Vaikuttavaa arkkitehtuuria 3: Kuvanveistäjä arkkitehtina

Arkkitehtuuri oli - ja on joskus vieläkin - taiteista suurin ja monipuolisin. Vanhan vertauksen mukaan se ja musiikki ovat taiteista abstraktisimmat. Mutta arkkitehtuurissa yhdistyy kuitenkin niin monta eri taiteen alaa, että se on lähellä Wagnerin ideaa Gesamtkunstwerkistä, taiteesta joka yhdistää lähes kaikki taiteen alat yhdeksi kokonaisuudeksi. Wagnerilla se oli ooppera, mutta ei arkkitehtuurikaan ole kokonaan vailla musiikillisia ominaisuuksia - kirjaimellisimmin lähtien vaikka akustiikasta.

Suuren arkkitehtuurin yhteydessä kiinnittyy huomio valoon, liikkeeseen, tilaan; miten se muotoilee, rajoittaa ja yhdistää tilaa, miten se kuljettaa silmää mukanaan, ja miten se jäsentää valoa ja varjoja. Erikoinen osa arkkitehtuuria ovat portaat, portaikot, porrashallit ja maisemaportaat. Niissä on olennaista muodon lisäksi nimenomaan liike, siirtyminen, houkuttelu siirtymiseen, ja näkymän jatkuva vaihtelu tuon liikkeen seurauksena. Tässä on eräs kuuluisa porrashalli:

Se sijaitsee Firenzessä, johtaa San Lorenzo -kirkon yhteydessä olevaan kirjastoon, ja on eräs Michelangelon kuuluisimmista töistä. Sen näennäisen yksinkertainen muotoilu sisältää joukon ajallensa epätyypillisiä yksityiskohtia, ennen muuta muurin käsittelyssä. Menemättä kovin syvälle näihin erikoisuuksiin kiinnitän huomiota vain siihen, miten muuri on ikäänkuin synnyttänyt itsestään nuo kaksoispylväät, jotka kuitenkin ovat osa muuria itseään. Kaiken kukkuraksi niiden alapuolella on voluutit, jotka on ennemminkin tarkoitettu silmälle, kuin että olisivat rakenteellinen ja rakenteita tukeva osa.

Mutta olennaisempaa hallissa ovat kirjaston tasolta laskeutuvat portaat. Päin vastoin kuin että olisivat päämääräänsä ylös johtava rakennusosa, ne ikäänkuin valuvat sieltä alas kuin laavavirta, ja jättävät jälkeensä aukon joka toimii ovena. Keskimmäiset askelmat ovat kaarevia, ja alhaalla ne leviävät vielä kuin se samainen laavavirta joka parhaillaan jähmettyy. Samalla tuo alin osa jarruttaa alamäen vauhtia, ja liike pysähtyy lattialle tultaessa. Koko ideaa korostavat reunoilla olevat, kesken kaiken alkavat ja suorat portaat, joilla ei ole varsinaista liikennevirtaa avustavaa merkitystä. Koko prosessi on selvästi tarkoitettu silmälle, funktionaalisen toimimisen sijasta.

Sama idea toistuu lähellä kirjastoa Medicien kappelin "Uudessa sakaristossa", joka jäi Michelangelolta vähän kesken, kun hän siirtyi Roomaan. Lorenzon hautamonumentissa muuri näyttää jälleen halkeavan, mutta nyt sieltä purkautuu ulos ihmishahmoja! En ole tätä kirjoittaessani aivan varma siitä, onko tämä detalji mestarin itsensä rakentama, vai onko se viimeistelty hänen suunnitelmiensa mukaan seuraajien toimesta.

Joka tapauksessa nämä firenzeläiset esimerkit kertovat selvästi Michelangelon veistoksellisesta otteesta myös rakennusten kohdalla. Selvästi hän jo barokkia enteillen muovaa muuria kuin se olisi pehmeää ainetta, eikä raskasta kiveä joka on tuettava riittävän (ja näyttävän) vakaasti jottei sortuisi. Tuo sama ote näkyy erinomaisesti myös Pietarinkirkon takajulkisivussa, joka on mestarin itsensä jäljiltä. Pitkälaiva ja pääfasadi ovat Carlo Madernon myöhemmin lisäämiä. Tähän hätään en löydä parempaa kuvaa kuin tämä: