keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Mies palaa työmaalle silmä mustana


Vuoden 1971 negatiivien skannauksessa törmäsin hauskaan kuvaan. Autossa istuvalla herrasmiehellä on silmä mustana, ja ympäristö vaikuttaa hyvin talviurheilumaiselta. Rakennukset kuuluvat Pohjan pitäjässä sijaitsevalle Kisakeskukselle, jossa Helsingin yhtenäiskoulun luokat kukin vuorollaan kävivät viettämässä talvisia urheilupäiviä. Auton herrasmies ei suinkaan ole saanut mustaa silmäänsä kotiväkivallan seurauksena, vaan on tulossa ottelusta. Hän on HIFK:n jääkiekkoilija, keskushyökkääjä numero 16, Jorma Rikala, kouluni voimistelunopettaja.

Kuvan ottamisen aikaan Rikala oli jo kaksinkertainen Suomen mestari. Tänä vuonna oli tulossa pronssia, samoin seuraavana. Kolmas mestaruus tuli 1974. Myöhemmin hän valmensi HIFK:ta, ja johdatti joukkueen mestariksi 1980 ja 1983. Varsinainen maalitykki Rikala ei ollut, mutta esimerkiksi alivoimapelissä hänen ketjunsa oli sitkeä ja loistava. Vaikka Rikala sai 1980 vuoden parhaan valmentajan palkinnon, ja johti joukkueen kahteen Suomen mestaruuteen, hänestä ei syystä tai toisesta koskaan tullut varsinaista kiekkoilun kiintotähteä tai legendaa. Googlasin jääkiekkosivustoja, ja löysin hänestä myös vastustajien ylistäviä mainintoja. Ennen kaikkea häntä kuvattiin hienoksi ja sympaattiseksi ihmiseksi. Ja pitkäaikaisena opettajatoverina voin yhtyä tähän. Ehkä on niin, että media rakastaa outoja, raakoja ja väkivaltaisia tyyppejä enemmän.

Rikala oli kunnioitettu, rakastettu ja hieno opettajatoveri ja opettaja. Hänen herkkyytensä huomasin joskus, kun olin tehnyt uuden romanttisen laulun. Esitin sellaiset koulussa usein ensimmäisenä hänelle, ja havaitsinpa jonkun kerran raavaan taistelijauroon silmissä hienoista kosteutta. Tällaiset ominaisuudet saattavat useinkin osua samaan henkilöön. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen kaikkien aikojen painija, helläluonteinen Aleksandr Karelin, runouden ja kirjallisuuden ystävä ja opetustieteiden kandidaatti.

Kuvaan palatakseni, en harmikseni löytänyt yhtään Kisakeskus-kuvaa Rikalasta niiltä kerroilta kun hän palasi työmaalle purukalustoa menettäneenä. Rikalan paluu matsista olikin aina sekä oppilaitten että opettajien suosima veikkausten kohde. Mutta oli hauska palata näihin muistoihin juuri tällä hetkellä kun HIFK pitkästä aikaa on jälleen taistelemassa Suomen mestaruudesta.
Lisäys: Tässä kuvassa Rikala on Kisakeskuksessa 1973 esikoiseni luokan kanssa. Syöpään kuolleen urheilijapoikani aarteisiin kuului - kiitos Rikalan - sekä legendaarisen Carl Brewerin että maalivahti Wetzellin maila. Calle B. oli se mies, joka käytännössä perusti kovaa ja sitkeästi pelaavan HIFK:n maineen, sekä pelaajana että valmentajana. Sen maineen mukaisesti pidettiin 70-luvulla itsestään selvänä sitä, että mikäli IFK oli jotakin Färjestadia vastaan pelatessaan 3. erän alkaessa tappiolla 0-5, se voittaisi lopulta 6-5. Ja näin tapahtui. Ja saattaa tapahtua vieläkin, kun loppuottelut käynnistyvät Jyväskylää vastaan...

10 kommenttia:

  1. Jorma Rikala oli meidän isämme armeijakaveri. Maailma on kovin, kovin pieni.

    VastaaPoista
  2. KR

    jutteliko Jorma koskaan kaukalopuheista eli siitä karkeasta 'smoltolokista', jota kiekkoilijat jäällä harrastavat? Siitä eivät lehdetkään kerro. Vois saada hyvän aforismikokoelman. ;)

    Kiehtova koiruuspeli tuo lätkä, vähän kuin elämä, missä siinäkään eivät tahdo rikalat jäädä historiaan.

    Vaan kyllä se on tosi epäreilu peli nyrkkeilyyn verrattuna.

    VastaaPoista
  3. IM, niin on niin...

    hoojii, ei kertonut, eikä välttämättä pitänytkään sellaisesta. Piti myös suun supussa siitä kaudesta jolloin ylivoimaisena pidetty joukkue hävisi kaikki loput ottelunsa ja päästi Ässät mestariksi. Yle oli jo tehnyt ison dokkarin hifkistä, ja sen oli pakko lähettää se mestaruuden ratkettua. Ihan selvää oli että kysymys oli jostain sisaisestä skismasta, ei kiekosta.

    Samanlainen tapaus oli täällä 1996 kun juuri mestaruuden ja cupin voittanut Haka putosi sarjasta, voitti sen jälkeen kakkossarjan ja cupin, ja oli mestari heti noustuaan takaisin, itse asiassa kolme kertaa peräkkäin. Tuostakaan tapauksesta mukana olleet eivät pukahda halaistua sanaa...

    VastaaPoista
  4. Ja näin myöhemmin täytyy tietysti todeta, että loppuotteluita ei käytykään Jyväskylää vastaan, kuten alkuun näytti, vaan espoolaisia...
    Mutta olipa IFK:n peli sitten kerta kaikkisen kunnioitettavaa - onnittelut taas kerran!

    VastaaPoista
  5. JORMA RIKALAHAN OLI TODELLINEN HERRASMIES MITÄ NÄÄ JUNNUT EI EDES MUISTA

    VastaaPoista
  6. Hei Kari,
    sattuisiko sinulla olemaan kuvaa Jormasta pelipaita päällä?
    t. Markus Rikala

    VastaaPoista
  7. Markus, ei muistaakseni ole. Mutta kuvia on aika paljon sekä koulusta että Kisakeskuksesta. Mikä on Jorman kunto nyt?

    VastaaPoista
  8. Moi Kari!

    Hups, jotenkin unohtui vastata enkä olis muistanut nytkään jollei nuorempi pojistani olisi, isoisänsä nimellä kuukletellessaan, törmännyt blogiisi. Sori vaan.

    Jorman kunto on ikäänsä nähden kohtuullinen, sanoisin. Liikkuminen on parin viime vuoden aikana tosin heikentynyt reippaasti; toinen jalkansa puutuu helposti ja sen jälkeen on mies kyljellään. Vielä viime talvena hiihtelikin n. 5-7km lenkkejä, mutta tänä talvena ei ole enää kyennyt kuin testimielellä muutaman kilsan. Hyvä niinkin.

    Henkisesti faija on ihan ennallaan elikkä muisti pelaa jne. Kertoilee aina välillä juttuja opettaja-ajoiltaan ja sinutkin on niissä tarinoissa usein mainittu.

    Hyviä vointeja sinne!

    T:Markus

    VastaaPoista
  9. Terve Kari!

    On kyllä varmasti paras kuva Rikalasta, jota olen nähnyt! Olisiko siitä mahdollista saada suurennos? Kehystäisin ja laittaisin seinälle.
    Jorma oli myös minulle tosi tärkeä ihminen ja ihmettelen miksi #16 ei ole hallin katossa. Olen syntynyt mestaruusvuonna 1983 ja Riksu antoi minulle liikunnan kipinän, joka on kantanut tähän saakka.
    Olen ostamassa nyt retropaitaa #16. Voi kun siihen saisi vielä Jorman nimmarin komeilemaan, niin olisin todella onnellinen!

    VastaaPoista