Neanderthal-serkkumme jälleensyntymä saattaa vielä olla mahdollinen?

1970-luvun lopulla satuin tapaamaan suositun Professorsrundan-ohjelman lääketieteellisen edustajan Kilenissä lähellä Kristiinankaupunkia. Kysyin häneltä sen kysymyksen joka vuosikausia oli askarruttanut mieltäni, nimittäin että onko ihmisen ja ihmisapinan risteytyminen edes teoriassa mahdollista. Muistan näet jostain lukeneeni, että natsilääkärit olisivat mahdollisesti tehneet tämänkaltaisiakin kokeita keskitysleirien koe-eläinten avulla.

Professori suuttui pahanpäiväisesti ja kieltäytyi edes keskustelemasta tästä aiheesta. Raportoin tapauksesta koulutoverilleni Anto Leikolalle, joka sanoi joskus itsekin ihmetelleensä asiaa. Paljon myöhemmin professori Leikola kertoi käsityksekseen tulleen, että jos sikiäminen olisikin mahdollista, geeniperimän liiallinen erilaisuus joka tapauksessa johtaisi ristiriitaan, ja tuloksena olisi varhainen keskenmeno. Asiaan liittyy kuitenkin sen verran vahvoja tabuja, että mahdollisten kokeiden suorittamisesta ei saa juuri minkään laisia tietoja.

Kun geeniguru Svante Pääbo nyt vihdoin on julkistanut ensimmäisiä tuloksia Neanderthalin ihmisen ja Cro-Magnonin ihmisen geeniperimän vertailusta, ja päätellyt että risteytyminen hyvinkin on ollut mahdollista Euroopassa ja Aasiassa, kommentaattorit ovat lähes kautta linjan olleet hyvillään. Tätä oli odotettu, sillä neanderthalilaisiin on yleensä suhtauduttu kuin kadonneisiin eksoottisiin serkkuihin. Kun meidän kuuluisa paleontologimme Björn Kurtén eli, tämänkaltainen todistusaineisto ei vielä ollut käytettävissä, ja niinpä hän päätyi Den svarta tigern -romaaninsa selitysosassa sellaiseen käsitykseen, että nykyihmisen ja neanderthalilaisen risteymät olisivat olleet mahoja niinkuin muuli. Tämä olisi selittänyt selvien risteymälöytöjen puutteen tai ainakin harvinaisuuden. Nyt näyttää siis siltä, että Kurtén olisi ollut väärässä - ja uskonpa että hän olisi ollut siitä ihan tyytyväinen.

Geenitutkimuksen ansiosta olemme aivan uuden aikakauden kynnyksellä. Ihmisen oma perimä alkaa selvitä, ja uskonpa että historian uudelleenkirjoitus esimerkiksi Kalevi Wiikin kiehtovaan tapaan alkaa vähitellen muuttua hyväksytymmäksi. Mutta edessä on myös kadonneiden eläinlajien elvytys. Ainakin venäläis-japanilaiset tutkijaryhmät ovat jo edenneet niin pitkälle, että mammutti herännee kohta henkiin 10 000 vuotta pitkästä unestaan. Muitakin eläinlajeja tulee melkoisen varmasti kokemaan ylösnousemuksen. Jopa jonkinnäköinen Jurassic Park saattaa joskus olla mahdollinen, mutta hupaisaa tietä: linnusta takaperin pieniin dinosaureihin.

Ainoa este tai hidastus on se valtaisa uskonnollisperäinen kiihko jolla tämänkaltaista tieteellistä toimintaa vastustetaan. Usein tämä vastustaminen johtuu silkasta tietämättömyydestä, kuten niissä ilmeisen yleisissä tapauksissa joissa asiakkaat ovat ruokahyllyjen keskellä julistaneet, etteivät suostu syömään mitään missä on "niitä geenejä". Ihmisellä "ei ole oikeutta leikkiä Jumalaa", julistavat yhdet, ja toiset taas, että eliökunnan tasapaino järkkyy ja maailma tuhoutuu, jos kuolleita herätetään henkiin. Aivan varmasti löytyy jokaisen muinaiseläinpuiston liepeille riittävä joukko fanaattisia hulluja, joiden uhan edessä ne on suojattava paremmin kuin mitkään asevarikot koskaan.

Mutta mikä on mahdollista, se tehdään joka tapauksessa jossakin ja jolloinkin. Minusta se on pelkästään myönteistä, ja toivon vielä eläväni niin kauan että näen ensimmäiset kuvat villakarvamammutista ja sapelihammaskissasta, ehkäpä jopa pseudoneandertalilaisesta ihmisestä. Hänen henkilökohtainen elämänsä julkisuuden paineissa voisi kuitenkin olla yhtä helvettiä. Vain tällä kohtaa voin ymmärtää etiikkaan vetoavia vastustajia. Mutta kaikki vastustus on turhaa. Näin tulee kumminkin joskus tapahtumaan, ja kauempana tulevaisuudessa tulee eteen myös kysymys androidien, kyberihmisten ihmisoikeuksista, mistä tieteiskirjailijat jo ovat paljon kirjoittaneetkin. Mutta siitä tulee meidän jälkeläistemme tehdä kelvolliset päätökset.

(Kuvassa on Gibraltarilta löydetyn neanderthal-lapsen mallinnettu muotokuva, tekijänä E. Daynes, Pariisi.)