälle. Yläluokan hillityn charmin tilalle on tullut hillitöntä melskettä, yltiöpäistä komeilua ja katsojakunnan barbaarisinta osaa miellyttämään tarkoitettua sekoilua.

Vanhanajan sirkuksista tuo komeilu ja liiottelu taitaa olla peräisin. Jossain vaiheessa liiottelevan komeapukuisen sirkustirehtöörin ylväät puheet saattoivat olla tahallisen kiemuraisia parodioita yläluokan esiintymisistä, joita sitten näytöksissä vellova rahvas pääsi ikäänkuin luvallisesti hohottelemaan ja pilkkaamaan. Tänä päivänä gaalat eivät parodioi mitään, tai jos parodioivat, niin sitten itseään. Parodia on unohtunut, ja siitä on tullut normi jolla ei ole vastakohtaista ja selvästi miellettyä taustaa. Demokratisointi on viety loppuun, valtaa pitää δημος, "rahvas, väkijoukko", myös "roskaväki" (aikaisemmin "hallinnollinen alue").

Näin on käynyt lukemattomille käsitteille. Alkuaan hienoiksi tai ylväiksi ymmärretyt käsitteet ovat vähitellen pudonneet alaspäin, arvatenkin yhteiskunnallisen paineen työntäminä. Harvatpa suomalaiset enää tietävät miten arvokkaita muinoin olivat sellaiset sanat kuin "ukko", "äijä" tai "ämmä". Joissain kaukaisissa murteissa tai eestinkielessä saattaa vielä olla kaikuja jäljellä näistä vanhoista merkityksistä. Sana "pateettinen" on englantilaisen kulttuuripaineen vuoksi menettänyt korkealentoisen ja tunneperäisen sävynsä, ja alkanut Euroopan mantereellakin merkitä "säälittävää" ja "surkeaa".

"Mr. Tchaikowsky, your symphony is pathetic"
"Mr. Beithouven, your sonate is so fuckin' pathetic!"

Murheellista.

Yksi sanojen merkitysten romahduttamiseen syyllistyvä sakki on iltapäivä-, viihde- ja sensaatiolehtien toimittajakunta. Kun joka päivä on päästävä huutamaan kovempaa kuin kilpailijat, sanojen nopea kuluminen on väistämätöntä. Kohusta on tullut niin tavallinen ilmaus, että sen voi jo sijoittaa mihin yhteyteen tahansa. Usein sen avulla yritetään innostaa ihmisiä reagoimaan, eli aiheuttamaan "kohua", mutta turhaan. Kunpa kerrankin pääsisi murjaisemaan kohutoimittajalle, että "kohu sulla on housuissas!"...

Toimittajien ja kauppiaitten ansiosta shokki tai rahvaanomaisemmin sokki ei oikeastaan enää tarkoita mitään, mikä saattaa suuresti ärsyttää lääkäreitä ja ensiapuhenkilökuntaa. Kuolleen jääkiekkoilijan tuttavat ovat shokissa (onko ambulanssi tilattu?), on shokkihintoja ja shokkipaljastuksia (ei ihme että ambulanssin tulo saattaa viivästyä!), ja toimittajien märässä unessa lehdissä on pelkkiä shokkiuutisia...

Kuolemantapasten yhteydessä on tavallista, että läheiset romahtavat, väittää media, vaikka todellisuudessa he yleensä vain surevat, itkevät ja ovat muuten lohduttomia. Jos ihminen todella romahtaa, siinä tarvitaan pikaista hoitoa. Jatkuvassa käytössä sana menettää sisältönsä, eikä ostoskeskuksen katon romahtaminen enää tunnukaan sen ihmeellisemmältä.

Jossain vaiheessa kertomakirjallisuutta oli kolmea lajia: romaaneja, viihderomaaneja ja lukuromaaneja. Viihderomaanilla tarkoitettiin että lukija viihtyy sen parissa, ja että siitä sen vuoksi oli riisuttu kaikki turha ja monimutkainen psykologisointi ja henkilöluonnehdinta. Kuka nyt muka viihtyisi jonkun Dostojevskin parissa? Lukuromaani pyrkii viestittämään, että kirjaa todella voi ihan lukea, koska siitä kaikki pitkät virkkeet ja sanat ja muut vaikeatajuisuudet on poistettu, ja präntti on tavallista isompaa kooltaan.

Yleisenä sääntönä voisi ehkä pitää, että mitä houkuttelevamman ja mairittelevamman ja komeilevamman tuntuinen joku ilmaus on, sen varmemmin sillä tarkoitetaan jotain halpaa, epäpätöistä rihkamaa. Tässä yhteydessä mainostajien käyttämä sana "ylellinen" tarkoittaa juuri samaa. Itse asiassa suosikki-ilmaisu "katu-uskottava" on jo alkanut merkitä avoimesti sitä mitä siitä alitajuisesti ja kirjainten väliltä tuleekin mieleen: sitä että vastaantulija on väkivaltaisen ja holtittoman tuntuinen, ja että siltä suurella todennäköisyydellä tulee saamaan turpiinsa, ellei väistä ajoissa.

Katu-uskottava vastaantulija näyttää siltä kuin se huutaisi herkeämättä: "Vähän respektii!"

Ihan todella, kyllähän todellinen respekti tänään on tuiki harvinainen ilmiö.

9 kommenttia:

  1. Amen.

    Asialle pitäisi tehdä jotain.

    VastaaPoista
  2. Onhan jollakin ihan ökyauto, vaatimaton bemari, tai vallan ökyasunto, sellainen tavallinen yksiö tai kaksio. Mitähän se olisi, jos olisi vaikka miljoonan Maybach tai 2000 neliän linna? Mitä käsiettä silloin lehdet käyttäisivät?

    VastaaPoista
  3. Viron kieli. Ei eestinkieli. Olemmehan suomalaisia ja puhumme suomea Suomessa.

    Yhtenä aikakauden ilmiönä haluan ottaa esiin väärien sanojen käytön. On peräti tavallista että esimerkiksi sanoja kulttuuriperintö, kulttuuriperimä ja kulttuuriperinne käytetään jopa tieteellisessä tekstissä ja mikä hirvittävintä vieläpä samassa tekstissä. Kuitenkin vain yksi noista on oikein. Vinkki: perintö on sellaista mikä jätetään seuraaville sukupolville ja siihen voi vaikuttaa. Perimään ja perinteisiin vain harvoin, jos koskaan.

    Tänään Osmo Soininvaaran koomillisella kommenttiosastolla joku onneton käytti sanaa jätös puhuessaan ydinvoimaloiden jätteestä. Voi olla että tuo on huumoria, mutta palstaa pidemmän aikaa seuranneena en usko.

    Tämä purnaus on siis reaktio (ei vastareaktio, mikä tarkoittaa vasta-vasta-aktiota) huolimattomaan sanankäyttöön. Vertaisin vaikka huolimattomaan soittajaan, joka soitaa vähän sinne päin, mutta perustelee valintaansa että "kai ajatus tuli selväksi".

    Tapojen turmelus tai lähinnä osaamattomuus kohdistuu kaikille elämän osa-alueille. Ei osata käyttää ruokailuvälineitä, jos pöytään on katettu enemmän kuin yksi lautanen ja lasi + pari syömiskaluja. Ruokalajeja sekoitetaan mielivaltaisesti samalle lautaselle, syödään pipo päässä ja pidetään vekaimia kuin rappari pelkkaansa.

    Yleisötilaisuuksissa ei osata sijoittua tai kirkossa toimia kaavan mukaan (tiedättehän, nousut ja istumiset ym. olen kyllä itsekin suuresti unonhtanut kun en ole ollut jäsen aikoihin, mutta uskoisin muistavani kun pari minuuttia on paikalla ollut). Elokuvaesityksissä ääni pidetään liian lujalla, koska ääni pitää saada kantamaan karamellipussien rapinan yli. Konsertissa tai esityksessä ei huudeta bravo tai brava. Tai buuata kelvottomalle esitykselle.

    Etiketti on keksitty sen vuoksi, että kiusallisia tilanteita ei pääse syntymään. Jokaiselle tilanteelle löytyy sääntö ja niiden opetteleluun ei pitkä aika kulu.

    En kannata snobismia ja pidän pukupellejä pukupelleinä, kunnes hankkivat ainakin mittapuvun ja kiillottavat kenkänsä.

    VastaaPoista
  4. Alexius, tuo on mainio esimerkki siitä miten kevyt lehdistö yrittää kalastella yleisön suosiota vetoamalla kateuteen. Ja kyyniset toimittajat saattavat ollakin hyvin oikeassa: suuri osa ihmisistä on katkera toisille siitä mitä itse on jättänyt tekemättä.

    Yli-B. Tulen kirjoittamaan oman jutun aiheesta Viro/Eesti. Mutta sen johdannoksi haluaisin kuulla, miksi tuo asia on niin tulenpalavan tärkeä! Mutta ehkä juuri tämän jutun kommenttiosasto ei ole oikea paikka tälle sivujuonteelle.

    VastaaPoista
  5. Briljantti kirjoitus (toivon, etten johda ajatuksia hiusrasvaan vaan ennemminkin jalokiviin). Tuo fraasipari ""Mr. Tchaikowsky, your symphony is pathetic"
    "Mr. Beithouven, your sonate is so fuckin' pathetic!" erityisesti kertoi teemasta naulankantaan!

    Myos riemastuttava oli Yli-Balthasarin kirjoittama 'purnaus' poislukien mittatilauspuku.

    re. 'respekti': rupesin ajattelemaan mieliaihettani: suomen kielen puhuntaa ja puhuttelua joissakin tilanteissa tuntemattoman asiakaspalvelijan kanssa, ja sita miten maailmalla englantia puhuvissa maissa ollessani verranut kielenkayttoani sihen, miten olen suomenkielisena tottunut ja kasvatettu sita kayttamaan, ja miten huomaan sita kaytettavan nykyaan. Miksi suomessa on helppo sanoa lihatiskilla: "ma otan ton kimpaleen tosta", kun jossain muualla sanoisin "May I please have that piece right over here?" Tai mita vastaan jollekin ynsealle virastossa: "Voisinko saada hieman kunnioitusta?" [ja muutun siina hetkessa 'hankalaksi' tai 'snobiksi';] tai jollekin rakanokalle ratikassa; silloin saatetaan toivottaa menneksi vahintaan hevon kuuseen]. Mita ovat suomeksi sellaiset kasitteet kuin 'courtesy' tai 'decency' kuten lauseissa "Could you show me some courtesy?" ja "Don't you have have any decency?" No ehka namakin ovat sivujuonteita, jotka eivat tanne kuulu.
    Ja anteeksi jalleen, etten osoita 'respektia' kun jatan skandinaaviset vokaalikirjaimet noteeraamatta;-)
    Terveisin, Esperanza Toivonen

    VastaaPoista
  6. Parodiaa ei todellakaan nykyään tarvita, väitetään jopa että se olisi muuttunut mahdottomaksikin. Mad-lehti ja Pahkasika kun kalpenevat nykytodellisuudelle. Media, poliitikot, julkimot jne pitävät huolta siitä että ns parodiahorisontti ylitetään arjessamme päivittäin...

    VastaaPoista
  7. Kysymys Viro vastaan Eesti nostaa tunteita siksi, että Eestin puolesta vouhottaminen "kun ne sanoo niin itsekin" on oppimatonta hyperkorrektiutta vähän kuin sanoisi pieno tai gorregti.

    Toinen asia on tietenkin vanha Neuvosto-Eesti, missä suomalaisia vähän kyykytettiin unohtamaan historian ja omat perinteensä kun ne olivat niin pahoja ja vanhanaikaisia.

    Viro on virallinen nimi suomen kielessä, ja sille on ikivanhat syynsäkin.

    Jollain korkeammalla tasolla tietenkin voidaan asiasta kiistellä ja itsekin olen sitä mieltä, että Eesti on äänteellisesti kaunein tietämäni maannimi.

    (Teineinä 80-luvulla minulla ja kavereillamme oli muuten tapana ääntää kaikki vierasperäiset nimet paksun amerikkalaisesti koska pidimme jotenkin vulgaarina joidenkin yrityksiä korista sanat tarkasti alkuperäkielen mukaan.)

    VastaaPoista
  8. KR

    Herrajla! tuotakin Duudsonin sakkia: ei äärtä ei laitaa.

    Halavatun papat ja jaakko tepot ovat mainioita eivätkä kohauta hätkäytyksen vuoksi. Mutta nämä pohojanmaan tuutsonit - kerrankin voin sanoa etten voi sietää tippakaan tuota möyhkämistä. Ja joka paikassa nykyisin esillä: kansakunta kaipaa?

    Eikös me saatas isot sakot jos tuolla kadulla Karin kanssa munamme paljastaisimme niin kuin joku tuutson suorassa tv-kaalassa? (vaikkeihän vanhoilla miehillä mitään näkyisikään, muuta kuin oletettavaa...)

    VastaaPoista
  9. Romaanilajeista: vulgaaristi Freudia behaviorisoiva (monta outoa sanaa peräkkäin, mutta outo on ilmiökin) piirre rasittaa nykyisin viihderomaaneja. Ilkka Remes esimerkiksi yrittää usein karistaa haukut paperisista henkilöistä teippaamalla heille sisäistä monologia, jossa muka syvällisesti paperisesti veivataan jotain traumantapaista; lopputuloksena rehti viihde on vaipua falskiksi selluloosaksi.

    VastaaPoista