Tässä kuvassa ovat lapsenlapseni Hanna ja Ania peurojen salaisella polulla USA:n luoteisrannikolla. Syy miksi näytän tämän poikani Kajn ottaman perhekuvan ei kuitenkaan ole isoisän salainen ylpeys kauniista jälkeläisistään, vaan - uskokaa edes vähän - puhtaasti esteettinen.
Hyvä valokuvaaja voi valmistella kuvaansa huolellisesti, huolehtia siitä että värit ja sommitelma ovat hyvät, ja niin on ehkä tämänkin kuvan kohdalla tapahtunut. Mutta monesti käy myös niin, että sommitelma ikäänkuin vahingossa loksahtaa kohdalleen, vaikka kohteitten liikkuminen olisikin lähes sattumanvaraista. Niin on käynyt tässäkin. Tätä kuvaa olen katsellut yhä uudestaan, ja siitä löytyy kosolti niitä sommittelullisia ominaisuuksia joita voimme ihailla klassisessa maalaustaiteessa. Kertovaa ainesta ei ehkä ole yhtä runsaasti kuin esimerkiksi Fragonardin Keinussa, mutta luonnon avustamia sommitteludetaljeja senkin edestä.
Piirsin kuvaan kaksi sutaistua viivaa, jotka selventävät mitä tarkoitan.
Peurojen polku kulkee ilmeisesti alhaalta vasemmalta oikealle ylös, ja kasvillisuus on tämän vuoksi jakautunut sen molemmille puolille. Kun seuraa silmällään vasemmalta ylhäältä laskeutuvaa pensaikkoa, tulee oikealla reunalla vastaan risuja jotka jatkavat samaa liikettä. Vasemmalta alhaalta polun tältä puolen alkava liike jatkuu oikealla ylhäällä olevaan puuhun. Kuvaan syntyvä risti jakaa sen neljään kenttään, jotka kaikki ovat vähän erilaisia. Kaiken lisäksi liikeviivat kulkevat molempien tyttöjen pään kautta, ja vahvistuvat näin entisestään. Ylimmässä kolmiossa kaatuneet puut ja ison puun oksa muodostavat säteittäisen ja jännitteisen kuvion. Alimman kolmion oikean reunan tytön selän takana täyttää isokokoinen kasvi lehtineen. Pienemmän tytön selän takana värit tummenevat, ja muodostavat "oikean reunan säännön" mukaisen tuen ja pysäyttäjän liikkeelle.
Kaiken lisäksi värit muodostavat kaksi (vähän epätarkkaa) komplementtiparia: pikkutytön violetinpunainen ja kasvien vihreä, sekä isomman tytön sinivioletti ja kuivuneiden saniaisten oranssi. Kumpikin tytöistä seisoo kokonaan omassa kolmiossaan. Peura on kulkenut toisen viivan mukaisesti kohti säteittäisiä puunrunkoja. Tyttöjen isä on osunut oikealla hetkellä oikealle kohdalle. Voiko parempaa enää toivoa?
Oikeassa olet. Levollinen ja tasapainoinen kuva. Ensinäkemältä yläoikealla oleva kivi tai muu möhkäle näyttää vähän imevän kulkijoita kuin jokin luolansuu tai ojarumpu. Mahtaneeko assosiaationi tulla siitä, että näillä peuramailla on moni peuranpolku ohjattu jonkinlaisen siltarummun avulla tien ali...
VastaaPoista