Saksan käännöskoe oli helppo. Sitten piti kokoontua luentosaliin kuulemaan tuloksia. Lueteltiin aakkosjärjestyksessä nimiä ja kerrottiin lähitulevaisuuden kohtalosta. Sitten kateederilta kuului: "Rydman... ja... Ryömä... Teillä oli virheetön paperi. Voitte poistua".
Käytävässä oven takana puristimme kohteliaasti toistemme käsiä ja esittäydyimme. "Kari Rydman". "Ilkka Ryömä". Päätimme saman tien tehdä sinunkaupat. Sitten aprikoimme, että tätä menestystä olisi jotenkin juhlittava. Vaateaulasta pitkä päällystakki ja harmaa Eden-hattu päähän, ja sitten me menestyksekkäät akateemisen nuorison valiot suuntasimme askelemme muutaman kymmenen metrin päähän kohti Kauppatoria, kuuluisaan The English Tearoomiin. Siellä joimme kupillisen teetä, söimme pienen leivoksen, ja keskustelimme länsimaisen sivistyksen ydinkysymyksistä.
Ilkka Ryömä Leipzigissa maaliskuussa 1955.Näin alkoi ystävyyteni Ilkka Ryömän kanssa. Hän sairasti epilepsiaa, ja neuvoi minua niissä toimenpiteissä, jotka saattaisivat olla tarpeen mikäli kohtaus sattuisi iskemään. Näinkin tällaisen kohtauksen pari kertaa, ja ellei taudin luonnetta tiedä, se olisi järkyttävää nähtävää. Itse asiassa se oli epämiellyttävää joka tapauksessa.
Kerran näin Hankkijan talon tienoilla maahan kaatuneen miehen. Poliisit olivat heti paikalla, sillä julkinen juopumus oli tuohon aikaan rikos. Poliisit olivat juuri ryhtymässä retuuttamaan miestä Mustaan Maijaan, mutta olin katsonut miestä sen verran, että sanoin heille: "Ei tuo ole humalassa, se on selvä kaatumatautikohtaus!" Poliisi ilmoitti siihen, että sanakin vielä, ja joutuisin itsekin putkaan. Poliisi oli tuohon aikaan aina oikeassa, joten livistin paikalta.
Ilkan älykkyys ja huumorintaju tekivät minuun suuren vaikutuksen. Valitettavasti en voinut tuoda häntä kotiini, sillä isäni ankaran periaatteen mukaisesti kommunistin poika ei voinut astua hänen kynnyksensä yli. Opin sitten vähitellen, osin Ilkan kautta, osin muutenkin tuntemaan myös vasemmistolaisen sivistyneistön edustajia, ja myös ymmärtämään niitä henkisiä vaikeuksia joita heillä oli, kun Stalinin hirmutyöt olivat jo tulleet julkiseen keskusteluun, ja ne oli tuomittu myös Neuvostoliitossa.
Ilkan kanssa en muista koskaan puhutun politiikasta, enkä edes kykene arvailemaan hänen poliittista kantaansa. Hänestä tuli loistava suomentaja, joka hallitsi myös riimittelyn. Suurelle yleisölle hän oli ehkä tunnetuin "Omatekemä"-laulun esittäjänä. Tarkistin juuri Googlesta, ja huomasin että tuota laulua pidettiin hänen omanaan. Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan omatekemä muunnelma eräästä Povel Ramelin viisusta. Toinen ihastuttava suoritus on Muksujen esittämä "Niityllä missä sirkat soi ja kesäheinät heiluu", sekin suomennos.
Sitten oli vuorossa latinan pro. Minä olin käynyt Norssin reaalipuolta, päin vastoin kuin koulutoverini ja ystäväni Klinge, Leikola ja Saarikoski, joten jouduin kesällä -55 lähtemään Jyväskylään pro-kursseille. Opettajani oli itse Päivö Oksala, ja tutustuin tuolloin myös hänen lapsiinsa, ennen muuta Teivaaseen, jonka kanssa ystävyys onkin sitten jatkunut tähän päivään saakka. Oksalat, Seppo Nummi ja musiikki-, sittemmin yleiset kulttuuripäivät tekivät Jyväskylästä kesäkaupunkini aina 70-luvulle asti. Mutta se on taas nippu toisia tarinoita.
Hei Kari, hyvin kuvaat Ilkka Ryömän säkenöivän persoonan. Huvittavaa, että te musiikkikulttuurimiehet ette uhranneet aikaa profaanista politiikasta puhumiseen. Mutta minut, pikkuserkkunsa pojan, Ilkka tuli kuin tulikin innostaneeksi sosialistiseen arvomaailmaan ja poliittiselle uralle. Ilkka värväsi minut 1962 Faros-Seuraan, joka, kuten muistanet, oli vasemmistolaisten kolmannen tien kulkijoiden idealistipoppoo ja lähellä Jarno Pennasen kerettiläistä Tilanne-lehteä. Ilkka itse teki tuolloin toimitussihteerinä Tilannetta ja oli liittynyt sos.dem.puolueeseen, jonne hän minutkin sitten vuotta myöhemmin ohjasi. Ilkan opeista huolimatta, hänhän suomensi mm. Wolfgang Leonhardin ”Vallankumous karkottaa lapsensa”, minun piti kuitenkin sitten vielä ihan itse käydä Skdl:ssä ottamassa lähituntumaa siihen, miten tie utopiaan kivetään ja minne se johtaa. Silti,ilman Ilkkaa minusta ei koskaan olisi tullut valtiotieteilijää, kansanedustajaa eikä byrokraattia. Todennäköisimmin olisin nyt eläköityvänä terveyskeskuslääkärinä siellä jossakin. Vaikea tietysti näin jälkikäteen arvioida, kummasta kanssaihmisille olisi ollut enemmän haittaa. Terveiset stadista!
VastaaPoistaIlkka-Christian, minä aloin politisoitua aika myöhään. Sen verran seurasin kuitenkin, että tiesin Tilanteen ja luin sitä. Mutta Ilkassa kuten monissa muissakin kuvastui kyllä se pettymys ja katkeruuskin, joka vasemmistosivistyneistöllä seurasi Neuvostoliiton aivan väärää politiikkaa - ihanteellisuuden kannalta - ja joka oikein huipentui Prahan kevääseen -68. Olin itse 70-luvulle tultaessa lähinnä demari, mutta minulla oli aina vaikeuksia pysyä edes neutraalina neukkujen kanssa. Kun eduskuntaa myöten vaikutettiin HKO:n konserttiohjelmiin, protestoin julkisesti. Eräs tsekkisävellys kiellettiin... Allendelle kävi niinkuin kävi, mutta chileläisliike veti kyllä aika lailla puoleensa. Silti Maailma ja me julisti minut kaksi kertaa neukkuvastaiseksi, ja lopullinen välirikko tuli kun minut ensin kutsuttiin SN-seuran Eesti-valiokuntaan, ja lähdin sieltä sitten ovet paukkuen ulos. Kysymys olikin venäläisyydestä Eestissä... Kuten näet, minusta ei ole oikeaoppiseksi, ei edes "puolueen kaaderistiksi", olen aina harhaoppinen.
VastaaPoista