keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Rauhoitettuja suoja-alueita ihmisille?


Katselin dokumenttia, jossa leveähuulisarvikuonoja siirrettiin turvallisemmalle ja vartioidummalle seudulle Kongon tienoiden tuholta ja salametsästykseltä suojaan. Dokumentissa näytettiin ohimennen myös nälkiintyneitä ihmismassoja jotka etsivät suojaa naapurimaista. Siitä tulikin mieleen radikaali ajatus, että pitäisikö ihmisiäkin kohdella yhtä omantunnontarkasti kuin eläimiä? Siis luoda alueita joilla he olisivat turvassa rosvojoukkioilta ja anarkialta?

Luulisi sen Afrikassakin onnistuvan, ainakin jonkinasteisen voimankäytön avulla, jos kerran eläinten metsästys on moniaalla saatu tyrehdytetyksi ja kannat kasvuun. Siitä tulikin mieleen eräs skenario jota olen ennen unia joskus pohdiskellut. Tarina lähtikin jostain unesta. Maasta lähetetty tarkastusretkikunta saapui siirtolaisplaneetalle, ja havaitsi heti katastrofin. Vauraalta näyttävällä jokiylängöllä savusi hävitetty suuri kylä, ja henkiinjääneitä - pääasiassa naisia - oltiin kuljettamassa rosvojoukon keskellä jonnekin pois.

Avaruuslaivan ylivoimaisen teknologian avulla vangitut oli helppo vapauttaa, ja ajaa rosvojoukko tiehensä. Mutta sitten oli heimonsirpaleelle rakennettava uudet asumukset ja toimeentulo, ja aikaansaatava yhteistyö säilyneiden kaukaisempien kylien välillä. Piti siis yrittää rakentaa jonkinlainen kutakuinkin turvallinen yhteiskunta, ja luoda sille mahdollisuudet lähestyä jonkinlaista ihannemallia.

Siinäpä se pulma sitten olikin, enkä vieläkään osaa sanoa miten sellainen syntyisi ja miltä se näyttäisi. Kaikenlaisia kehityksen uhkia putkahtelee esiin miettimisen aikana. Mutta isompikin pulma tuossa skenaariossa oli. Alatasangon heimot olivat vajonneet anarkian ja väkivallan asteelle, ja reunan vuoristoisempien seutujen asukkaat olivat jatkuvien ryöstelyjen kohteena. Asetelma oli vähän sama kuin Novgorodin kronikan kertomuksissa venäläisistä. Naapureilta käytiin ryöstämässä tavaraa, ja elettiin mukavasti niin kauan kuin sitä riitti. Sitten mentiin toisten naapurien tykö, jotka olivat jo selvinneet edellisistä tuhoista...

Minun lähtökohtani oli, että avaruuslaivan kehittynyt eettinen taso esti sen käyttämästä suoranaista väkivaltaa, vaan sen piti muulla tavoin saada rauhallisemmat alueet suojatuiksi. Ylivoimainen teknologia antoi tarkastajille mahdollisuuden käyttää hyväksi esimerkiksi heimojen taikauskoa, eli toimia jonkinlaisina jumaluuksina. Moisia silmänkääntötemppuja onkin helppo kuvitella. Vaikeampi on kuvitella sitä väistämätöntä tilannetta että tarkastajien pitää joskus kuitenkin jalkautua ihmisten keskuuteen ihmisinä, ja opettaa heitä paremmille tavoille. 

Perusidea tietysti olisi, että kun mantereen yhdessä kolkassa olisi opetus, sivistys ja rauhallinen yhteiskunnallinen elämä saatu vakiinnutetuksi, työn pitäisi laajentua. Pitäisi luoda uusia turvallisia alueita joita kehitettäisiin samalla lailla. En usko, että isku anarkian keskuksiin, ja ihmisten rauhottaminen diktatuurin avulla olisi mikään ratkaisu tuon planeetan siirtolaisille. Ennemmin tuon kehityksen pitäisi lähteä ihmisistä itsestään, yhteisöistä jotka tietävät hyötyvänsä rauhanomaisesta järjestelystä. Ja näiden yhteisöjen pitäisi mieluiten vielä fyysisesti sijaita perinteellisillä seuduillaan.

Olisiko Afrikassa sellaisia valtioita, jotka sisäisesti olisivat niin vakaita, lujia ja rauhanomaisia, että kykenisivät laajentamaan vaikutustaan ympäröiviin maakuntiin? Ei imperialisteina vaan opettajina ja esikuvina? Kenia oli joskus suhteellisesti ottaen jonkinlainen mallimaa, mutta sille on Jomo Kenyattan jälkeen tullut paljon takapakkiakin. Maiden rajat eivät muutenkaan Afrikassa näytä noudattavan kulttuurirajoja. Kaikkialla piilee väkivallan uhkaa, joka saattaa realisoitua pienestäkin kipinästä. Eikä "avaruuslaivan väki", valkoiset suurvallat siis, ole toiminut kovinkaan eettisin perustein Afrikkaa hallinnoidessaan... 

Minun pienen planeettani pelastustyö on yhä pahasti kesken. Sillä on se etu, että minä yksin olen sen jumala, jos en kaikkivaltias enkä kaikkiviisas, mutta ainakin hyvää tarkoittava. Mutta eikö Afrikassakin pitäisi yrittää jalon yhteistyön voimin kehittää suoja-alueita sarvikuonojen, simpanssien ja gorillojen lisäksi myös ihmisille? Ihmiset eivät tosin ole (lajina) uhanalaisia, mutta ihmisyys kyllä on mitä pelottavimmassa määrin.



1 kommentti:

  1. Tuo on hyvä pointti; ihmisyys on uhanalainen, ei ihmiset. Mutta miten sen ihmisyyden suojelis, tosiaan... On kamalaa, kun lapsi joutuu syntymään maankolkkaan, missä ei elämisen edellytyksiä ole! Ja varmasti kamalaa olla äiti, jolla ei ole antaa ruokaa lapselleen. Joutuu katsomaan sen riutumista kuoliaaksi, ellei itse kuole ensin nälkään tai aidsiin. Sarvikuonon uhanalaisuuskin on sidoksissa näiden ihmisten tarpeeseen saada jostain elinkeino itselleen.

    Tasapaino on hakusessa.

    VastaaPoista