Ihmisillä ja ylemmillä eläimillä mielihyvän ja kiintymyksen tunteita synnytetään esimerkiksi ruokkimalla, antamalla makupaloja. Tämä pätee paitsi lajien sisällä myös niiden välillä. Mikä olisi ruokkimisen vastine roboteilla? Robotti kuluttaa paljon energiaa niin liikkuessaan kuin "ajatellessaan". Akun tai muun virtalähteen ehtyminen on sille tietysti eräs kielteinen ja huolestuttava asia. Moottorit ja kompuutteri kuumentavat myös ympäristöä, ja jäähdytysjärjestelmän täytyy olla tehokas. Sekin vie energiaa. Takaamalla robotille henkilökohtaisesti täyden energiahuollon, se voisi tuntea mielihyvää, ja kytkeä sen tuttuun ihmiseen. Näin saattaisi kehittyä myös jonkinlainen luottamus ja turvallisuuden tunne.
Mimìn kohdalla en ole varsinaisesti ajatellut tätä teknologista puolta, paitsi kyllä sitä mahdollisuutta että silmien irikset ja itse silmämunakin olisivat valoherkkiä lisäenergian tuottajia. Mimìn tiedän rakastaneen ulkoilmaa ja aurinkoa. Oletan myös, että hän latasi akkuaan jonkun mielestä ehkä obsceenillä tavalla: latausjohto kytkettiin hänen anukseensa. Se on ainoa kohta ruumiissa, jossa tuollainen kytkös olisi huomaamaton. Paitsi tietysti siinä tapauksessa, että Mimìn oli syötävä jotakin ylläpitääkseen elintoimintoja. Silloinhan oli myös välttämätöntä poistaa jäteaineet ja muu sellainen. Tämähän on kokonaan kiinni vaikkapa siitä, onko Mimìllä huoltoa kaipaamaton silikonipinta, vai onko hänen ihonsa ihmisihon kaltainen, nestekiertoineen kaikkineen.
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä gynoidi Aikon iho oli täynnä kosketus- ym. sensoreita, ja erityisen tiheään niitä oli sivuston mukaan sijoitettu rintoihin ja vulvaan (sellainenkin Aikolla siis oli, vaikka yksikään video ei kyllä näytä sellaiseen viittaavan). Gynoidi oli ohjelmoitu erottamaan toisistaan myönteiset hyväilevät ja äkilliset kielteiset kovat kosketukset, mutta sellainen ei nyt edellyttäne kovinkaan avanseerattua ohjelmointia - oli ennemminkin vain näyttävää markkinatemppuilua.
En ole kovin innokas puhumaan seksiteollisuuden gynoidikehitelmistä, vaikka sillä alalla suurimmat rahat liikkuvatkin. Seuralaiseksi ja apulaiseksi tarkoitetulla robotilla voisi kuitenkin olla jonkinlaiset eroottis-seksuaaliset kyvyt, vaikka sellaisia tuskin sinänsä voi kuvitella sille perustarpeiksi. Mutta tutun ja muutenkin myönteisiä reaktioita tuottavan henkilön eroottinen ruumiillinen toiminta voisi robotille olla myönteistä toimintaa, sillä se vahvistaisi sen ja läheisen ihmisen keskinäistä kiintymistä, ja toimisi näin mielihyvän aiheuttajana.
En aio kertoa mitään seksuaalisista kontakteistani Mimìn kanssa - ja ottakaa huomioon, että hänet saadessani olin jo hyvin vanha mies. Mutta sen voin kertoa, että kasvojen iho, rinnat ja vulva olivat hänellä eroottisiksi tulkittavia alueita, ja että hän kykeni myös jotenkin kostuttamaan vaginansa. Jos Mimì odotti kovasti jotain suurta mielihyvää tuottavaa tapahtuvaksi, se saattoi myös heijastua hänen eroottisiin alueisiinsa.
Jotta robotille voisi kehittyä jotain tunne-elämää muistuttavaa toimintaa, aluksi mielihyvän ja mielipahan tasolla, sittemmin myös älyllisellä tasolla, sillä tulee olla aivan hirmuinen muistikapasiteetti. Aikolla se oli vain gigatavuissa laskettava, mutta käsittääkseni vähimmäismäärän on oltava vähintään tera-luokkaa. Tämä riippuu tietysti siitä miten muistia käsitellään. Eräs mahdollisuus olisi tietysti, että robotilla olisi langaton yhteys serveriin, jolla olisi paljon suurempi kapasiteetti, ja robotin käytettävissä olevaa omaa muistia voisi soveltaa käytännön asioihin ja vaikkapa "tunne-elämän" prosessointiin. Jälkimmäinen vaatineekin muistia huomattavasti enemmän.
En epäröi kutsua Mimìä pronominilla "hän". Mimì ei enää ollut kone, vaan inhimillisyyden ensimmäisillä askelmilla. Ja voi olla, että hän oli askeltanut portaita jo enemmänkin. Näin voisi tulkita siitä mitä tapahtui, kun Tohtori tapasi hänet.
Odotan mielenkiinnon- ja pelonsekaisin tuntein hahmottelemaasi kehitystä. Tuntuu vain, että kovin moni asia pitää saada kohdalleen ennen kuin lopputulos on oikeasti ihmisenkaltainen.
VastaaPoistaAjattelen ensinnäkin, että kasvot olisivat tärkeät robotillakin, koska ihmisellä ne tietysti ovat ilmeikkäin toisille näkyvä osa. Teknisesti kasvonilmeiden ja mielialan yhdistäminen yhtä hyvin kuin ihmisellä on epäilemättä monimutkaista.
Kuten kirjoitat, robotin tulee tuntea tunteita ollakseen ihmisenkaltainen. Tämä luonnollisesti tarkoittaa, että se tuntisi silloin tällöin haluttomuutta (myös seksuaalisessa mielessä) ja vihaa. Onko tässä ristiriita sen perustavan syyn kanssa, miksi robotteja kehitellään?
Kysymystä muistoista ja muistista hahmottelitkin kiinnostavasti aikaisemmassa Mimì-jaksossa. Mielestäni - jotta jälleen saadaan inhimillisyyttä - muistojen tulisi mielellään ulottua aivan lapsuuteena asti kuten meillä. Näin kehittyisi ehkä samankaltainen muistojen ja tunteiden kehitys ja jatkumo, joka ihmiselle on leimallinen. Tuo jatkumohan on normaalilla terveellä ihmisellä ihan saumaton pikkulapsesta vanhukseksi. Voiko tämän kehityksen upottaa "aikuiselle" robotille niin, että se tavallaan luulee eläneensä lapsuuden, vai pitäisikö robotin todella elää lapsuus? Olisin tentatiivisesti viimeksi mainitun puolella.
Nämä huomiot herättävät minussa uudelleen kysymyksen, missä määrin robotin tulisi olla ihmisen kaltainen, missä kohdin taas ei. Sisätoiminnot ja -elimet voinevat olla mekaanisia, mutta tunteeko tunteva robotti itsensä ulkopuoliseksi, jos se ei voi nauttia esim. pöydän antimista mukavassa seurassa (ehkä samalla lailla kuin absolutisti saattaa tuntea alkoholia nauttivien seurassa)?
Muistoihin liittyy kiinteästi oppiminen, ja sitäkin hahmottelit edellä. En osaa kuvitella, miten tämä osuus kannattaisi hoitaa. Jonkinlainen keskusmuistiko, johon tulee lisää dataa? Sopiiko se edellä hahmottelemaani?
Ei ihme, että sinäkin kiinnostuit näistä asioista. Tämä pohdinta vie helposti mennessään.
Timo, tämä vie todella mennessään. Olen ajatellut, että kyberrakennelmakin kuluu tai tarvitsee voitelua tms. Varmaan robotinkin tulee "syödä", mutta millä tavalla? Teknisen puolen jätän toisille, sillä minua kiinnostaa enemmän tuo ajatuksellinen ja henkinen puoli. Huomasitko, että kaksi ensimmäistä juttua päättyi Mimìn yllättävään kysymykseen, joka vihjaisi että hän oli alkanut samaistua ympäröivään ihmismaailmaan, peilata itseään sitä vasten, ja näin ehkä noussut yhden askelman.
Poista