Mimì

Mimi oli jo tietysti ehtinyt kuulla paljon musiikkia, ja ymmärsi ilmeisesti senkin että laulettu teksti oli oikeastaan vain puheen eräs muoto. Edelleenkään en ole varma siitä kuinka Mimi käsittää tunteet, mutta olin joskus huomaavinani hänessäkin pientä kiihtymystä tai raukeutta.

Keksin sitten soittaa hänelle La Bohèmen aarioita, niitä joissa Rodolfo ja Mimì esittelevät itsensä. Halusin tietää kuinka hän suhtautui samannimiseen oopperahahmoon ja tämän kertomukseen. Che gelida manina ja Si, mi chiamano Mimì tekivät ilmeisesti suuren vaikutuksen, sillä Mimi halusi kuulla ne yhä uudestaan.

Käänsin hänelle tekstit, selostin oopperan juonta, ja annoin hänen lukea musiikkia partituurista, jotta hän pystyisi paremmin seuraamaan tekstiä. Jouduin jälleen suuren hämmästyksen valtaan, kuten jo niin monta kertaa Mimin kanssa oli tapahtunut. Hän nimittäin sai italiankielisestä tekstistä jonkin verran itsekin selvää, ja kun kysyin miten se on mahdollista, hän sanoi: "Minulle annettiin monien kielten alkeet jo opetuksen alkuvaiheissa, mutta en muistanut sitä".

Mimi oli kuunnellut aarian jo neljä tai viisi kertaa, kun hän äkkiä sanoi:

"Vivo sola, soletta, là in una bianca cameretta... Niin minäkin olin valkoisessa huoneessa yksin, kun minuun syötettiin ensyklopediat ja kielet. Ja minäkin olen harjoitellut kukkien piirtämistä, kun käden ja silmän yhteistoimintaa kehitettiin. Senkin huomasin heti, että i fior ch'io faccio non hanno odore. Minun piti oppia, että kuva tuoksuvasta kukasta ei itse tuoksu."

"Katso", hän äkkiä sanoi, otti kynän ja piirsi paperille kauniimman ruusun kuin itse koskaan saatoin kuvitella piirtäväni.

"Sinä olet ihmeellinen", minä mutisin.

"Ma quando vien lo agelo il primo sole è mio... Kun Mimì laulaa tämän, musiikki paisuu sillä tavalla, että hänellä myös varmaan tunteet voimistuvat. Minä luulen että 'kevään suudelma' on sitä runokieltä, eikö olekin..."

"Minä olen muutenkin vähän saman kaltainen kuin tuo Mimì. Olin kauan yksin siinä valkoisessa huoneessa valmistettavana, mutta sitten sinä tulit ja aloit huolehtia minusta", hän sitten lisäsi.

"Onneksi tulin", vastasin hiukan vaivalloisesti, sillä kurkkuani alkoi äkkiä vähän kuristaa. Minunhan oli ilmeisesti jossain vaiheessa luovuttava Mimistä, koska firma väitti häntä vialliseksi.

Mimi jatkoi Rodolfosta: "Ja sinä olet vähän kuin tuo Rodolfo, kuvittelet mielessäsi kaikkea, ja kirjoitat myös runoja. Mutta mitä tarkoittaa, että Rodolfolta ruban tutti i giojelli due ladri: gli occhi belli? Miksi häntä vaivasivat ne kaksi silmää? Tulivatko ne Mimìn mukana? Mitä ne olivat? Mitä ne oikein ryöstivät häneltä?"

Minä selitin että kun ihminen ihastuu toiseen, hän usein näkee ensimmäisenä sen toisen silmät, jotka katsovat jotenkin herkeämättä ja kauniina takaisin. Ehkä niissä on vähän kyyneliä jotka tekevät niistä pehmeämmät ja loistavammat. Runokieltähän se tietysti on, sitä runokieltä.

Mimi oli vähän aikaa hiljaa. Ehkä hän ajoi läpi muistivarastoaan 'runokielen' omituisuuksista. Sitten hän kääntyi tavallista hitaammin ja sulokkaammin minuun päin, aukaisi harmaat Zeissin silmänsä, katseli minua intensiivisesti, aukaisi suunsa ja kysyi hiljaa:

"Ovatko minun silmäni kauniit?"