Lapsuuden satukirjoista aivan erikoisasemassa oli Joel Lehtosen Tarulinna vuodelta 1906. Lapsesta sadut olivat vähän pelottavuuden ja karkeuden välimailla, mutta aikuisena Lehtosen tekstiä lukee vallan ahmimalla. Mutta tuo kirja on jäänyt minun mieleeni varsinkin kuviensa tähden. Kuvat ja niiden alle lainattu pieni teksti ovat kuin aforismeja, ja toimivat hyvin sellaisinaankin.
Mutta vasta tänään tajusin, minkä vuoksi Tarulinnan kuvat ovat niin vetoavia. Sotavuoden 1943 klassiseen, vähän huonolle paperille painettuun kirjaan teki kuvituksen vasta 18-vuotias poika, nykyisin Pro Finlandia -palkittu kunniaprofessori Raimo Metsänheimo. Piirtäjän ikä selittää mainiosti kuvien lennokkuuden ja poikamaisen vitsin. Nuoret neidot on piirretty vähän ujostelevan kömpelösti, mutta vanhat akat, äijät, peikot ja noidat ovat sen hauskempia. Eikä mikään voi pojan mielestä olla somempaa kuin oikein iso syylä noita-akan nenässä!
Metsänheimo aloitti varsinaiset opintonsa Vapaassa Taidekoulussa vasta kolme vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, ja piti ensimmäisen näyttelynsä Helsingissä 1947. Toivottavasti lajitoverini naapuritaiteen alalta suo minulle anteeksi näin monen kuvan luvattoman esittämisen, mutta nämä hänen nuoruudentyönsä ovat jääneet kansakunnan ikonografiaan sellaisella voimalla, ettei minulla oikeastaan ole muuta mahdollisuutta kuin näyttää nämä valikoidut kuvat, ja sanoa että "Jaa, jaa"!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti