sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Leikkejä Eiran mäellä ja vähän muuallakin.

Sain joululahjaksi Paul Eipperin komean teoksen Eläimet katsovat sinua (Tiere sehen Dich an, 1928), ja innostuin eksoottisista eläimistä. Kirjassa oli mm. kuva guanakonpoikasesta, jota epätoivoisesti yritin jäljentää. Tuolloin ei ollut saatavilla muovisia pikkueläimiä joilla leikkiä, mutta eipä hätää! Armfeltintien alapäässä asui eläimistä innostunut Virkkusen Ilkka, ja hänellä oli kaavoja miten taitella paperista erilaisia otuksia.

Eiran puiston alaosan kuuset olivat vielä pieniä, ehkä parimetrisiä, ja ne olivat mainio leikkipaikka. Niiden siimekseen rakensimme Ilkan kanssa eläintarhan paperieläimillemme, joita kertyi sitten melkoinen määrä. Joukossa oli kyllä merkillisiä mutaatioita ja geneettisiä poikkeamia, kun saksemme välillä kulkivat omia salattuja teitään, ja taittelummekin saattoi olla hiukan epätarkkaa.

Ilkalla oli kotona akvaario. Rannassa oli helppo pyydystää kaikkien helsinkiläisten poikapolvien tuntemia skitareita, piikkikiiskiä, ja yhden sellaisen veimme Ilkan akvaarioon. Merkillinen juttu, skitari kääntyi nopeasti vatsa ylös päin ja lakkasi sätkimästä...

Alla on 50-luvun alussa ottamani kuva Eiran rannan kallioilta kohti Engelaukiota. Eivät ne kuusetkaan vielä kovin pitkiä ole, mutta erityisesti minua yhäkin vierastuttaa Agricolan kirkon ylös nostettu rehvakas piikki. Sodan aikana se oli alas laskettuna, niin että risti nousi heti tornin lanterniinista esiin. Sellaisenahan minä olin kirkontornin aina nähnyt. En muutenkaan ole koskaan pitänyt tuosta kirkosta. Sen tylyt ja torjuvat tiiliseinät ja tylsä kirkkosali olivat ja ovat yhä vastenmielisiä, verrattuna esimerkiksi lämpimään ja kauniiseen Johanneksen kirkkoon, joka tuli minulle hyvin tutuksi Norssin kouluaikoina.
Parhaat hiihtomäet olivat Kaivopuistossa, ja sinne rakennettiin talvisin myös valtavat jääkourut kelkkailijoita varten. Joskus Kaivarissa järjestettiin myös koiravaljakkoajoja. Kuvassa vuodelta -45 on pikkuveljelläni jotain vakavaa huomautettavaa koiraa ohjaavalle miehelle.
Lähdin Kaivariin tavallisesti naapuritalon Maijan kanssa. Takaisin tulimme useimmiten eri matkaa, sillä jostain syystä meille viimeistään mäissä syntyi riitaa. Talot tunnettiin käytännössä sen mukaan kuka niissä asui. Vastapäinen talo oli siis Maijan talo, mutta siskoni mielestä se oli Juhanin talo, ja veljeni väitteen mukaan taas Tapanin talo. Pojat olivat Maijan pikkusisaruksia. Sen vieressä, Iston talossa eli kympissä asui Isto Lysmä, jonka kanssa joskus kaveerasimme. Kuva Kaivarista on vuodelta -49.
Luistelemassa käytiin pienempinä Sepänpuiston radalla. (Kuva vuodelta -46). Silloin alla olivat nurmikset, nerokkaat luistimet, joita varten kengän kantaan kaivettiin helalla vahvistettu kolo, ja jotka edestä kiristettiin ruuviavaimella. Myöhemmin, kun jalassa jo olivat isän vanhat luistinkengät, kävin Johanneksen kentällä. Kerran siellä oli rusettiluistelua, joka oli kyllä kovin outoa. Piti muka etsiä samannumeroinen tyttö...

Talomme vieressä oli ennen aukio, ja aukiolla kallio muistona mäkemme luultavasti korkeimmasta kohdasta. Se oli lasten varsinainen kokoontumispaikka, ja se näkyi hyvin lastenhuoneen ikkunasta. Tiesimme aina heti milloin kalliolle kannatti juosta kavereita tapaamaan. Kuvassa alla pikkuveljeni vuonna -49. Nyt tuota kalliota ei enää ole, eikä sen takana kohonnutta jugend-taloakaan. On vain vaakaikkunainen 60-luvun hirvitys, yksi niistä karmeista ympäristörikoksista joista Eira aina Huvilakatua ja Engelaukiota myöten on saanut kärsiä.
Tähdet alkoivat jossain vaiheessa kiinnostaa. Kuvamuistiini on jäänyt Armfeltintien alapäähän laskeva Venus eräänä keväisenä vielä aika sinisenä alkuiltana. Istuttiin jonkun kaverin, ehkä Iston kanssa tuolla kadonneella kalliolla, katseltiin tuota loistavaa planeettaa, ja fantisoitiin avaruusmatkoista ja avaruuden asukkaista. Tiesin tähtitieteestä jo varsin paljon, kiitos Tietojen kirjan astronomiakurssien, ja yritinpä rakentaa itselleni kaukoputkeakin kotoa löytyneistä ja itse ostamistani halvoista suurennuslaseista. Siitä ei todellakaan tullut yhtään mitään.
Partioon minut jostain syystä pantiin Töölön Sinisiin, joka kokoontui Töölön kirkon kauheasti lakalta haisevassa kellarissa. Tuosta urasta minulla ei oikeastaan ole paljon kerrottavaa. Partiomarsseihin osallistuin kyllä, kuten kuvasta vuodelta -47 näkyy, ja seuraavana vuonna oli Vierumäellä suurleiri.

Partio jäi lopullisesti, kun olin neljäntoista. Vartionjohtajamme piti viimeisen istunnon ennen armeijaan lähtöään ja oli pahasti humalassa. Vaikka olin jo kohonnut avj:ksi, partio menetti makunsa, ja erosin siitä.

1 kommentti:

  1. Hih, täälläpäässä ollaan myös oltu aikoinaan partiossa. Huivi löytyy yhä edelleen laatikosta :)

    VastaaPoista