Jussi Tenkku oli Nivalasta ja körttisukua. Hän jaksoi vitsailla aiheesta, ja nimitti vaimoaan aina "sukuunnaiduksi", ei "oikeaksi ihmiseksi". Sama leppoisa suhtautuminen hänellä oli nuoruuden virkaansa ja kirkollisiin asioihin yleensä. Uskallan nyt kertoa tarinan, joka joskus olisi herättänyt monellakin suunnalla pahennusta.
Opistolle oli nimittäin saapunut joukko saksalaisia mitä lie herrnhutilaisia, jotka sisustivat yhden luokkahuoneen kappeliksi. Tuusulan kirkosta he hakivat kaksi litraa ehtoollisviiniä, mutta sitä kului heiltä vain puolisen litraa. Loput oli heidän mielestään kaadettava viemäriin. Eipä kai Tuusulan kirkko olisi kestänytkään viininsä saksalaisen voimallista siunaamista...
Liisa Tenkku sai tehtäväkseen tuhota keittiössä tuo puolitoistalitrainen viinimäärä, mutta varmuuden vuoksi hän kysyi neuvoa asiasta mieheltään, varsinaiselta asiantuntijalta. Jussi oli asiantuntija myös jalojen juomien osalta, ja niinpä hän ja minä sitten opiston keittiössä joimme hartauden vallitessa tuon maukkaan portviinin, Liisan vahtiessa ovella. Tämän hurskaan toimituksen jälkeen siirryimme Tenkkujen talolle, jossa jatkoimme illan viettoa.
Jussille tuli mieleen, että mikäli juodun ehtoollisviinin määrä voitaisiin jakaa pitemmälle aikavälille, miten kauan olisimme siis "synnittömiä", ottaen vielä huomioon tavanomaista vahvemman saksalaisen siunauksen. Tuo kysymys saattoi putkahtaa esiin muusta keskustelustamme, jossa käsiteltiin uskonnonhistorian erikoisuuksia ja hassunkurisia teoreettis-teologisia kysymyksiä joita tuon historian aikana oli pohdittu. Vastausta kysymykseen en muista, eikä sillä ollut tietenkään asiallista merkitystäkään.
Jussi Tenkku 50-luvun lopulla Järvenpäässä. Kuva KR.Jussin tarinavarastosta kuulin yhden huomattavan kertomuksen erään juhannuksen saarnasta sodan jälkeen. Tuolloin vallinneen elintarvikepulan vuoksi monet papit kävivät kotipitäjässään pitämässä ns. voisaarnoja. Niin teki myös se rovasti, jonka juhannussaarna jakautui kahteen osaan. (Tämä pitäisi nyt kuulla riittävän hitaalla pateettisella papinnuotilla, jonka minä teologisen pätevyyteni vuoksi tietysti osaan...). Ensimmäinen osa käsitteli seuraavia asioita:
"Rakkaat seurakuntalaiset! Me olemme tulleet kokoon tänne Herran huoneeseen tänä kauniina juhannussunnuntaina. Me olemme tulleet kokoon metsien takaa, me olemme tulleet kokoon järvien takaa, me olemme tulleet kokoon. Me olemme tulleet kokoon khirkkhovhenheillä, me olemme tulleet kokoon linja-autoilla, me olemme tulleet kokoon pholkuphyörillä, me olemme tulleet khokoon."
Saarnan jälkiosa käsitteli seuraavia asioita:
"Rakkaat seurakuntalaiset! Kun me nyt lähdemme täältä, täältä Herran huoneesta tänä kauniina juhannussunnuntaina, me lähdemme täältä metsien taa, me lähdemme täältä järvien taa, me lähdemme täältä. Me lähdemme täältä khirkkhovhenheillä, me lähdemme täältä linja-autoilla, me lähdemme täältä pholkuphyörillä, me lähdemme thäältä!".
Jussi ei osannut sanoa, kuinka paljon voita ja läskiä rovasti sai, mutta ei siinä kirkossa koskaan oltu kuultu näin kaunista juhannussaarnaa! Nuorten pappien pitäisi ottaa tällaisista opikseen!
Tenkuilla oli tytär Marja, jonka tietysti tapasin jo pikkulikkana Järvenpäässä. Pari kymmentä vuotta myöhemmin hän tuli vastaan Pantheonin torilla - hän oli naimisissa amerikkalaisen kanssa, ja asui Rooman keskustassa. Hänen vanhempansa olivat opiskelleet Amerikassa, kuulin myöhemmin, mutta vasta nyt tänä vuonna sain tietää heidän elämästään ennen sotia ja sotien aikana. Liisa näet lähes 90-vuotiaana julkaisi pariskunnan päiväkirjat sodan ajalta nimellä "Inkeriläisiä siirtämässä". Helsingin Sanomien Markus Jokelan ottama kuva Liisasta vuodelta 2008 on alla, kun en vielä löytänyt omaa ottamaa:
Jos Daavid ja hänen gibborim söivät temppelin näkyleivät nälkäänsä, niin annettakoon teillekin tuo episodi ehtoollisviinin kanssa anteeksi. Vaikka onkin tapana sanoa, että "parempi maassa kuin jumalattoman suussa", niin se viini tiesi paikkansa.
