Minusta tuli arvostelija ja kulttuuriskribentti

Ylioppilaslehden musiikkiarvostelija Martti Vuorenjuuri (MiVi) oli siirtymässä Helsingin Sanomiin, ja hankki seuraajakseen minut. Ensimmäinen juttuni ilmestyi lehdessä 25.11.55. Tulin kirjoittajaksi keskellä suurta modernismitaistelua, joka ei koskenut vain sävellystyylejä, vaan myös musiikin esittämistä. Tämän päivän harrastajien on vaikea kuvitella sitä tasoa jolla konsertit huonoimmillaan tuolloin olivat. Kun olen sanonut, että meillä tänään on sata 15-vuotiasta jotka soittavat Sibeliuksen viulukonseerton yhtä hyvin kuin Anja Ignatius 50-luvulla, en paljon liioittele. Sen vuoksi tuosta lauseesta onkin suututtu, melkein yhtä pahasti kuin minuun suututtiin 1950-luvulla.

En kirjoittanut kovin hyvää tekstiä. Olin auttamaton besserwisser, välistä hiukan lapsellisenkin tuntuinen. Mutta taistelin 'hyvän asian' puolesta, ikkunoiden avaamisen ja umpion tuulettamisen puolesta. Polemisoin myös usein toisten kriitikoiden kirjoituksia vastaan, ja yritin osoittaa miten heikkoa ja henkilöön menevää yleinen argumentointi tuolloin oli. Päävihollinen löytyi nopeasti: Martti Turunen, silloinen kuorokulttuuri ja erityisesti vanhahtava ja huutava mieskuorolaulu. "Mylvivien urosten kerhot" oli ilmaisuni jota siteerattiin innolla sekä myötä- että vastakarvaan.

Karmeinta oli suuren oratoriokirjallisuuden joutuminen Suomen Laulun ja Martti Turusen monopoliksi. Toistan vielä kerran: ette uskoisi korvianne, jos voisitte piipahtaa näissä konserteissa 55 vuotta sitten! Tässä on aika tyypillinen juttu, vuoden -56 Matteus-passion esityksestä. Se on täynnä kirjallisuusviitteitä ja virheluetteloita, mitä heikentää tekstin luettavuutta, mutta ammatti-ihmisten lukemana vahvistaa myös omaa argumentointiani.



Ehdin noina muutamana Ylioppilaslehden vuotenani arvostelemaan lukuisien 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävimpien muusikoiden ensikonsertteja. Sellisti Erkki Raution ensikonsertissa avustivat vanhemmat veljet Matti ja Paavo, ja ennustin veljessarjalle suurta menestystä. No, se oli helppo ennustus, ja toteutui nopeasti. Kanta- ja ensiesitysten kohdalla suvaitsin "vanhanaikaisuutta" paremmin kuin kiivas edeltäjäni MiVi. Vaikka teos oli tehty vanhanaikaisittain, niin minulle riitti että se liikautti minussa jotakin. Ja sen kerroin mielelläni muillekin.

Varsin pian ryhdyin kirjoittamaan raportteja erilaisista paneli- ym. keskusteluista. Wienin matkaltani kirjoitin sekä Ylioppilaslehteen että Uuteen Musiikkilehteen konserttikatsauksia, ja ensimmäisen kirjallisuusanalyysini (Jyrki Vihman esikoiskokoelma Arpa, 1956, ja pohdintoja modernismista runoudessa) kirjoitin heti kesän -56 jälkeen. Kirjallisuudesta tulikin ehkä tärkein sivuharrastukseni, mutta sen ohitti sittemmin aatteellinen ja filosofinen keskustelu mm. uskonnosta ja kirkon asemasta. Näistä jutuista ehkä kirjoitan vielä lisää myöhemmin.