torstai 8. joulukuuta 2011

Luovaa öistä ongelmanratkaisua

Joutavaahan se on omista unistaan jaaritella. Saman laisia kaikki periaatteessa näkevät. Vain egosentrikko luulee, että juuri hänen unensa kertovat jotain erityistä. Mutta malttakaas nyt, kerron kumminkin.

Asia on näet niin, että varsin monena yönä olen päättänyt vielä kerran ruveta musiikinopettajaksi, pitkän eläkkeellä olon keskeyttäen. Ja siellä minä sitten olen, valtavassa koulurakennuksessa, jossa on kerroksia toisensa päällä, porraskäytäviä ylös ja alas, pitkiä käytäviä, kaikki kovaa betonifunkista tai 50-lukua.

Harmi vain, etten koskaan tiedä mihin luokkaan minun olisi mentävä, tai jos tiedänkin, en tiedä missä se on. En osaa lukea opettajainhuoneen kooditaulua, eikä minulla ole omaa lukujärjestystä käsillä. Ja niinpä yleensä minusta tuntuu, että olen jälleen jättänyt menemättä tunnille, ja harhaillut pitkin käytäviä saamatta aikaan mitään.

Ja jos sitten vahingossa olenkin tupsahtanut oikeaan luokkaan oikeaan aikaan, en kuolemaksenikaan tiedä mitä minun sitten pitäisi opettaa. Tähän asti kaikki lienee tuttua ja selvää. Jokainen näkee tällaisia unia. Mutta viime yönä, kun tiesin että ekaluokkalaiset odottavat minua jossain suunnattoman koulukoneen uumenissa, ties missä, minä sain uuden tehtävän kesken kaiken.

Koulun käytävällä viereeni tuli suunnilleen minun korkuiseni elefantti nimeltä Gertrud, ja kertoi, että minun nyt pitäisi johdattaa elefantit ylös vuorelle. Asiahan oli sillä selvä. Kiipesin portaita elefantit jonossa perässäni, portaat johtivat aina katolle asti, ja suoraan katolta alkoi vuoren rinne. Kauempana näkyi sen huippu joka oli hiukan lumen peitossa.
Sinne vuoren rinteelle minä sitten elefanttini vein, ja minulle tuli tällainen viesti: "Olet nyt elefanttien kaitsija!". Olen asiasta nyt levollisen varma, vaikka en tiedäkään mitä minun seuraavaksi tulisi tehdä. Mutta ehkä se selviää jonain toisena yönä.

7 kommenttia:

  1. Kukin omia uniaan näkevät - omilla tasoillaan. Itse näen yhä uudelleen omia kivimiesuniani: lastaamassa hautakivikuormia yrittäen noudattaa sitä järjestystä, jolla oikea purkaminen onnistuu. Ja joku (en sano nimeä) hänklää koko ajan omia juttujaan.
    Onneksi herätessäni tajuan olevani jo eläkkeellä. Varjele sitä aamua, jolloin en sitä ymmärrä!

    iisi

    VastaaPoista
  2. KR

    Sinäkin Hannibalini!

    Ja Hannibal ratsasti joukkoja katsellen ...

    VastaaPoista
  3. Jukkahii, ei noista minun efelanteistani sotimaan ollut, muistuttivat ennemminkin tuota alakoululaisille tarkoitettua piirrosta... Ällös siis huolestu, Rooma! :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelen, K.R., mahtiunia on useimmiten mukava mietiskellä. "Ensimmäisen" elämäni aikana toistuva uni oli korkealla kieppuvat tähdet, joiden tiesin olevan taistelevia suihkuhävittäjiä. Tilanne ei sinänsä pelottanut vaikka siihen jotain suurta uhkaa liittyikin. Unet loppuivat tyystin kun "toinen" elämäni alkoi. Tyytyväisten vuosien jälkeen aloin kiipeillä öisin toistuvasti vanhan kouluni katolle. Tiesin, ettei sieltä ollut muuta poispääsyä kuin hypätä alas, viidennen kerroksen korkeudelta.Hyppy onnistui aina. Lopulta rohkenin "hypätä" tosielämässäkin, ja unet loppuivat.Ehkä ne olivat kertoneet tarpeellisen alitajunnalleni. ;-)

    VastaaPoista
  5. Unista löytyy usein yhtymäkohta elämään tai alitajuntaan, jos oikein kovasti asiaa miettii :)

    VastaaPoista
  6. Niin.

    Viesti on selkeä. Rydmanin tulisi lähteä Thaimaaseen, siellä norsu on kansalliseläin ja he jopa ennustivat tsunamin tulevaksi. Näin räntäsateen vastakohdaksi muutama viikko lämpöä ja meren kohinaa, hieman maallista pääomaa vaihtuu mielen virkeydeksi ja henkiseksi pääomaksi.

    hymynorsujen maa

    VastaaPoista
  7. Lohdullista, että opettajatkin näkevät painajaisia koulusta vielä vuosienkin jälkeen... :D

    VastaaPoista