VastaaPoistaOlennaisempaa oli kumminkin, että tuon viinin mahti pani meidät ajattelemaan! Esimerkiksi että onko saksalainen turbosiunaus niin paljon väkevämpi kuin suomalainen kevytsiunaus, että eri lailla siunattujen viinien säilytys samassa paikassa ei onnistuisi?
VastaaPoistaAivan yllättäen vahingossa luin nuo juttusi Jussi ja Liisa Tenkun kanssa viettämistä "hetkistä", jotka varmasti venyivät pitkiksi juttelutuokioiksi.
VastaaPoistaHuumoria taitavina ihmisinä opin itsekin nämä kaksi opettajaamme tuntemaan, kuin myös sinut joillakin Kotimusiikkiviikoilla Järvenpäässä.
Niinpä muistan "joutsenen asuun" pukeutuneen karvajalkaisen miehen, joka balettia tanssien viihdytit meitä kurssilaisia. Muistan myös "oopperan", jossa oli mm. sanat "Oi varpaat armaat, miksi ette pysy alla peiton?". Lienetkö juuri sinä kesänä vihitty Paulan kanssa, eihän ne varpaat mitenkään voineet pysyä paikoillaan, niin arvelen.
Olen kuullut jutun hääyöstänne opiston "kellohuoneessa". Musiikin asiantuntijana et sietänyt kellon tikitystä, se kun ei lyönyt samaan tahtiin teidän sydäntenne kanssa. Niinpä nousit vuoteesta ja sammutit kellon hiljaiseksi.
Rauhaa ei kestänyt kovin pitkään, sillä tarkka talonmies huomasi iltakierrollaan talon kaikkien kellojen seisahtaneen. Ilta oli jo pimenemässä, eikä talonmies tiennyt teidän olemmassaolosta mitän, otti siis tikkaat kainaloonsa ja asteli häähuoneeseenne. Jämeränä miehenä asetteli tikkaat kellon alle, pani viisarit oikeaan aikaan ja niin kello taas kävi.
(harmillista, kun en muista, miten juttu jatkui, mutta teitä hän ei ollut huomaavinaan, otti askelmat ja lähti muina miehinä kotiinsa). Teillä ei tietenkään ollut uni silmissä, mutta naisena ajattelisin, että ainakin vaimo odotti, koskas se talkkari taas ilmestyy ovesta sisään, sillä muistaakseni sammutit uudelleen sen kellon. Mahtoi olla konstikas hääyö.
Aamulla olit niin iloisena kanssamme, että minäkin nuorena tyttönä sain halauksen, jonka johdosta punastuin selkäpiitäni myöten. Liisa Tenkku kuiskasi "ei se mitään merkitse, hän on vain onnellinen"!
Tällainen muistikuva siitä kesästä jäi ja pidän tuotakin tapausta aika hauskana kerrottavana, kun joku häitä suunnittelee. Vain tekeville sattuu, sanotaan.
Onpa sinulla hyvä muisti! Nyt minun täytyy kyllä uteliaana kysyä, kuka olet! Satuitko olemaan mukana niin että tunnistaisit nuo edellisessä kirjoituksessa olleiden kuvien henkilöt?
VastaaPoistaTämän kolmikon tunteneena kertomus on hauska. Liisahan toi Rydmanin joskus 1959 Järvenpään srk. opistolle tyyliään esittelemään. Jussi oli taas maalaistalon poika, herännäissukua, kuten Liisakin, joten Jussin tarinan iskeminen oli varmaan luonnikasta. Olisipa saanut olla nykyisellä ymmärykselä kuulemassa.
VastaaPoistaNyt on helmikuu ja, hetkinen- 18 päivä 2016. Miten tulikin mieleeni katsastaa taas kerran, koska rakas musiikinopettajani Liisa Tenkku täyttää 100 v. No, siihen menee vielä aikaa lähes 3 v. Hyvä, tyyni ihminen, jonka ympäriltä monet, monet jo lähteneet ikieloon. Asuu yksin Helsingissä, Marja käy katsomassa, sekä Marjan lapset, aina kun ehtivät.
VastaaPoistaTässä me päivä päivältä vanhenemme, mutta aina pulppuaa se lähde, jota Seurakuntaopiston musiikkiharrastuksesta saimme. Sen jälkeen mikään musiikkikokemus ei ole tuntunut oikein miltään, niin kokonaisvaltaisena nuori kaiken kohtaa. Varmaan moni muu ajattelee samoin.
Kysyit kuvasta, tunnenko ketään. Valitan, en tunne. Itse kuuluin talon työväkeen, haravoin pihaa, kastelin kukkia ja siinä työn ohessa pääsin vielä osalliseksi kotimusiikkiviikosta. Oikein hyvää elämäniltaa myös Sinulle.