Kirjoita blogiin, ja jää odottelemaan häjyjen tuloa.

Olen nyt ollut vuoden verran aktiivinen toimija blogosfäärissä, ja tehnyt eri laatuisia havaintoja nettikäyttäytymisestä. Lukijana olen luonnollisesti varsin valikoiva. Jos joku aihepiiri ei kiinnosta, miksi tuhlata aikaa sen seuraamiseen? Sitten on monenlaisia kirjoittajatyyppejä jotka lähinnä nostavat karvat pystyyn. He vain tykkäävät kirjoittaa niinkuin kirjoittavat, omalla palstallaan, ja mikä minä olen heitä ojentamaan? Enhän normaalissakaan kanssakäymisessä hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka suhtautuvat ympäristöönsä aggressiivisesti, osoittavat suunnatonta pääkköyttä, tai käyttävät kieltä roisisti ja sivistymättömästi.

Hiljaiset jaarittelijat tai pohtijat ovat usein sympaattisia, ja parhaimmat heistä löytävät silloin tällöin kultajyvänkin. Heitä kannattaa monesti seurata. Sitten ovat tiedottaja- ja löytäjätyypit monen moninaisilta aloilta. He ovat yleensä ekstrovertteja, mutta hyvin rauhanomaisia, joskus hauskojakin. He ovat blogosfäärin suola. Ja sitten on omasta elämästään kirjoittavia, kuten sekin koulunjohtaja jolta poliitikot veivät koulun alta, ja joka kuvaili viimeisen kouluvuotensa tunnelmia vallan riipaisevasti.

Muutama blogiveteraani on erikoistunut tutkielmiin tai ajatusvirta-esseistiikkaan. Jälkimmäisiä edustaa hyvin emeritusprofessori Kemppinen. Joskus heidän logiikkansa tuntuu häikäisevältä, joskus ei ymmärrä puoliakaan, mutta väliäkö tuosta. Muuan viisas historianopettaja suositteli kerran Egon Friedellin kulttuurihistoriaa oppikirjaksi, ja kun joku akateeminen oikeinoppinut tätä ihmetteli, viisas lisäsi, että eihän Friedelliä tarvitse kaikin osin uskoa, eikä pidäkään, mutta hänen henkevyytensä ja lennokkuutensa tekevät hyvää kenelle tahansa. Eräs tällainen Friedelliä hiukan muistuttava kirjoittaja on kovaa teknologiaa ammatissaan edustava Ruukinmatruuna, joka humanistisessa lennokkuudessaan näyttäisi voivan saada veden virtaamaan ylöspäin, tai kykenevän keksimään vaikka virtuaalisen ikiliikkujan. Olen kokenut hänet mitä miellyttävimmäksi ja joviaaleimmaksi keskustelukumppaniksi, mutta tietynlaista kommentaattorijoukkoa hän näyttää ärsyttävän aivan suunnattomasti.

Kun Takkirauta-blogiin ilmestyy Ruukinmatruunan uusi ajatuksia herättävä tai niitä virkistävä minitutkielma ihmisyydestä tai uskonnollisesta ajattelusta, paikalle singahtaa oitis myös aggressiivinen kommandojoukko perässähiihtäjineen. Juuri tämän blogin kommenttiosastolta olen saanut aika havainnollisen ja kattavan kuvan blogikansan käyttäytymistavoista. Eikä se kuva ole kovin mieltäylentävä.

Pahin ryhmä ovat anonyymit Anonyymit. Heitä elähdyttää ampua kaikkea liikkuvaa. "Hei hei, onko täällä jokin palvontakerho koolla?", parahti eräs, jonka argumenttipuoli ("Tyhmää!") oli kuitenkin olemattomuudessaan häikäisevä. Toinen ryhmä koostuu ylimielisyyteensä tikahtumaisillaan olevista yliopistohumanisteista, joiden kielenkäyttö herättää joskus epäilyn, että heillä on muitakin pulmia kuin humanismi. Ja kolmas ryhmä ovat julistavat ateistit, jotka haistavat kaukaa pienimmänkin uskontomyönteisyyden, joiden itsetunto on merkittävästi koholla, mutta ilmaisu ja argumentit kuin kymmenvuotiaalla.

Olen törmännyt nimettömiin kirjoittajiin, jotka uskovat itsellään olevan perustuslaillinen oikeus puuttua mihin tahansa ja saada mikä tahansa hengentuotteensa julkaistuksi. Pahimmissa tapauksissa heiltä tulee kostoksi lastillinen häiriöpostia e-mailiin. Netissä eivät normaalit kanssakäymisen säännöt todellakaan näytä toimivan. Kaduilta ja toreilta häiriköt viedään pois, netissä ei ole yksityisyyden suojaa. Totta kai bloggereiden ylivoimainen enemmistö on fiksuja kunnon kansalaisia, kuten oikeassakin elämässä, mutta netin häiriköillä on tietokoneet, joita torien juopoilla ei ole. Mikä saa normaalielämässä ihan hyvin toimivat Jekyllit niin äkkiä muuttumaan netti-Hydeiksi?