Elokuvan ihmeellinen loppu: Chaplin (ja vähän Demykin)

Teemalta tuli Chaplinin Kaupungin valot, ja katsoin sen taas, ties monennettako kertaa. Hyvyys, rakkaus ja romantiikka yhdistyvät siinä Kulkurin klassisiin gageihin ja slapstickiin tavalla jonka vain tuo elokuvan nero hallitsi.

Elokuvan lyhyt loppukohtaus on yksinkertaisuudessaan mykistävän kaunis. Kulkuri oli onnistunut hankkimaan sokealle kukkaistytölle rahaa silmäleikkaukseen ja vuokranmaksuun, mutta joutui sen vuoksi itse asiassa syyttömänä vankilaan. Sieltä päästyään Kulkuri oli räjähtäneempi ja masentuneempi kuin koskaan, eikä löytänyt kukkaistyttöään vanhoilta kulmilta. Kunnes...

Kulkuri tulee sattumalta kukkakaupan luo. Tyttöä naurattaa Kulkurin ihastunut ilme. Mutta sitten tyttö tunnistaa hyväntekijänsä käden. Vain yksi repliikki. "Sinä?" Kulkuri nyökkää. Loppu tehdään lähikuvilla kasvoista. Tytöllä on kyynelet silmissä, mutta Kulkurin kasvot loistavat. Hänen silmänsä loistavat, ja katsoja näkee, että Kulkuri on itse asiassa tavattoman kaunis ja hurmaava mies. Lopulta kuva himmennetään Kulkurin silmiin. Ei mitään selityksiä.

Elokuvan kertomus jää siis tavallaan kesken. Mikä tahansa muu loppuratkaisu olisikin mahdoton. Olennaista on, että kaikki se kauneus ja hyvyys joka suurkaupungin armottomassa hulinassa voi löytyä, itse asiassa perustuu haaveisiin ja kuvitelmiin. Mutta silti se on siellä, eikä sitä voi pyyhkiä pois. Todellisuus jonka tyttö näkee on aivan toisenlainen kuin hän oli kuvitellut. Mutta hyväntekijä on kuitenkin olemassa.

Reaalimaailma ei hevin hyväksy haaveita eikä sydämen salaisuuksia. Todellisuus on julma. Mikä sille ei sovi, ei myöskään hevin tapahdu. Toinen vaikuttava elokuvanloppu on oikeastaan aiheeltaan samanlainen. Jacques Demyn Cherbourgin sateenvarjoissa tunnehuippu on tosin ensimmäisen jakson lopussa, kun Geneviève ja Guy jättävät tuskaisia jäähyväisiä elokuvan tunnusmusiikin säestämänä. Mutta todellisuus ottaa ohjat käsiinsä.

Lukemattomat vihjeet kertovat jo elokuvan alussa, että nuoret rakastavaiset eivät todellisuudessa sovi toisilleen. Ja niin Geneviève saa oikein hyvän ja hänelle sopivan miehen timanttikauppiaasta, ja Guy saa häntä kauan rakastaneen ja enkelimäisen hyvän Madeleinen. Loppukohtaus rakennetaan mauttomuuden rajoille jouluaattoon lumisateineen ja koristevaloineen.

Madeleine ja lapsi lähtevät katsomaan jouluvaloja. Guyn huoltoasemalle pysähtyy komea Mercedes jossa istuvat Geneviève ja hänen ja Guyn tytär. Vain muutama lyhyt repliikki sisällä: "Miten sinä voit?" "Oikein hyvin." Geneviève ja tytär lähtevät, eikä Guy edes halua katsoa tyttöä. Madeleine ja poika palaavat, Guy nostaa pojan korkealle. Musiikki huipentuu, elokuvalumi putoilee yhä tiheämmin.

Ja yksikään silmä ei katsomossa ole kuiva. Eikä ole kuiva minunkaan silmäni kun tuota kuva kuvalta läpikotaisin tuntemani elokuvan loppua mietin.