Toivo Niskasen tanssikoulu

Kuvassa on Toivo Niskanen (1887-1961), tanssitaiteilija, koreografi ja tanssinopettaja. Hän oli kansainvälisen taiteellisen toimintansa ohella maamme merkittävin seuratanssien opettaja, joka korosti myös kultivoitunutta käytöstä tanssisalin ulkopuolella. Hän tunsi arvonsa, ja häntä raivostuttivat esimerkiksi kilpailevat tanssinopettajat, jotka olivat vailla kansainvälistä koulutusta, ja kilpailivat kaikenlaisten jippojen ja tempausten avulla. Pro Finlandia -mitalin Niskanen sai vuonna 1955.

Vuodesta 1928 alkaen Niskasen tanssikoulu sijaitsi Yrjönkadun uimahallin talossa. Kuuluisia päättäjäisiä järjestettiin esimerkiksi Vanhalla ylioppilastalolla tai Valkoisessa salissa.

Niskasen tanssikoulua kävivät pääasiassa nk. herrasväen perheitten lapset, joskus useiden sukupolvien voimalla. Vanhempani kävivät koulun vuonna 1925, siinä 16 ikäisinä. Äitini päiväkirjasta löytyi vain lyhyt maininta päättäjäisistä, mutta ei mainintaa koulun tai päättäjäisten paikasta.

Minut pantiin Niskasen kouluun joululomalla 1950-51. Isoisäni oli kuollut jouluaattona -50, mutta suruajasta huolimatta vanhempani antoivat minun käydä tanssikurssia. Olin tuolloin 14 ikäinen, ja tanssiminen ja seurustelu tyttöjen kanssa oli minulle oikeastaan aivan uutta. Vähitellen aloin tanssia yhä enemmän erään hennon ja pienen Railin kanssa, joka oli minua vain pari kuukautta nuorempi.

Olin totaalisen avuton tyttöjen kanssa, en tiennyt oikein mitä niiden kanssa tulisi tehdä. Äitini päiväkirja kertoo, että vaikka hän ja isäni, luokkatoverit SYK:ssa, tosin periaatteessa rakastivat toisiaan ankarasti heti tavattuaan 16-vuotiaina, he olivat oikeastaan yhtä avuttomia ja ujoja kuin minä, ja lähes koulunkäyntinsä loppuun asti. Vasta ylioppilaina he ilmeisesti vaihtoivat ensimmäiset varsinaiset suudelmat...

Tanssikoulun jälkeen järjestettiin kotitanssiaisia useiden kurssilaisten kotona. Kutsut tulivat kauniilla käsialalla kirjoitettuina postitse, hyvin kohteliaasti muotoiltuina. Vanhemmat olivat aina paikalla, ja tarjosivat mitä nyt tuohon aikaan oli tarjottavana, voileipiä nyt ainakin. Se ei meitä häirinnyt millään tavoin. Meidän seuranpidossamme ei ollut mitään häpeämisen tai salailun aihetta. Tuon viattomuuden ajan jos takaisin voisi saada!

Kerran olimme kirjailija ja päätoimittaja Serpin eli Seere Salmisen kotona, ja koko illan keräsin rohkeutta, kysyäkseni ihanalta Raililta lupaa saattaa hänet kotiin. Eteisessä onnistuin kysymyksen kakaisemaan ulos, minkä seurauksena tytöt hiukan hihittelivät. Mutta Raili sanoi loukkaantuneen tomerasti että kyllä sain. No, käännyttiin kadunkulmasta, ylitettiin yksi katu - ja sitten tyttö ilmoitti että oltiin perillä. Ei sataa metriä saattomatkaa... Ei ihme että tyttöjä nauratti...

Tämän enempää en tule julkisesti kertomaan rakkauselämästäni, ja nytkin tuntuu siltä että sanoin jo liikaa. Mutta seuraavana vuonna minut kutsuttiin Niskasen koulun päättäjäisiin tanssittamaan uusimman kurssin parasta neitoa wienervalssissa. Illasta en muista juuri mitään, paitsi että juhlaan liittyi jokin kilpailu jonka palkintona parini ja minä saimme nenäliinat. - Hyvin monta vuotta myöhemmin ensimmäinen vaimoni kaivoi kaapistaan esille nenäliinan, ja kysyi tunnenko sen. Yllätys yllätys, me olimme olleet se voittanut pari...

Kun alussa kerroin Niskasen tanssikoulun sijainneen Yrjönkadun uimahallin talossa, kerroin vain kirjasta lukemaani tietoa. En todella muista oliko koulu siellä, vai oliko se jossain Lönnrotin tai Erikinkadun varrella. Joku lukijoistani ehkä tietäisi. Muistan vain, että salin ikkunasta näkyi korttelin ahdasta sisäpihaa pyöreäkulmaisine talonseinineen. En myöskään muista, missä päättäjäiset pidettiin. En kylläkään usko että Vanhalla tai Valkoisessa salissa. Ehkäpä Yrjönkadun entisellä tyttökoululla? Tietäisikö joku?

Merkillistä miten valikoiva muisti on... Ehkäpä hennon neidon pyörittäminen tanssissa oli niin valtava ja uusi kokemus, että kaikki muu on jäänyt hämärään. Paitsi tietysti tanssit sinänsä, ne sopivat vartalolleni ilmeisen hyvin paljon myöhemminkin!