Hälytys 1957: "Kirkko menettää sivistyneistön!"

20-vuotiaan minun kesä 1957 oli hengästyttävän vilkas. Oli Jyväskylän musiikkipäiviä, oli kotimusiikkiviikkoja ja oli menoa sinne tänne. Ensimmäiset kelvolliset modernintyyliset lauluni ja kuorokappaleeni syntyivät tuolloin. Mutta olipa muutakin ajateltavaa. 30.8.57 julkaisin Ylioppilaslehdessä hälytyksen nimeltä Kirkko menettää sivistyneistön. Se lähtee liikkeelle hurskaan kaistapään tri Uuras Saarnivaaran Sana-lehdessä julkaisemasta kirjoituksesta. Siinä kirotaan "kehitysopillinen valheteoria" nuorisoa harhaan johtavana, ja mainostetaan Saarnivaaran omaa kirjaa jossa paljastetaan kreationistinen totuus.

Tuohon aikaan kirjoitin yleensä varsin huonoa kieltä, ja pahin vikani oli viittaaminen asioihin jotka oletin yleisesti tiedetyiksi tai jotka minusta olivat itsestään selviä. Niinpä en enää osaa sanoa, miksi Tampereen piispa Elis Gulinia vastaan oli noussut "ulvova joukko hourupäitä", ja mitä nämä olivat julistaneet. Gulin oli suhtautunut myötämielisesti työväestöön ja sen tarpeisiin, mitä kyllä yleensä pidettiin silkkana kommunismina ja Neuvostoliiton liehakointina. Yleensä hyvin vanhoillisten piispojen joukossa häntä pidettiin kummajaisena, eikä hän saanut juuri minkään laista sympatiaa tai tukea kirkon johdon taholta.

Meidän kirkkomme vastapainoksi kehuin katolista kirkkoa, sen voimaa ja sen piirissä toimivaa sivistyneistöä. Väitin että kirkko ilman sivistyneistöä on kuolemaan tuomittu. Meillä katoliseen kirkkoon ja paaviin suhtauduttiin tuolloin kuin perkelettäkin pahempaan kadotukseen, ja esimerkiksi kirkkomusiikin piirissä epäiltiin muusikkoja katolisuuden synnistä, mikäli he ottivat esityksiinsä mukaan latinankieltä tai gregorianiikkaa.

Tottahan tunsin katolisuutta lähinnä sen parhaitten edustajien kautta, kun taas oman kansankirkkomme kaikkialla näkyvä rahvaanomaisuus kaikkine hurmosliikkeineen oli lähinnä ärsyttävää. Tunsin monia moderneja teologeja, mm. Aarne Siiralan, jotka olivat joutuneet sivuraiteille eriävien ja kerettiläisiksi tulkittujen mielipiteittensä takia. Vaadin kirkolta myönteisempää suhdetta tieteeseen, taiteeseen ja filosofiaan, suurempaa vapaamielisyyttä, aktiivisempaa osallistumista kulttuurityöhön, sekä irtoamista oikeaoppisuudesta ja pohjoissaksalaisesta jäykkyydestä. Vaadin kirkkoa myös selvittämään suhdettaan katoliseen kirkkoon, eli selvää ekumeniaa. Eräissä toisissa yhteyksissä olin sanonut, että eurooppalainen sivistys on seurausta helleenisen kulttuurin ja kristinuskon avioliitosta. Ja olenpa samaa mieltä tänäänkin, vaikka lisäisinkin kolmanneksi osapuoleksi myös Rooman ulkopuolisten kansojen omat perinteet.

Kuinka katolinen olisinkaan ollut, jos olisin tiennyt mitä 1900-luvun suurenmoisin ja rakastetuin paavi Johannes XXIII muutaman vuoden kuluttua tulisi saamaan aikaan. Mutta tuosta katolisuudesta varsinkin sitten syntyi ankaraa polemiikkia. Pariin kirjoitukseen vastasin, mutta jätin sitten asian muille. Inttämisestä oli tullut hedelmätöntä, eikä vienyt asiaa eteen päin.


Mutta sitten Ylioppilaslehti järjesti keskustelutilaisuuden, lähinnä piispa Gulinin aloitteesta. Koko sivun mittainen selostus keskustelusta julkaistiin lehdessä 27.9.57. Kolmetuntisen keskustelun yhteydessä mm. Gulin, tri Siirala, sekä Arvo Salo, Reijo Wilenius ja Kari Salosaari esittivät ajatuksia herättäviä kysymyksiä esimerkiksi urbaanista kehityksestä uutena ja täysin laiminlyötynä haasteena. Itse esitin korkeatasoisen, sivistyneistölle suunnatun lehden perustamista, mitä myös Gulin kannatti.

Lehden lupaamaa täydellisempää selostusta keskustelustai ei ilmeisesti milloinkaan julkaistu. Se on suuri vahinko myös tämän hetken tilannetta ajatellen. Akateeminen sivistyneistö on tänään katoamassa kirkon piiristä yhä suuremmin joukoin, ja se mitä -57 pelkäsin on jo pääosin toteutunut. Ekumenia on edennyt vaivalloisesti, media helskyttelee katolisen kirkon seksiskandaaleilla, ja paavi on edelleen pelkkä kirosana. Minusta tämä on valitettavaa eurooppalaisen sivistyksen kannalta - ja heikentää myös Euroopan Unionin tärkeää selviytymistaistelua. Unionin lippu muistuttaa Neitsyt Marian symboleja väreineen ja tähtineen, mutta sen peruskirjoihin ei valitettavasti voitu merkitä yhtä eurooppalaisuuden tärkeää pohjaa, kristinuskoa. Kirkko on sivistyneistön ohella näköjään menettänyt myös poliitikkojen suosion.