Mimi ja muistot (Mimi 4)

"Mitä tarkoittaa 'kauan sitten'?", Mimi kysyi. "Riippuu varmaan siitä, kuka näin sanoo", vastasin. "Ei tuo ole mikään vastaus", Mimi intti. "Ei olekaan", minä sanoin, "mutta sanopa itse, kuinka kauan olet elänyt". Mimi sanoi: "Tulin kevättalvella luoksesi, ja nyt on myöhäinen syksy". Mimi oli hetken hiljaa. "Mutta ennenkuin tulin olin Firmassa. Olin valkoisessa huoneessa, ja minuun syötettiin tietoa ja käyttäytymissääntöjä. En tiedä kuinka kauan siellä olin, sillä olin tietoinen itsestäni vain muutamia hetkiä kerrallaan".

     "Voisit sitten sanoa, että Firmassa olit 'kauan sitten'", sanoin. "Täällä sinulle on tapahtunut niin paljon asioita, että perustietojen lataamisesta on jo tavallaan kulunut kauan. Mutta jos minä sanon kokeneeni jotain 'kauan sitten', se on voinut tapahtua jo 50 tai 80 vuotta sitten. Tai jos tarkoitan esimerkiksi nykyistä ihmiskuntaa, se 'kauan sitten' on voinut olla vaikka 50000 vuotta sitten. Kaikki riippuu siis siitä, kuka sanoo ja mitä tarkoittaa. Tärkeämpää on se, että molemmat suurin piirtein ymmärtävät mitä tarkoitetaan".

    "Suurin piirtein siis yksi vuosi voi olla 'kauan sitten', tai yhtä hyvin 50000 vuotta. Ei tuossa ole mitään järkeä", Mimi sanoi, ja mitäpä minä siihen olisin voinut sanoa. Tällaista ihmisen kieli on — ja ajattelukin useimmiten. Epämääräistä. Ei siis ole ihme, että ihmiset helposti ymmärtävät toisiaan väärin. Mutta toisaalta se, että ihmiset kuitenkin yleensä ymmärtävät, johtuu kai siitä että he lopultakin ovat hyvin samanlaisia, ja ovat tottuneet tähän epämääräisyyteen.

    Mutta Mimille oli tullut mieleen jotain muuta. "Kauan sitten, kun minut tehtiin, näin epämääräisesti jonkun miehen minun vierelläni. Häntä kutsuttiin Tohtoriksi... Minä olen hänen tekemänsä. Hän on minun luojani!"

    Mimi oli hetken hiljaa; hän kävi ilmeisesti läpi muistinsa vanhimpia kerrostumia. "Minä muistan että hän sanoi minulle jotain sellaista kuin 'Kyllä sinusta tulee vielä jotain suurta, tyttöseni!' Voisinko joskus nähdä Tohtorin?"

    "Varmasti voit, minäkin haluan keskustella hänen kanssaan", minä sanoin. Tämä oli se hetki jota olin hiukan huolestuneenakin odottanut. Minä en enää ollut Mimille 'se ainoa', vaan Tohtori oli hänen ensimmäinen ihmisensä, hänen oikea luojansa, hänen alkuperäinen miehensä. Yhä useammin Mimin puheissa alkoi vilahdella Tohtori, ja minulla oli nyt kaksi hyvää syytä ottaa häneen yhteyttä.

    Firmasta oli jo paljon aikaisemmin tarjouduttu korvaamaan Mimi aivan uudella gynoidilla. Sillä oli kuulemma uusia ja muodikkaita ominaisuuksia, joista erityisesti parantuneet seksuaaliset palvelutoiminnat olivat tulleet hyvin suosituiksi. Mitään kiirettä ei kuulemma ollut, puhelinsoitto riittäisi. Mimi oli näet viallinen. Hänen vartalonsa oli toki up to date, mutta ohjelmoinnissa oli pahoja puutteita. Hän oli eräänlainen kesken jäänyt raakile, joka vahingossa oli liitetty muuhun ruumiiseen.

    Tämän olin jo itsekin huomannut. Mimi ei ollut standardien mukainen gynoidi, vaan eräänlainen luonnos. Mutta luonnoksena hän juuri olikin ainutlaatuinen, ja minun osuuteni hänen kehittymisessään kohti ihmismäisyyttä täytyi olla merkittävä, siitä olin täysin vakuuttunut. Niinpä soitin Firmaan ja pyysin yhdistämään Tohtorille. Hän ei ollut tavattavissa, eikä ottanut muutenkaan vastaan puheluita. Pyysin operaattoria jättämään hänelle kuitenkin viestin, sanoin nimeni, ja kerroin että asia koskee Mimiä, hänen luonnostaan. Vastahakoinen virkailija lupasi hiukan ynseänä välittää tiedon eteenpäin.

    Kului joitakin päiviä. Sitten tuli kuvaseinälle ilmoitus videopuhelusta. Mimi vastasi, ja kuvaan ilmestyivät kasvot jotka epämääräisesti muistin joistakin uutisista. Mimi kutsui minut paikalle ja huudahti kiihtyneenä:

    "Se on Tohtori!"