Minusta tuli norssi 2

Norssin opettajista se jonka "viikset on punaiset kuin Tornin huipussa lippu" oli siis matematiikan lehtori Saarialho. Hän oli muuten kuivakkaan asiallinen, mutta kokeita palauttaessaan hän saattoi veäntää savolaisittain, että "pimmeeltä näyttää sano suutarj kun suappaanvarteen kurkistelj". Vanha venäjänopettaja tohtori Kurki taas käytti mielellään sanoja "senkin vekkuli kekkuli". Hänet pantiin opettamaan meille kaunokirjoitusta, ja kun me saimme vihkomme täyteen, hän myi meille viiden pennin hinnasta ylimääräisiä sivuja. Kerrottiin, että hän kokeita valvoessaan saattoi lukea sanomalehteä - mutta siinä oli reikä, josta hän näki kaikki lunttausyritykset.

Kolmas erikoisesti puhunut opettajamme oli kaukainen sukulaiseni, tohtori Kalle Sorainen (ent. Sandelin), ruotsinopettajani lukiossa. Hänellä oli tapana sanoa "no" vähä jokaisen virkkeen alussa ja muulloinkin. Me pidimme tilastoa tuosta sanasta, ja itse muistan päässeeni noin 80:aan ennenkuin sekosin. Hänellä oli hiukan vaikeuksia kurinpidossa.

Myöhemmin tutustui Soraiseen aivan toisella tavalla, filosofien ja loogikoiden istunnoissa. Hän oli varsin monipuolinen tutkija, käsitteli mm. kirjallisuutta (Siljo ja Kierkegaard esimerkiksi), psykologiaa ja formaalista logiikkaa. Ellen nyt sekoita, hän teki myös tutkimuksen negaatiottomasta logiikasta. Sorainen eli vanhaksi, yli 90 vuoden ikäiseksi.

Voimistelua opettivat olympiamitalistit Seeste ja Rove, mutta myös kunnianarvoisa Väinö Lahtinen, vanha herrasmies joka täydessä puvussaan joskus näytti malliksi rekkiliikkeitä. Hauska oli seurata, putosiko kultakello liivintaskusta roikkumaan näiden hämmästyttävien esitysten kuluessa. Voimistelu oli minulle aika vastenmielinen oppiaine. Rekillä ja hevosella sattui niin vietävästi. Urheilun puolella olin hiukan parempi. Tuolloin pojat muuten jakautuivat kahteen tiukasti eriytyneeseen ryhmään, jääpalloilijat ja jääkiekkoilijat. Jälkimmäistä pidettiin enemmänkin sakilaisten alaluokkaisena touhuna kaikessa väkivaltaisuudessaan. Herraspojat pelasivat jääpalloa, minäkin vähän yritin, mutta huonona luistelijana en kyllä menestynyt lainkaan.

Vaikka olinkin joukkueita valittaessa aina häntäpäässä, en muista että opettajat olisivat minua kovin paljon sortaneet. Sen sijaan Matti Paavilainen, joka tuolloinkin oli varsin runsaslihainen, nostettiin väkisin rekille. Eihän siitä mitään tullut, poika rojahti lattialle, ja häntä sattuikin aika lailla. Paavilainen taisi muuten olla ensimmäisiä Norssin oppilaita, jolla oli auto käytettävissään. Sillä me sitten hyppytuntien aikana ajoimme Tyttönorssin tykö likkoja arvioimaan.
Löysä

Tyttönorssien elämä oli tosissaan toisen laista kuin poikanorssien. Heidän siveyttään ja säädyllisyyttään vahdittiin olan takaa. Ruotsinkirjankin tehnyt rehtori Lydia Almila tunnettiin myös nimellä Lymy-Lyyti, hänellä kun oli tapana kulkea käytävillä ja kumartua seuraamaan opetusta avaimenreiästä. Kerran sitten Tyttönorssissa taivuttiin järjestämään tanssit. Tyttöjen piti etukäteen ilmoittaa kavaljeerinsa nimi ja perhetausta rehtorille. Naapuritalon Maija pyysi minua, ja minut hyväksyttiin. Koulussa meille pojille sitten pidettiin ankara käskynjakotilaisuus. Jos oli pakko pitää tytöstä kiinni, väliä kuitenkin oli pidettävä puoli metriä. Salin reunustalla opettajat vahtivat meitä, ja puuttuivat haukkana asiaan, jos näkivät parien olevan liian lähellä toisiaan. Arvata sopii, kuinka kauan tuota kauheutta kesti. Häivyimme paikalta heti kun se käytännössä oli mahdollista.

Opettajaharjoittelijat eli naskalit istuivat luokissa kaiken aikaa. Heidän opetuksensa oli ilmeisen jäykkää ja vähän sallivaa. Ainekirjoituksessa meitä oli ankarasti varoitettu, että ns. ykkösaiheesta saa kirjoittaa vain uskonnolliseen sävyyn, ja silloinkin piti varoa kaikkialle hiipivää katolista tai muuta vääräoppista hapatusta. Minä kuitenkin erehdyin kirjoittamaan Juudas Iskariotista aineen, jossa yritin kaikin keinoin ymmärtää hänen ratkaisujaan, ja sanoin että hänen yksinkertaisesti oli pakko kavaltaa Jeesus, josta muuten ei olisi tullut "Vapahtajaa".

Naskali palautti aineet, mutta minun kohdallani hän ilmoitti:"Rydmanin ainetta en voinut arvostella, koska siinä kirjoitettiin niin hirveitä mielipiteitä". Minä olin raivoissani; yliopettaja Haila tuli heti tunnin päätyttyä luokseni ja kuiskasi: "Minä kirjoitin omaan kirjaani että yhdeksän ja puoli". Lämmitti. Harmi oli pyyhkäisty pois.

Minun on näköjään pakko jatkaa näitä norssimuisteluita vielä useampaan kertaan. Mistä noita muistoja oikein tulee?