"Auringonlasku on vain sosiaalinen konstruktio" (Maalaus: Caspar David Friedrich)Benjamin Britten on kuulemma sanonut: "Musiikkia ei ole olemassa ennenkuin se esitetään".
En tiedä mitä säveltäjä tällä tarkoittaa, enkä lähde tulkitsemaan. Mutta jos hän tarkoittaa täsmälleen sitä mitä sanoo, hän on harvinaisen pöljä säveltäjäksi. Hän on saanut valmiiksi uuden kappaleen; siinä se on hänen edessään luettavana, ja samanaikaisesti poikakaveri lukee sitä hänen olkansa yli. Molemmat ovat tyytyväisiä. "Teit mulle hyvän piisin", sanoo Peter Pears. "Niin tein", sanoo Benjamin Britten. Kaverit näyttävät nuotin kapellimestarille ja konsertinjärjestäjälle. Hekin ovat samaa mieltä kappaleesta, ja esittävät sen kiitolliselle yleisölle. Miten he voisivat olla jotain mieltä jostakin mitä ei ole olemassa?
[Lisäys 16.6.: Kerroin tällaisen stoorin muinoin eräälle akateemiselle henkilölle. Hän sanoi voitonriemuisen varmana: "Mutta eiväthän he voi tietää miltä kappale kuulostaa, ennenkuin se on esitetty!" Olisi kiintoisaa tietää, miten muusikot tekevät tai lukevat nuotteja tämän valistuneen oppineen vakaumuksen mukaan.]
Akateeminen esteetikko sanoo: "Teksti 'itsessään' on vain jälkiä paperilla - merkityksiin vaaditaan aina myös konteksti ja reaalinen lukija. Kukin reaalinen lukija on tekstinsä herra". Kirjailija on keksinyt stoorin, saanut sen painetuksi, ja nyt tulee akateeminen puuteriperuukki selittämään että teksti on vain kärpäsenpilkkuja paperilla - kunnes hän itse on sen lukenut, ymmärtänyt sen miten sattuu - lausunnostaan päätellen - ja sijoittanut sen ihan itse keksimäänsä kontekstiin. Eli että kirjailija on ilkiö ja vienyt lukijalta naisen, tai että hän kirjoittaa johonkin kunnianarvoisaan paradigmaan sopimatonta tekstiä, tai Herra nähköön mitä. Voin vain toivoa kirjailijan puolesta, että löytyy joku riittävän yksinkertainen lukija, joka lukee tekstin sellaisenaan, mitään omasta päästä lisäämättä.
Esteetikot, taidepaavit ja taiteen akateemiset filosofit ovat kuin nykyhetken bulevardilehtien toimittajat, kilpailevat keskenään teorioiden ja oppirakennelmien / myyvien juttujen ja lööppien tekemisessä, joilla ei tietenkään tarvitse olla juuri minkään laista yhteyttä todellisuuden kanssa. Ja heidän oppilaansa tekevät mestarilleen lisää tutkimuksia, joissa name dropping on pääasia ja oppineisuuden osoitus. Kuten keskiaikaisia edeltäjiään heitäkin arvioidaan sen mukaan kuinka tarkoin he ovat seuranneet Aristoteleen/Heideggerin/Derridan lopullista ja muuttumatonta totuutta. Jos he pelaavat korttinsa oikein ja osoittautuvat luotettaviksi, heistä tehdään professoreja ja he jatkavat oikeaoppista opetusta mestarien jalanjäljissä. Kunnes tulee joku Galilei, mutisee riittävän hiljaa että "eppur si muove", riittävän hiljaa, sillä siitä on kulunut vain hetki kun Giordano Bruno poltettiin... Mutta joku ehkä kuulee tuon murahduksen, tai jos ei kuulekaan, niin keksii sen ja kertoo siitä muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti