sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Mikä tahansa ei ole taidetta

Aamulehti

Tampereella oli jonkin aikaa ollut tapana kiinnittää "rakkauslukko" Patosillan verkkoaitaan. Kaupunki oli käytännössä hyväksynyt idean, eikä poistattanut lukkoja. Sitten ne katosivat. Selitys:

Lukot oli irrottanut nimetön "taiteilijaryhmä", ja sulattanut ne "taideteokseksi". Yhdessäkään uutisessa sanoja "taide" ja "taiteilija" ei ole pantu lainausmerkkeihin. Ja miksi olisi? Tämän päivän demokraattinen taidekäsitys on, että kuka tahansa on taiteilija jos niin sanoo, ja mikä tahansa on taidetta jos niin väitetään. Tämä käsitys on tuhoisa taiteelle, ja vähentää sen merkitystä olennaisesti.

Tänä päivänä sanaan "taide" ei enää liitetä oheismielteitä taidosta, taitavuudesta, esteettisestä arvosta, tai (kauhistus sentään) ankarasta työnteosta taiteilijan aseman ja arvostuksen edellytyksenä. Mikä tahansa tempaus voidaan nimetä taiteeksi. Ota luonnonkivi ja vie se näyttelyysi. Kutsu taideväki näyttelyysi auringonlaskun aikaan, ja väitä sitä teokseksesi. Lado kattotiilejä kuutionmuotoiseksi kasaksi, ja osallistu tällä teoksella valtakunnalliseen näyttelyyn. Kaikki koeteltuja konsteja.

Sitten mennään suoraan varkauden puolelle. Viedään rakastuneitten lukot, tai Macdonaldsin nukke, ja tehdään niistä rikkomalla jotain "omaa". Kun teekkarit aikoinaan tempaisivat, he eivät (asiallista kylläkin) puhuneet taiteesta, vaan tekivät "jäyniä", kaiken lisäksi monesti fiksummin kuin nämä "taiteilijat". Homman aloitti hra suurtaiteilija Duchamps viemällä (toisen henkilön suunnitteleman)  pisuaarin näyttelyynsä ja nimeämällä sen suihkulähteeksi. Tuo temppu käsitettiin silloin provokaatioksi ja "jäynäksi", mutta sillä on myöhemmin perusteltu kaikkea mahdollista huijausta.

Tätä menoa "taiteilijat" sahaavat omaa oksaansa. Kohta ei yhteiskunnalta heru rahoja taiteen rahoittamiseksi. Kiasmassa ryhdytään pian kokoamaan puhelimia tai videopelejä.

Sääliksi käy niitä monia ankarasti harjoitelleita ja esteettistä silmäänsä kehittäneitä oikeita taiteilijoita, joita sentään niitäkin on. Vielä...


8 kommenttia:

  1. Muistan monta vuotta sitten eräässä työpaikassa, kun eräs "taiteilija" oli kovasti kiinnostunut vedenalaisesta tulesta. Ei auttanut, että työpaikan kemisti kuinka todisti, että veden alla ei ole tulta... No, taiteilijan vapaus...

    Samoin tiedän, että "musiikista on vain subjektiivisia käsityksiä". Kysyn vain, että jos näin on, niin miksi Berliinin filharmoonikot pitävät pääsykokeita ja aivan varmasti suurempaa rotia muusikoilleen kuin monessa muussa "ammatissa".

    VastaaPoista
  2. Olen mitä painavammin samaa mieltä. Mutta liekö Kiasman päättävissä elimissä ketään, joka huomaisi keisarin uusien vaatteiden todellisen laidan?

    Kysyin kerran taiteilijaystävältäni, "mikä siitä tekee taidetta" kun oli joku viiva jossain taulussa, ja hän vastasi, että se idea. Kuka tahansa voi vetää viivan, mutta idea siitä viivanvedosta on taiteilijuuden merkki.

    VastaaPoista
  3. Moninaista on nykytaide. Arkisistakin asioista sitä voi saada aikaan, kun siinä vain on ajatus mukana. Usein ei ole.

    Aikoinaan olin Santorinin saarella taidetapahtumassa, jossa ihailtiin auringonlaskua. Paikkakunta mainosti tätä harvinaista ilmiötä maailman kauneimpana. Yleisö taputti, kun aurinko laski. Kuppilat myivät virvokkeita hyvään hintaan, pääsymaksua ei sentään peritty.

    Mielestäni on asiallisempaa taputtaa auringonnousulle kuin -laskulle.

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä Rydmanin kanssa.

    Ja eikös nuo lukotkin olleet taidetta. Ainakin osa lukoista oli taidetta jo yksilöinä, mutta kokonaisuutena ne vasta hienon kaupunkitaiteellisen teoksen muodostivatkin. Itsekkin kävin sillan kuvaamassa kavereitani varten, jotka halusivat "rakkaudensillan" nähdä.

    Saako julkisella paikalla olevan taideteoksen rikkoa toisen taideteoksen raaka-aineeksi.

    VastaaPoista
  5. Kun aikoinaan käytiin kilpailu Paasikiven muistomerkistä, kisaan osallistui myös ilmeisen tylsällä kirveellä kolhosti veistelty puupökkelö "Paasikiven linja". Ei sijoittunut, kun havaittiin, että työ oli aiemmin osallistunut Suomen taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn nimellä " Mustalaisen puukko".

    VastaaPoista
  6. Lukot olivat yhteisötaidetta, vapaan kaupunkitilan haltuunottoa, kulttuuria ja hyvin henkilökohtaisia ja täynnä tunnetta. Tämän hienon galleriataideteoksen tekijät ovat vain omahyväisiä kusipäitä.

    VastaaPoista
  7. Onko se taidetta, että ei tee perinteistä palkkatyötä?
    Onko se taidetta, että pukeutuu ja käyttäytyy huonosti tai poikkeavasti?
    Onko se taidetta, että odottaa muiden elättävän itsensä?
    Onko se taidetta, että puuhastelee omaksi ilokseen?
    Onko se taidetta, että rikkoo, töhrii, varastaa?
    Onko se sitten taiteen vihaamista ja kulttuurittomuutta, ettei hyväksy ylläolevaa?

    VastaaPoista
  8. Todella typerä tuo temppu, kun ihmiset kuulemma ovat vielä kaiverruttaneet nimiäänkin noihin lukkoihin. Ja oikeastaan valitettavan symbolinen siinä mielessä, että jotkut todellakin ajattelevat tuollaisen edustavan taidetta.

    Kyseinen "taide"ryhmä voisikin tulla julkisuuteen, pyytää anteeksi ja todeta, että he eivät edusta suomalaista nykytaidetta millään tavoin.

    VastaaPoista