Kevään luonnonlaki, viaton ja valloittava

Seikkailulla vanhemman kuvataiteen kukkivilla kentillä törmäsin ranskalaisen akateemisen klassismin mainioon edustajaan, jonka nimi yksinkertaisesti ja ytimekkäästi on Cot. Pierre Auguste Cot eli vuosina 1837-83, ja hänen töitään on paitsi Louvressa myös esimerkiksi New Yorkin Metropolitan-museossa. New Yorkissa on tämäkin ihastuttava ja söpö, hiukan 1700-luvun ranskalaisia mestareita jäljittelevä maalaus nimeltä Kevät (1873). Rokokoota siinä on paitsi luonnon kuvaaminen myös suorasukainen sensualismi. Tosin Pierre Cotin kevätneito on aikeissaan viaton kuin luonto itse, kun Fragonardin tai Boucherin naiset taas ovat viettelijättärinä varsin tietoisia.

Panen tähän tuon kuvan ensin oikein päin, sitten horisontaalisesti käännettynä. Kuinka selkeä onkaan ero, ja kuinka sommittelun tärkeät perustekijät tulevatkin kaunopuheisesti esiin! Katsokaapa itse:

Takaperin olevassa kuvassa kaikki asiat tuntuvat olevan hakusessa, ja se ikäänkuin valuu ulos raameistaan. Oikein päin olevassa kuvassa on sen sijaan voimaa ja vastavoimaa tasapainoisessa suhteessa.

Kuvassa on toki lävistäjiä ristikkäin, ja muitakin sommittelun keskeisiä geometrioita siitä helposti näkee. Mutta puhutaan nyt suunnista. Lukusuuntamme aiheuttaman tottumuksen vuoksi vasemmalta hyökyvä voima, valo, tunkee vastahakoista oikeaa laitaa taaksepäin. Parin kohdalla tämä valon hyökkäys kääntyy takaisin päin, kohti (vielä) varjossa olevaa nuorukaista. Näin valoisat ja varjoisat alueet limittyvät tasapainoisesti, ja kertovat kevääntulon väistämättömän tuloksen: pojan helkajuhla on juuri alkamassa!