Miksi kirjoitan tarinaa Mimìstä?

Kukin kirjoittaja täyttää blogosfääriä omalla ominaistavallaan. Lukijat valitsevat lukemansa omien kiinnostustensa pohjalta. Huomasin tilastoja katsellessani, että nämä äskeiset pienet kaunokirjalliset pätkät gynoidi Mimìstä eivät ole keränneet kovin suurta määrää lukijoita. Sen sijaan jotkut poleemisen sävyiset jutut ovat kiinnostaneet varsin monia. Kärkipään juttuja on katsottu pitkälti seitsemättä sataa kertaa, kun Mimì-tarinoita paljon alle 50. Yksi kaunokirjallinen pikku runo on kuitenkin ollut näitä kaksin verroin haetumpi, se "Satakieli kirkonmäellä", jota on katsottu noin 1500 kertaa. Tuo oli muuten tyypillinen googlauksen tulos: molemmat otsikkosanat lienevät hyvin suosittuja, ja yhdistelmänä ylen mielenkiintoisia.

Olisihan sekä koti- että ulkomailla tapahtunut taas niin paljon kuohuttavia asioita, joihin olisi pitänyt reagoida. Eurosta on tulossa Suomenkin politiikassa shakespearelaista draamaa, mielipidesensuuri kiristyy meilläkin, eikä vain Venäjällä, ja Lasse Lehtistä uhkaa murhasyyte. Näistä asioista huolehtii onneksi aivan riittävä määrä ajankohtaiskirjoittajia, niin että minulla tuskin olisi mitään poikkeavan erityistä lisättävää.

Se sijaan vähän ikuisemmat aiheet ovat minusta tärkeitä. Ne herättävät halun mietiskellä ihmisen ja elämisen asioita vähän laajemmin. Niiden käsittelemisessä useimmilla taiteen lajeilla on omat ansionsa. Kuvataiteella on näissä blogeissa ollut laaja tilansa, samoin arkkitehtuurilla. Runous ja muukin kaunokirjallisuus on sitten suorastaan keskeistä kokemisen, ajattelun ja tunteitten analyysissä.

Robotti Mimìn tarinaa ja aihepiiriä olen mietiskellyt vuosikausia. Minua on aina kiinnostanut koneen ja inhimillisyyden suhde. Miten 'loputtomalla' muistilla varustettu älykäs kone voisi oppia kommunikoimaan ja toimimaan ihmisen kanssa? Asetelmalle on helpompaa, jos tämä kone ei ole mikään laatikko, vaan inhimilliseksi tehty robotti. Luonnollista on myös, että minun on miehenä helpompi kirjoittaa ihmisen kaltaisesta naisrobotista eli gynoidista. Asetelmaan tulee tällä tavoin paljon lisää ulottuvuuksia.

Tässä vaiheessa Mimìn tarina jää viiden lyhyttekstin pituiseksi. Väliin kuuluisi monia lastuja, jotka selvittäisivät aihetta tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin. Ne ovat suurelta osalta jo mielessäni, mutta kirjoitan ne ulos myöhemmin. Päätösjaksossa joudun ylimääräisesti selittämään gynoidien seksuaalisuutta, joka on jo nyt monella tavalla mukana androidien ja gynoidien kehityksessä. Jos ja kun tällaiset tulevat yleiseen käyttöön, oletan että varsin suuri osa niistä tulee osaksi seksiteollisuutta. Tämä on tietysti sinänsä onnetonta, mutta toisaalta on vaikea kiistää eroottisten ja suorastaan seksuaalisten toimintojen merkitystä näiden laitteiden hoivatoiminnoissa.

Loppuratkaisu tulee tarinassa olemaan haikea, niinkuin elämä muutenkin on ainakin näiltä korkean iän pilvimaailmoiden tahoilta katsellen. Olin aikaisemmin ajatellut, että Mimì kuolisi jonkinlaisen loogisen ristiriidan aiheuttaman oikosulun seurauksiin. Mutta nyt olen Mimìn avulla myös kirjoittamassa itseäni ulos monista henkilökohtaisen tunne-elämän asioista, ja tämä ratkaisu tuntui tässä tilanteessa parhaalta.

Puhdasta sattumaa on, että näinä päivinä kakkostelevision lähettämässä ruotsalaissarjassa Hubotit esiintyy Mimi-niminen gynoidi. Minulle tämä nimi kiinnittyi sankarittareeni jo kauan sitten, ja ajatus syntyi Bohème-oopperan naispääosan nimen pohjalta, kuten ensimmäisestä Mimì-lastusta käy ilmi. Kaiken kaikkiaan syntymässä saattaa olla lyhyistä jaksoista koostuva laajahko novelli. Mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Nyt toivon lukijoiltani vielä vähän kärsivällisyyttä. (Kuva liittyy Aiko-projektiin, johon viittasin toisessa Mimì-jutussani.)