Tulkintoja ja selityksiä. Kauneutta etsimässä VII

Edellisessä kirjoituksessani puhuin musiikista, ja siitä miten sen ominaisuudet joskus muistuttavat aivan muita ruumiillisen tai sosiaalisen elämän kokemuksia. Varoitin myös olettamasta, että nämä yhtäläisyyksiksi koettavissa olevat assosiaatiot jotenkin lisäisivät tai vähentäisivät musiikin esteettistä arvoa, saati että ne olisivat musiikille välttämättömiä. Ne ovat vain osoitus siitä että musiikki kaikessa abstraktisuudessaankin on läheistä sukua sille miten me kokonaisvaltaisesti ajattelemme, ja että musiikki ja ihminen psykofyysisenä olentona ovat keskenään samansyntyisiä.

Musiikkia kuten muitakin taideteoksia voidaan kuvailla, tulkita tai selittää. Kuvailu on itse asiassa varsin yksinkertaista. Maalauksesta esimerkiksi: "Keskeishahmona on alaston tyttö joka kädet ojennettuina nousee punaisesta kentästä sinistä taustaa vasten, takanaan likaisenkeltainen ympyrä, punainen tukka joka suuntaan hapsottaen". Selitys voisi olla seuraava: "Axel Gallén maalasi taulun 1894 Sääksmäen Rapolan kartanossa, jossa syntyi tai valmistui suurin osa taiteilijan symbolistisen kauden päätöistä (Symposion, Tuonelan matkalla, Sibeliuksen muotokuva, Conceptio artis ym.). Malleina Ad astraan hänellä oli 'ainakin kaksi tyttöä: hentoinen valkeakoskelainen ja hieman varttuneempi Kalvoilan tyttö' (A.-M. Kuuliala)".
Periaatteessa kuvailu ei saisi sisältää tulkintoja, kuten ei selityskään, jonka tulisi olla rakentunut pelkistä faktoista. Tulkintojen kanssa sen sijaan on aina syytä olla varsin varovainen. Ei edes taiteilijaan itseensä ole aina luottaminen, vaikka Ad astran kohdalla Gallénin lausunto tuntuukin ilmiselvältä: "Teos kuvaa ylösnousemusta.Aiheeseen ja sen käsittelyyn on kertomus ristiinnaulitusta vaikuttanut huomattavalla tavalla. Maailman Vapahtajan asento ristinpuulla - eikö se voisi symbolisoida myöskin sitä mitä ihminen, joka on kaiken kärsinyt ja kaikesta vapautunut, tuntee?"

Googlaamalla ja kirjoja selailemalla löytää varsin monenlaisia tulkintoja, joissa toistuvat myös sellaiset ilmaukset kuin "Taiteilija on halunnut kuvata..." tai "Taiteilija haluaa muistuttaa meille, että..." Juuri tämän tapaiset lausumat ovat vaarallisia, sillä niiden esittäjät pyrkivät tällä tavoin ikäänkuin vahvistamaan omia enemmän tai vähemmän aatteellisia mieleenjohtumiaan väittämällä niitä taiteilijan "salaisiksi" tai "todellisiksi" tarkoituksiksi. Jotkut tulkinnat ovat vaarattomampia, kuten esimerkiksi keltaisen pyöreän muodon tulkitseminen kuuksi tai yleensä taivaankappaleeksi, tai väittely siitä, minkä läpi tyttö kohoaa tähtiin. Onko se "punainen meri, jossa on aallonkuohuja", vai "punertava ilmakehä jossa on harmaa pilvikerros"?

Teoksen esteettinen vaikutus ei näistä selityksistä yleensä parane, pahimmillaankin heikkenee. Ad astran ydin on sen kauniissa toteutuksessa, tytön kasvoissa, ja yksinkertaista keskeissymmetriaa jännitteistävä taivaankappaleen sijoitus vasemmalle puolelle. Muuta siinä ei tarvita. Teos sulkeutuu itseensä, ja on täydellinen omassa konseptiossaan.

