Kuva Wikimedia Commons, Jerzy Opiola
Keväiset päivät maaliskuun alussa ovat kuin etukäteismainoksia siitä hyvästä joka vielä joskus on tuleva. Perihelissä olevaa maata lämmittää aurinko täälläkin jo sen verran, että päivällä on lämpöasteita, lumi sulaa maassa ja räystäillä, ja ihmiset näyttävät hyväntuulisemmilta. Myös bloggarit alkavat sorvata juttuja keväästä, soittaapa nimimerkki kariav tänään jo Vivaldin kevätkonserttoakin.
Tähän sopiikin hyvin muistelus eräältä keväältä moniaita vuosia sitten. Olin kirjoittanut paikallislehteen jutun ranta- ja niittymaisemien umpeenkasvamisesta, mikä nimenomaan täällä Sääksmäen muinaismaisemassa on ollut kovin murheellista. Muualta tullut ei enää erota seudun kolmiyhteisyyttä, joka muinaisuudesta lähtien on ollut järvi, kirkko ja linnavuori. Vaadin jutussa, että maisema-arkkitehtien suunnitelmat näkymien avaamisesta toteutettaisiin kaikenlaisista rauhoituspäätöksistä huolimatta.
Pentti Linkola vastasi muutamaa päivää myöhemmin. Linkola asuu myös Sääksmäessä, Vanajanselän rannalla kuten kalastajan kuuluukin, ja meidän ystävyytemme on peräisin ehkä jo 1950- ja -60-lukujen vaihteesta, jolloin Pena julkaisi kuuluisan pasifistisen pamflettinsa. Linkolan loistavatyylisen kirjoituksen mukaan ei ainoastaan rantojen ja niittyjen, vaan myös kirkkomaan on annettava kasvaa umpeen. Kun kirkkoa kumminkin vielä käytetään, hän arveli että sen oville voisi sallia kulkevan kapeita polkuja.
Tapasimme sattumalta kaupungin torilla tämän mielipiteenvaihdon jälkeen, jolloin Linkola viittasi kohti lehden toimitustaloa, ja sanoi tyytyväisenä hyreksien: "Mahtaakohan tuo päätoimittaja ollenkaan tajuta, kuinka korkeatasoista keskustelua hän on äskettäin lehdessään julkaissut..."
Kesämmällä meidät sitten pyydettiin Voipaalan kartanoon väittelemään aiheesta julkisesti, ja ehdimme ennen sitä hiukkasen yhdessä suunnitellakin vastavuoroisia nokituksia. Mutta jätin paljastamatta yhden ajatuksen, jolla arvelin saavani kunnon osuman, ja jonka takana olen ehdottomasti yhäkin.
"Minulta kysytään usein, mikä mielestäni on kevään kaunein ääni. Vastaan, että se ei ole kevätpurojen solina, eikä edes muuttolintujen toiveikas viserrys. Se on ensimmäisen traktorin ääni lähipellolla. Se rauhoittaa ja tyynnyttää: joku yrittää vielä".
Ei Linkola tuosta säikähtänyt. Hän sanoi suunnilleen tähän tapaan: "Hirvittävin, kauhein ja rumin ihmisen tekemä jälki maisemassa on vastakynnetty pelto, ankea tuho, josta kaikki elämä on lähtenyt"...
Yleisö sai mitä oli tullut hakemaan, ja oli tyytyväinen...
Ja me iskimme silmää toisillemme...
KR
VastaaPoistaeipä haittais vaikka Linkolasta muutaman jutun kirjoittaisit vaikkapa tyyliin 'Linkolan soutaja'. Sen nimisen mielenkiintoisen kirjan luin tässä jossain vaiheessa, Alenin tekemä, muistelen.
Linkolan isä näkyy olevan Joensuun lyseolaisia, liekö Pentillä yhteyksiä tännepäin?