Kauniita kuvia, keskeissommitelmia

Yksinkertaisin kuvan sommittelutapa on keskeissommitelma. Kohde keskelle kuvaa niinkuin passikuvassa. Mutta ennenkuin kuvasta tulee kaunis, taiteilijan on pidettävä pientä peliä keskiviivan ja koordinaattien kanssa. Vasemman ja oikean reunan, samoinkuin ala- ja yläosan, etualan ja taka-alan eriarvoisuus pitää ottaa huomioon. Kuvaan on lisättävä liikettä ja jännitteitä, epäsymmetriaa, mutta katsottava että tasapaino säilyy. Vipuvarsien ja monet muut fysiikan lait pelaavat tässä pelitavassa piilokärkinä.

Tässä on tyypillinen Caspar David Friedrichin (1774-1840) maalaus "Pääsiäisaamu":

Keskeissommitelmat olivat Friedrichille tyypillisiä. Usein hän sijoitti maisemissaan jopa kuun tai auringon lähes keskelle. Mutta oikean reunan tulee saada ylimääräistä painoarvoa, sen täytyy pysäyttää silmän vaistomainen liike vasemmalta oikealle. Sen vuoksi hän yleensä suurentaa esimerkiksi oikean puolen puita, kuten tässä, ja sijoittaa vasemmalle kulkevan ihmisryhmän keskipisteen hiukan keskiviivan oikealle puolelle. Etualan maanpinta sijoittuu hyvin tarkkaan alimpaan neljännekseen, mutta se kohoaa aavistuksen verran oikealle mentäessä. Friedrich sommitteli hyvin tietoisesti ja käytti tiettävästi sen pohjana myös apuviivoitusta. Voisin helposti esittää ainakin kymmenen Friedrichin vastaavalla tavalla sommiteltua maalausta.

Tässä on poikani Ben Rydmanin ottama kuva Ellistä, koiriensa grand old ladysta:

Pystyakseli kulkee Ellin silmän kautta, vaaka-akseli sen leuan alta (koiran pää on siis "vedenpinnan yläpuolella"). Väli-ilmansuunnat ovat varsin vahvasti kuvassa mukana. Miten estetään kuvan vuotaminen oikealle? Voimakkaalla ja lennokkaalla liikkeellä. Koiran vartalo tulee vasemmalta takaviistosta, mutta pää kääntyy aktiivisesti takaisin vasemmalle, ja kuva pysyy epäsymmetrisyydessään kuitenkin, koiran tahdolla ja päättäväisyydellä, täydessä tasapainossa. Huomatkaa esimerkiksi, miten koiran pää ja katse yksinään riittävät tasapainottamaan ruohojen lievän taipumisen oikealle!

Aivan 1900-luvun alussa kuvattiin intiaanipäällikkö He Dog, ja kuten tuon aikaisissa kuvissa lähes aina sommittelu ja tasapaino on tiukka ja luonteva.

Pää sijoittuu vaaka-keskiviivan yläpuolelle kuten koirakuvassa yllä. Molemmat silmät sijaitsevat tärkeillä lävistäjillä, kuvan nelijako sekä pysty- että vaakasuunnassa on tarkka - ja oikea reuna on "tukittu" linnun siivellä.

Saksalaisen Hans Surénin kirja "Mensch und Sonne" ilmestyi ensi kertaa 1924 ja laajennettuna painoksena 1936. Sen suosio oli suuri, sillä Saksassa vallitsi innokas alastomuuskulttuuri, josta hyviä esimerkkejä ja kuvia esittää myös Olavi Paavolaisen kirja "Nykyaikaa etsimässä". Tässä tiukasti neliöön sijoitettu keskeissommitelma, jossa kuitenkin on liike-energiaa ja dynaamisuutta yllin kyllin. Esimerkki plastisesta liikkeestä on vaikkapa naisen oikea käsi, joka kiemurtelee kuin köynnös koillissuunnan diagonaalin ympärillä. Helposti on myös nähtävissä muut suunnat ja dynamiikka, sekä vaikkapa raajojen muodostamat umpialueet kuvan vasemmassa laidassa, ja niiden kontrastina avoin alue oikealla.
Lopuksi vielä vanha postikortti, jossa keskeissommitelmaa ryydittää vahva epäsymmetria:

Kuten sekä koiran että intiaanin kuvassa tytön silmä sijaitsee keskiviivalla. Koirakuvan tavoin tytön asennossa on liike: rintamasuunta on vinosti vasemmalle, mutta pää kääntyy tasapainon vuoksi oikealle. Kasvot sijoittuvat intiaanin tavoin oikealle yläneljännekselle, olkapäät ovat vaakahalkaisijalla, mutta kuten Friedrichin maalauksessa hiukan nousten oikealle. Mutta kuvan ydin on vasemmalla alhaalla. Tytön kädet peittävät sievästi paljaan rinnan, ja peukalon ja etusormen raosta kulkee joukko tärkeitä lävistäjiä. Esimerkiksi koillissuunnan lävistäjää korostavat saman suuntaiset viivat vaatteessa ja hiuksissa. Sommitelma on siis hiukan saman suuntainen kuin kauan sitten käsittelemässäni Fragonardin Keinu-maalauksessa, mutta ei ihan niin osoitteleva ja eroottiselta sisällöltään paljon hillitympi. Kovasti on nätti tuo kuva - ja tyttö myös!