Joskus "tulkinnat" menevät niin ruhtinaallisesti metsään, että taiteilijan on itsensä tultava hätiin. Kun Ilmari Krohn julkaisi tutkielmansa Die Stimmungsgehalt der Symphonien von Jean Sibelius, säveltäjä tulistui Krohnin holtittomista ja uskonnollisen paatoksen täyttämistä mielikuvista niin, että vaati nimiölehdelle huomautuksen "Visionen des Verfassers", "tekijän näkemyksiä". Puhun musiikin tulkitsemisesta myöhemmin lisää.

Varsinkin moderni kirjallisuus on houkutellut ympärilleen valtavan pilven tulkintayrityksiä. Liitän tähän Franz Kafkan pikku lastun vuodelta 1917, "Keisarin viesti". Googlaus tuotti valtavan joukon erilaisia mielikuvituksellisia "tulkintoja", joiden joukossa oli myös aikaisemmin kuvattua muotoa olevia: "Kirjailija haluaa muistuttaa meitä kaikkia siitä, että..." Katin kontit. Paras huomio on erään filosofian opiskelijan: Novelli on eräs muunnelma Zenonin dikotomia-paradoksista. Katsokaa itse:

Keisari on - näin sanotaan - lähettänyt sinulle, yksityiselle, viheliäiselle alamaiselleen, piskuiselle keisarin auringon tieltä etäisimpään etäisyyteen paenneelle varjolle, juuri sinulle keisari on kuolinvuoteeltaan lähettänyt viestin. Hän käski viestinviejän polvistua hänen vuoteensa viereen ja kuiskasi miehelle viestin; niin tärkeänä hän piti tätä viestiä, että käski sanansaattajan vielä toistaa sen hänen korvaansa. Päätään nyökäyttämällä hän vahvisti sanotun oikeaksi. Ja kuolemansa koko katselijakunnan nähden - kaikki estävät seinät puretaan ja kauas ja korkealle kiertyvillä avoportailla seisovat piirissä valtakunnan suurmiehet - kaikkien näiden nähden hän lähetti viestinviejän matkaan. Viestinviejä lähti taipaleelleen heti; voimakas, uupumaton mies; väliin toista. väliin toista käsivarttaan edessään pitäen hän raivaa tiensä väkijoukon halki; kohdatessaan vastarintaa hän osoittaa rintaansa, jossa on auringon merkki; hän pääseekin helposti eteenpäin, helpommin kuin kukaan muu. Mutta väkijoukko on suunnattoman suuri; sen asuinsijoilla ei ole loppua. Jos eteen aukenisi vapaa kenttä, kuinka hän kiitäisikään, ja pian sinä kaiketi jo kuulisit hänen nyrkkiensä ihanat iskut oveltasi. Mutta sensijaan, kuinka hyödyttömästi hän ponnistelee; yhä vielä hän ahtautuu palatsin sisimpien huoneiden lävitse; hän ei milloinkaan pääse niiden lävitse; ja vaikka tämä onnistuisikin hänelle, mitään ei silti olisi voitettu; hänen täytyisi kamppailla alas portaita; ja vaikka tämäkin onnistuisi hänelle, mitään ei silti olisi voitettu; hänen täytyisi päästä pihojen poikki; ja pihojen jälkeen toisen, edellistä ympäröivän palatsin lävitse; ja jälleen portaita alas ja pihojen poikki; ja jälleen palatsin lävitse; ja näin edelleen halki vuosituhansien; ja vaikka hän ryntäisi ulos ulommaisimmasta portista - mutta milloinkaan, milloinkaan ei näin voi käydä - hänellä olisi edessään vasta hallituskaupunki, maailman keskus, pohjasakkaansa kukkuroillaan. Sen lävitse ei pääse kukaan, ei ainakaan vainajan viestiä viemään. - Mutta sinä istut ikkunasi ääressä ja uneksit siitä, illan tullen.