sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kotimusiikkia Järvenpään seurakuntaopistolla 1950-luvulla

Järvenpään Seurakuntaopisto tuli minulle tutuksi 1950-luvun lopulla, ensin siellä järjestettyjen Kotimusiikkiviikkojen vuoksi, ja sitten siellä vaikuttaneiden Jussi ja Liisa Tenkun ansiosta. Kotimusiikkiviikot lähtivät liikkeelle vakaalta saksalaiselta, jo 20-luvulla syntyneeltä pohjalta. Muistelen, että niitä alussa johti musiikinopettaja Heiner Garff, luullakseni Kasselista. Laulu ja nokkahuilunsoitto oli luonnollisesti keskeinen osa tätä toimintaa, mutta se vuosi jolloin Matti Rautio johdatti paikalle SYK:n orkesterin oli komea. Tuolloin soitettiin (ja tanssittiin!) Bachin Brandenburgilaisia konserttoja, ja ikuiseksi muistoksi minulle jäi Bachin d-molli-kaksoiskonserton hidas osa, jossa muistini mukaan toisena solistina oli Hannele Angervo. Kuka oli toinen, en muista, mutta sen muistan että kyyneleet valuivat yhden jos toisenkin kuulijan poskella.

Tässä kuvassa on Matti Rautio, armoitettu ja henkevä musiikkimies ja musiikkikasvatuksen pioneeri:

Myös Ahti Sonninen kävi katsomassa nuorta musisointia.

Fazerin nuottiosaston päällikkö Kai Kavanto, hieno ja innostunut mies josta minulla on paljon muistoja.

Keitä ovat nämä neidot?

Tässä on Jussi Tenkku, pastori ja sittemmin filosofian professori Jyväskylässä ja Helsingissä. Hänestä ja vaimo Liisasta minulla on sen verran paljon kerrottavaa, että teen sen erikseen.

4 kommenttia:

  1. Kotimusiikki on...? Jos hakisi sanaan logiikan sinfoniamusiikista, rockmusiikista tms, saisi hyviä mielleyhtymiä. Mitenköhän kotia soitetaan?

    VastaaPoista
  2. Kotoa soitetaan näppäillen. Kotomusiikki on hyvin suosittua Japanissa. Ai, sanoitkin 'koti'! KVG, eli varsinkin saksalaisilta sivuilta! Sanahan ("Hausmusik") tarkoittaa yksityispiireissä tapahtuvaa musisointia varsinkin harrastelijoiden kesken. Sana on lainattu mm. italiaan.

    Wikipedia kertoo Järvenpään kotimusiikkiviikoista, joilla on jopa saksalainen fanisivusto!

    VastaaPoista
  3. Terveisiä nykyiseltä Seurakuntaopistolta! Kotimusiikkiviikko elää ja voi hyvin, kokoaa joka vuosi kaikenikäisiä harrastajia heinäkuun viimeiseksi viikoksi laulamaan ja soittamaan yhdessä koko viikon ajaksi. Meillä oli juuri pari viikkoa illanvietossa esiintymässä yksi nuori Sibiksen opiskelija, joka kertoi olleensa kotimusiikkiviikoillamme noin 20 kertaa. Terveisin Marjatta Saari-Musakka

    VastaaPoista
  4. Tiedoksi vaan kirjoittajalle ja muillekin ettei ole olemassa mitään "Järvenpään seurakuntaopistoa", vaan Seurakuntaopisto, joka sijaitsee Järvenpäässä. Kumman sitkeässä on tuo väärä nimi...
    Asiallista tekstiä toki muuten.

    VastaaPoista