Venus del pomo, Pradon museossa. Roomalainen 100-luvun kopio hellenistisestä originaalista 150 e.Kr. Vaasi lisätty 1600-luvulla, pää "korjattu" 1800-luvulla. Mutta ei se mitään...Kreikkalaiset oivalsivat jo toista tuhatta vuotta sitten, että ihminen on kaiken mitta. He kehittivät egyptiläisiä paremman kaanonin ihmisruumiin ideaaliksi, samojen proportio- (suhdejärjestelmä-) oppien mukaan kuin arkkitehtuurinkin. Arvatenkin vanhoja esikuvia seuraten Vitruvius näet vertasi eri järjestelmien pylväitä ihmisruumiiseen, vaikka Rooman arkkitehtuuri olikin jo ehtinyt tehdä muutoksia ja lisäyksiä kreikkalaiseen klassiseen perinteeseen.
Ja oikeassahan kreikkalaiset olivatkin. Ihmisruumis ja sen toiminnat ovat ensimmäinen asia, jonka tähän maailmaan syntynyt lapsi oppii, ja myöhemminkin hän helposti inhimillistää eläimiä ja jopa teknisiä laitteita. Autoilla on selvästi kasvot ja ilme, minkä myös muotoilijat tietävät keulaa mutoillessaan. Tylyjä ja uhkaavia, vaiko lempeitä ja arkisia? "Pahoja pienemmilleen", vaiko leppoisia koko perheen matkustusvälineitä?
Aivan ensimmäisiä asioita lapsen opettelussa ovat ruumiin hallintaan liittyviä: liike, tasapaino, ylös, alas, ulottuminen. Sitten tulevat kehittyneemmät opeteltavat kuten kävely, juoksu, hyppääminen, tasapainoilu ja jäljittely. Samalla lapsi oppii myös pienempiä, subtiilimpia asioita kuten katseen suunta, kasvonilmeet, osoittaminen, asioita joihin usein on liitetty käsitys symbolifunktioista. Nämä perusasiat ja ruumiin tuntemukset ovat aikuisellakin mukana kun hän kohtaa taiteita.
Ihmistä esittävistä veistoksista ja kuvista jo lapsi kykenee kertomaan paljon. Mihin tunnetiloihin ne viittaavat, mitä ne katsovat, mihin pyrkivät, mitä tarinaa ne kertovat. Liitänpä tähän vuodelta 1912 tai -13 olevan valokuvan. Siinä on isoisäni ja isoäitini lähisukua koolla. Jos suurennatte (klikaten) ja tulostatte kuvan, voitte piirtää siihen ison joukon viivoja ja vektoreita pelkästään katseitten ja eleiden perusteella, ja saada jopa selville pariskuntia, ehkä heidän lapsiaankin. Joka tapauksessa kuvasta voi helposti lukea erilaisia tarinoita.
Ihmisruumiin käyttäminen heijastuu taiteisiin monilla tavoilla, myös esteettistä mielihyvää eli kauneutta synnyttäen. Tasapaino on yksi tärkeimmistä. Lapsi jo oppii, minkälaiset asennot ja yhdistelmät pysyvät tasapainossa. Vaikeakin asento voi olla kaunis, jos se pysyy tasapainossa: 
Sen sijaan Kiira Korven tai balettitanssijoiden asennot ovat mahdottomia ilman voimakasta liike-energiaa:
Tällaiset liikettä edellyttävät asennot luovat liikkumattomaan kuvaan tai veistokseen liikkeen illuusion, joka vaikuttaa kuvan sommitteluun ja sen antamaan vaikutelmaan syvällisesti. Joskus 60-luvulla kävi Taideteollisessa korkeakoulussa ranskalainen pantomiimikko (mitenkä muistelen että hän olisi ollut itse Marcel Marceau, olisiko se mahdollista?), joka havainnollisti meille mm. yksinkertaiselta tuntuvan kirveellä iskemisen liikesarjan. Sepä ei ollutkaan yksinkertainen; hidastetusti esitetty liike alkoi varpaista, nousi jalkoja pitkin, muuttui monimutkaisemmaksi lantion jälkeen, ja purkautui lopulta käsivarsien kautta sormiin. Normaalinopeudella liikesarja oli ehdottoman realistinen ja havainnollinen. Tämän opetuksen soveltaisin mielelläni kaikkiin taiteen aloihin, musiikista arkkitehtuuriin, maalaustaiteesta mikseipä aina runouteen asti.Ihmisruumiin viimeiseen saakka hiotut, vipuvarsia luonnonmukaisesti käyttävät liikkeet ovat tietysti tanssin, baletin ja urheilun keskeisintä sisältöä. Mutta niillä on valtava merkitys myös esimerkiksi musiikille; siihen palaan myöhemmin. Tähän loppuun kuva eräästä kaikkien aikojen vapautuneimmin liikkuneesta pikajuoksijattaresta, ihanasta Wilma Rudolfista, jonka luonnollinen gasellinliike tuntuu näkyvän kuvassakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti