Tässä on Werner Holmbergin maalaus Ihanteellinen maisema vuodelta 1860. Taulun nimen voi ymmärtää monin tavoin. Ehkä antoisin tapa olisi pitää maalausta Düsseldorfin taidekoulun ihanteitten suomalaisena versiona. Siinä on mukana suurin osa välttämättömistä ainesosista, joita klassinen maisemataide edellytti, ja jotka vieläkin miellyttävät silmää. Ihmisen toiminta on siinä mukana (laiduntavat eläimet ja paimen), vaihtelevat luontotyypit (koivikkoaho, kallionjyrkänne), sekä ehkä tärkein: uusien näkymien avautuminen toisten takaa. Voimme ikäänkuin kävellä maalauksen sisään, mennä paimenen luo, ja nähdä sieltä vasemmalle taakse aukeavan uuden maiseman. Ehkä sieltä häämöttäisi myös tärkeä maisemallinen tekijä eli vesi, joka nyt kuvasta puuttuu.
Holmbergin maalauksen ja "englantilaisen puiston" ideaalia yhdistää yksi tekijä, ja se on laidunnus. Ilman sitä ei olisi ahoja eikä niittyjä, niinkuin vielä lapsuudessani ja nuoruudessani oli. Tänään rantaniityt ovat kasvaneet umpeen, ja kätkevät katseilta veden, joka aukaisee uusia näkymiä. Lehmiä ja lampaita näkyy harvakseltaan, ja kadehtia vain voi niitä maita joiden maisemapuistoissa laiduntaa siroja kauriita...
Oikeastaan tämä kaikki on vain johdantoa alla olevalle postikorttinäkymälle Eiran puistosta. Kuva on otettu Armfeltintieltä kohti Laivurinkadun romanttisia rakennuksia. Puiston tilan perusteella kuva on otettu 20-luvun alussa. Tämä puisto samoinkuin koko Eira oli lapsuuteni ja kouluaikojeni ympäristöä, ja minusta tuo kukkulakaupunki on kaunein osa Helsinkiä. Varsinkin siinä tärvelemättömässä asussa jossa se oli ennen sotia, ennen pommien tuhoja ja ennen järkyttävän karkeita uudisrakennuksia. Ne kertovat karua kieltään siitä barbariasta joka vain vähän raaputtamalla paljastuu rahan ja ahneuden turmelemasta päättäjästä.
Kas tässä siis minun makuni mukaan Ihanteellinen kaupunkimaisema:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti